Renessanssin arkkitehtuuri
Renessanssin arkkitehtuuri oli eurooppalaisen arkkitehtuurin ajanjakso 1400-luvun alusta 1600-luvun alulle. Sen katsotaan alkaneen vuodesta 1418, ja se sai vaikutteita antiikin arkkitehtuurista, Kreikasta ja Roomasta.
Varhaisrenessanssi vaikutti erityisesti Firenzessä noin 1420–1490. Sen aikana pyrittiin palaamaan antiikin ajan ihanteisiin: selkeyteen, symmetrisyyteen ja harmonisuuteen. Tavoitteiden täyttämiseen käytettiin matemaattisia teorioita ja perspektiivilakeja. Varhaisrenessanssille tyypillistä olikin geometristen muotojen käyttö ja tiukka kerrosjako. Ominaisia rakennuksia tälle ajalle olivat kuutiomaiset kupolilla katetut keskeisrakennukset, etenkin kirkot. Varhaisrenessanssissa käytettiin esikuviensa mukaisesti pyörökaaria, roomalaisia pylväitä ja päätykolmioita. Lisäksi ajalle olivat tyypillisiä kupolien huipulla olevat pienikokoiset tornit ja avoimet pylväskäytävät, loggiat.[1]
Renessanssin alkamishetkenä pidetään vuotta 1418, jolloin Filippo Brunelleschin suunnitteleman Santa Maria del Fiore -kirkon kupolin rakennustyöt aloitettiin. Kupoli ei kuitenkaan tyylillisesti edusta vielä renessanssia. Brunelleschia on pidetty renessanssiarkkitehtuurin isänä, sillä hänen suunnittelemansa Ospedale degli Innocenti ("löytölastenkoti"), Basilica di Santo Spirito ja Cappella Pazzi noudattivat klassisen kauden ihanteita.[2]
Täysrenessanssi sijoittuu 1500-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.[3][4] Täysrenessanssissa pyrittiin geometriseen täydellisyyteen, harmoniaan ja tasapainoon. Arkkitehtuurin aiheet otettiin edelleen antiikista, mutta klassisesta ohjeistuksesta oli myös lipsumista. Rakennukset olivat usein varustettuja ympyrän-, ristin- tai tähdenmuotoisella keskeisrakennuksella, jota peitti kupoli.[4]
Firenzestä renessanssin keskus siirtyi täysrenessanssin aikana Roomaan. Täysrenessanssin mestareihin lukeutui Donato Bramante, jonka töihin lukeutui mm. pieni Il Tempietto -kappeli ja Pietarinkirkon uudistaminen.[2] 1500-luvun loppupuolella kehittyi manierismi, jota kutsutaan joko myöhäisrenessanssiksi tai täysrenessanssin vastapainoksi kehittyneeksi taidesuuntaukseksi. Manierismissa pyrittiin siirtymään täysrenessanssin plastisuudesta kaksiulotteiseksi ja koristeelliseksi. Palatsien ulkoseinämien koristemaalaukset lisääntyivät manierismin aikana. Suuntausta edustivat Michelangelon myöhäiset työt, Andrea Palladio, joka voidaan liittää myös täysrenessanssin aikaan, ja Giacomo da Vignola.[5]
Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
-
Michelangelo, Pietarinkirkon kupoli. -
Andrea Palladio, Villa Badoer, 1560, Fratta Polesine, Italia. -
Roulland le Roux, Kaupungin rahatoimisto, 1510, Rouen, Ranska -
El Escorialin palatsi Madridin lähellä Espanjassa. -
Chambordin linna on yksi suurimmista Loiren laakson renessanssilinnoista. -
-
Palazzo Grimani di San Luca on yksi Venetsian lukuisista renessanssipalatseista.
.jpg)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Varhaisrenessanssin arkkitehtuuri Taidehistorian aikajana. Suomen Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 21.4.2009. Viitattu 8.2.2010.
- ↑ a b Renessanssi elvytti antiikin arkkitehtuurin Rakennuslehti. 7.11.2002. Suomen Rakennuslehti Oy. Viitattu 8.2.2010.
- ↑ Täysrenessanssin kuvataide Taidehistorian aikajana. Suomen Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 22.4.2009. Viitattu 8.2.2010.
- ↑ a b Täysrenessanssin arkkitehtuuri Taidehistorian aikajana. Suomen Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 21.4.2009. Viitattu 8.2.2010.
- ↑ Manierismi Taidehistorian aikajana. Suomen Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 22.4.2009. Viitattu 8.2.2010.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renessanssin arkkitehtuuri Wikimedia Commonsissa
