Riek Machar
Riek Machar (s. 1953) on Etelä-Sudanin varapresidentti (vuosina 2011–2013 ja uudelleen vuodesta 2020). Maan presidentti Salva Kiir erotti hänet virastaan vuonna 2013, mikä johti väkivaltaisuuksiin Kiirin ja Macharin kannattajien välillä. Machar nimitettiin vuonna 2016 uudelleen varapresidentiksi osana rauhansopimusta osapuolten välillä ja hän astui helmikuussa 2020 uudelleen virkaansa Etelä-Sudanin ensimmäisenä varapresidenttinä.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riek Machar syntyi vuonna 1953 ja etniseltä taustaltaan hän on nueri. 1980-luvulla hän opiskeli Bradfordin yliopistossa filosofiaa ja strategista suunnittelua. Vuonna 1991 Machar meni naimisiin brittitaustaisen avustustyöntekijä Emma McCunen kanssa. McCune tuli tunnetuksi "sotaherran vaimona", mikä on viittaus Macharin merkittävään rooliin Sudanin kansan vapautusarmeijassa, joka taisteli ja saavutti lopulta Etelä-Sudanin itsenäisyyden Sudanista. Osapuolten välillä solmittiin rauhansopimus vuonna 2005 ja Etelä-Sudanin kansan vapautusliikkeen johtaja John Garangin kuoltua yllättäen Machar nimitettiin maan varapresidentiksi ja säilytti asemansa maan itsenäistyttyä vuonna 2011. Macharin nimityksen katsottiin tasapainottavan nuerien ja maan hallinnossa enemmistönä olevien dinkojen välejä. Hän tuki hallituksen joukkoja näiden taistellessa kapinallisjohtaja George Athoria vastaan, jonka Machar uutisoi kuolleen Sudanin vastaisella rajalla joulukuussa 2011. Kapinan tukahduttamisen aikana Macharia syytettiin julmuuksista.[1]
Macharin kriitikot pitivät ajan myötä hänen valtaansa liian suurena ja maan presidentti Salva Kiir erotti hänet varapresidentin tehtävistään heinäkuussa 2013 ilman ilmoitettua syytä. Machar vastasi tähän ilmoittamalla haastavansa Kiirin ja Etelä-Sudanin kansanvapautusliikkeen tulevissa vuoden 2015 vaaleissa. Vielä tuolloin hän kehotti kannattajiaan pidättäytymään väkivallasta, sanoen Kiirin käyttävän sitä tekosyynä hätätilan julistamiseksi. Maan hallituksen joukkojen otettua yhteen kapinoineiden armeijan jäsenten kanssa pääkaupunki Jubassa, Kiir syytti Macharia vallankaappauksen suunnittelusta.[1] Molemmat osapuolet ovat sittemmin ajoittain luvanneet lopettaa taistelut, jotka ovat tästä huolimatta edelleen jatkuneet.[2]
26. huhtikuuta 2016 Machar palasi maan pääkaupunki Jubaan ja hänet nimitettiin maan varapresidentiksi osana rauhansopimusta, jonka tarkoituksena on päättää kaksi vuotta kestäneet taistelut.[3]
Helmikuussa 2020 entinen kapinallisjohtaja Riek Machar vannoi virkavalansa Etelä-Sudanin ensimmäisenä varapresidenttinä sinetöiden kuusi vuotta aiemmin alkaneen sodan päättymisen. Samassa yhteydessä astui virkaansa myös kolme muuta varapresidenttiä, joista yksi oli maan "perustajaisän" John Garangin leski Rebecca Garang, Presidenttinä jatkoi maata sen itsenäistymisestä lähtien johtanut Salva Kiir. Uusi siirtymävaiheen yhtenäisyyshallitus aloitti myös toimintansa. Aikaisemmat sopimukset rauhasta olivat nopeasti kaatuneet. Vuonna 2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan ajautui veriseen sisällissotaan sen jälkeen, kun presidentti Salva Kiir erotti joulukuussa 2013 Riek Macharin varapresidentin virasta. Etelä-Sudanin kaksi suurintra etnistä ryhmää dinkat ja nuerit alkoivat tämän jälkeeny hyökätä toisiaan vastaan. Sopimus siirtymävaiheen hallituksen luomisesta vuoden 2018 rauhansopimuksen mukaisesti oli aiemmin lykkääntynyt kahdesti ja helmikuu 2020 oli asetettu ehdoton takaraja.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b South Sudan's Riek Machar in profile BBC News. BBC. Viitattu 26.10.2015. (englanniksi)
- ↑ James Copnall: South Sudan: Obstacles to a lasting peace BBC News. BBC. Viitattu 26.10.2015.
- ↑ South Sudan rebel chief Riek Machar sworn in as vice-president BBC News. BBC. Viitattu 29.4.2016. (englanniksi)
- ↑ South Sudan rivals strike power-sharing deal BBC News. 22.2.2020. Viitattu 26.2.2020. (englanti)
|