Risto Santala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risto Aleksi Santala (18. toukokuuta 1929 Helsinki26. syyskuuta 2012) oli suomalainen rovasti, teologian kunniatohtori ja kirjailija.

Santala opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 1953. Hän työskenteli aluksi nuorisopastorina Helsingissä ja merimiespappina Haifassa ja oli sitten opettajana ja pastorina Suomen Lähetysseuran ylläpitämässä hepreankielisessä Shalhevetjah-työkeskuksessa ja koulussa Jerusalemissa 1957–1968. Santala oli sen jälkeen Helsingin Raamattukoulun rehtorina 1968–1975, teki kirjallisia töitä Israelissa 1976–1986 ja oli viimeksi 1988–1992 Joutjärven seurakunnan kirkkoherrana Lahdessa.

Santala on kirjoittanut yli 20 kirjaa, niistä tunnetuimpia ovat tutkielmat Messiaasta Vanhassa ja Uudessa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa sekä tutkielma Paavali ihmisenä ja opettajana jotka on julkaistu useilla kielillä. Santala on myös luennoinut näistä aiheista Yhdysvalloissa ja Sveitsissä. [1][2]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pieni astia Pyhässä maassa. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1960
  • Naatan Kyyhkyspoika. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1961, 4. painos 2006
  • Kenenkä te sanotte minun olevan. Kansan Raamattuseuran säätiö, Helsinki 1964
  • Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään. Kansan Raamattuseuran säätiö, Helsinki 1965, uud. laitos nimellä Kirkkolaivamme pohjakosketus : "ipcha mistabra". Kuva ja sana, Helsinki 2003
  • Savesta astiaksi ; kuvitus Maija Karma. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1967
  • Kristus Vanhassa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa. Kansan Raamattuseuran Säätiö, Helsinki 1971, uud. ja laaj. laitos nimellä Kristinuskon juuret I : Vanhan testamentin messias-odotus juutalaisen kirjallisuuden valossa. Raamattu- ja evankeliumipalvelu, Kukkila 1985
  • Rakoileeko Raamattu?. NYT sarja 4. Kansan Raamattuseuran Säätiö, Helsinki 1972
  • Jesaja 53 : Kärsivän Kristuksen sana kärsivälle ihmiselle. Karas-Sana, Helsinki 1974
  • Kristus Uudessa testamentissa ja oman aikansa valossa. Karas-Sana, Helsinki 1975, uud. ja laaj. laitos nimellä Kristinuskon juuret II : Uuden testamentin messiasodotus juutalaisen kirjallisuuden valossa. Raamattu- ja evankeliumipalvelu, Kukkila 1985
  • Armolahjoista armon tasolta. Karas-Sana, Helsinki 1977, 3. uud. painos 2005
  • Viitoitettua tietä. Karas-Sana, Helsinki 1978
  • Jumalan valtakunta ON ; piirrokset Maija Karma. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1983
  • Raamatusta taistellaan. Suomen raamattuopiston kustannus, Kauniainen 1984
  • Apostoli Paavali ihmisenä ja opettajana juutalaisten lähteiden valossa. Perussanoma, Kauniainen 1994
  • Elämäni perintö. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1997
  • Särkymisen siunaus. Perussanoma, Kauniainen 1997
  • Suudelma hunnun läpi : Uusi Kirkkoraamattumme ekumenian ja raamattuopetuksen kannalta. Kuva ja sana, Helsinki 1998
  • Toivon varassa : 1. Pietarinkirjeen rohkaiseva sanoma nykyajan ihmiselle. Perussanoma, Kauniainen 1998
  • Messiaan ateria : Ehtoollisen hengellinen sanoma ja historialliset juuret. Kuva ja sana, Helsinki 1999
  • Sielunhoidon pokkari : Mitä Raamatun ihmiset oppivat ahdistuksistaan. Kuva ja sana, Helsinki 2003
  • Rukouksen juurilla : Isämeidän-rukous - elämäsi suuri mahdollisuus. Kuva ja sana, Helsinki 2004
  • Elihu - vapautettu orja. Kuva ja sana, Helsinki 2006
  • Pieni kirja rakkauden rahastosta. . Kuva ja sana, Helsinki 2007 [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]