Raivaaja Rautu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raivaaja Rautu
Piirros Rautu
Piirros Rautu
Perustiedot
Alustyyppi Raivaaja
Aluksen vaiheet
Rakentaja Varkaus
A. Ahlström, Pori
Laskettu vesille 1917
Palveluskäyttöön 1917, Suomen merivoimille 1918
Poistui palveluskäytöstä Romutettiin 1950
Tekniset tiedot
Uppouma 240 t
Pituus 44 m
Leveys 6,1 m
Syväys 2,5 m
Koneteho 336 kW
Propulsio 2 × Yarrow & Schultz -höyrypannua
Nopeus 10 solmua
Miehistöä 32
Aseistus
Aseistus 1 × 75 mm Canet
2 × konekivääriä
Miinat 40 miinaa

Raivaaja Rautu (aiemmin Murman tai Fortral) oli Suomen merivoimien raivaaja.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus rakennettiin 1917 Varkaudessa nimellä Murman tai Fortral Venäjän keisarikunnan laivastolle, jonka laivastoluetteloon se sisällytettiin. Se ei kuitenkaan kerenennyt kunnolla edes vesille ennen kuin suomalaiset ottivat sen haltuunsa.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisten poistuessa Suomesta he jättivät aluksen jälkeensä. Suomen merivoimiin alus liitettiin 1918 nimellä Rautu. Alusta käytettiin miinalaivueen harjoituksissa tuki- ja varastoaluksena sen heikon rungon ja vaatimattoman konetehon vuoksi. Alusta käytettiin myös koealuksena testattaessa miinanraivauskalustoja. Pääosan ajasta alus oli kuitenkin satamassa.

Talvisodan aikana Rautu oli emälaivana. Alus oli raivaajalaivueen mukana 1941 venäläisten poistuttua Hangosta. Alus mursi jäätä yhdessä miinalaiva Louhen kanssa raivattaessa Hangon edustan miinoituksia. Sodan päätyttyä alus oli raivaajaosaston emälaivana raivattaessa miinoituksia Suomen vesialueilta. Rautu poistettiin 1952 raivaustoiminnan päätyttyä palveluksesta ja se romutettiin.

Raudun sisaralus oli Vilppula.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä, s. 40. Pori: EITA Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0.
  • Suomen laivasto 1918-1969. Helsinki: Meriupseeriyhdistys, 1968.
  • Tuomi-Nikula, JormaSuomen laivat punatähtisen sotalipun alla. Jyväskylä: Atena kustannus Oy, 2000. ISBN 951-796-212-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomi-Nikula, Jorma s. 45