Reynald Pedros

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reynald Pedros (s. 10. lokakuuta 1971 Orléans) on uransa jo päättänyt ranskalainen jalkapalloilija. Vasenjalkaisen Pedrosin pelipaikka oli keskikenttäpelaaja. Hänen kasvattajaseuransa oli FC Nantes, jota hän edusti vuoteen 1996 asti.

Nantesin riveissä Pedros voitti vuonna 1995 Ligue 1:n ja oli seuraavana vuonna Mestareiden liigan välierissä. Vuonna 1997 hän siirtyi Italiaan, jossa hän edusti AC Parmaa ja SSC Napolia, ennen kuin palasi takaisin kotimaahansa vielä samana vuonna. Pedros kierteli vuodet 1998-2003 eri seuroja Ranskassa, kunnes vuonna 2004 hän siirtyi qatarilaiseen Al-Khoriin. Pedros lopetti uransa vuonna 2009 sveitsiläisessä amatöörijoukkueessa FC Baulmesissa. Kaiken kaikkiaan hän edusti urallaan 12 eri seuraa viidessä eri maassa.

Ranskan jalkapallomaajoukkueessa Pedros esiintyi 25 kertaa tehden neljä maalia. Häntä pidettiin yhtenä Ranskan lupaavimmista keskikenttäpelaajista. Pedros edusti maataan Nantesin pelaajana vuoden 1996 EM-kisoissa. Välierässä Tšekkiä vastaan Pedros kuitenkin epäonnistui ratkaisevassa pilkussa rangaistuspotkukisassa ollen ainoa epäonnistuja. Näin Ranska putosi kisoista. Pedrosista tehtiin syntipukki ja hän ei enää pelannut maajoukkueessa. Sanotaan, että yksi rangaistuspotku pilasi Pedrosin lupaavan uran maajoukkueessa.

Pedros on 172 cm pitkä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.