Rajamaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rajakallion alue Pomponrahkan luonnonsuojelualueella Turun lentoaseman lähellä.

Rajamaa on aiemmin käytössä ollut nimitys, jolla tarkoitettiin suuren valtion reuna-alueella sijaitsevaa seutua, jonka katsottiin olevan sivistyksellisesti ja taloudellisesti sekä usein myös poliittisesti takapajuinen. Suomen autonomian ajan loppuaikoina venäläiset käyttivät Venäjän rajamaa -nimitystä (ven. okraina) halveksiessaan Suomea tai kieltäessään sen erikoisaseman.[1]

Suomen paikannimissä ja sukunimissä olevat raja-sanan sisältävät nimet viittaavat johonkin tarkkaan rajapaikkaan tai ne kertovat asumuksen sijaitsevan lähellä valtakunnan, läänin, maakunnan, pitäjän, kylän tai maatilan rajaa. Sukunimissä tällaisia ovat esimerkiksi Raja, Raja-aho, Rajahalme, Rajakallio, Rajakangas, Rajala, Rajalahti, Rajamäki, Rajanen, Rajaniemi ja Rajasalo.[2]

Vanhempi rajaa tarkoittava ilmaisu suomen kielessä on ollut pyhä. Tähän liittyviä paikannimiä ovat esinerkiksi lukuisat Pyhäjärvi ja Pyhäjoki -nimet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939.
  2. Kustaa Vilkuna & Marketta Huitu & Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala: Uusi suomalainen nimikirja, s. 708–710. Otava, 1988. ISBN 951-1-08948-X.