Pörssinoteerattu rahasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pörssinoteerattu rahasto eli ETF (engl. exchange-traded fund) on sijoitusrahasto, jolla voidaan käydä kauppaa arvopaperipörssissä. Pörssinoteeratun rahaston kautta voi sijoittaa mm. osake-, korko-, hyödyke- tai kiinteistömarkkinoille.

Pörssinoteerattujen rahastojen suosio on kasvanut huomattavasti sen jälkeen kun ensimmäinen ETF (kaupankäyntitunnukseltaan SPDR) tuli markkinoille vuonna 1993.[1] Suomessa ensimmäinen ETF oli Helsingin pörssiin vuonna 2002 listattu HEX25 Indeksiosuusrahasto (nyk. Seligson & Co OMX Helsinki 25 pörssinoteerattu rahasto UCITS ETF).

Kaupankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenne ETF tulee englannin sanoista Exchange Traded Fund eli suoraan suomennettuna pörssikaupankäynnin kohteena oleva rahasto. ETF on siis sijoitusrahasto, jolla käydään kauppaa samalla tavalla kuin pörssiosakkeilla. Etuna on se, että yhdellä kaupalla saa hajautetun sijoitussalkun.

ETF:t soveltuvat myös lyhyeen kaupankäyntiin rahastoja paremmin, sillä niillä käydään kauppaa koko pörssipäivän ajan. ETF:n voi ottaa myös tietylle toimialalle, esimerkiksi uusiutuvaan energiaan keskittyviin yhtiöihin sijoittavaa rahastoa. Tämä sopii hyvin esimerkiksi siinä tilanteessa, kun sijoittaja haluaa ottaa näkemystä tietyn toimialan puolesta, mutta ei ole perehtynyt yksittäisiin alan yhtiöihin.

Kaikilla pörssinoteeratuilla rahastoilla on markkinatakaus. Lyhyesti määriteltynä se tarkoittaa sitä, että liikkeeseenlaskija on sopinut, että joku pitää jatkuvasti yllä osto- ja myyntitasoja. Yhdellä ETF:llä voi olla useitakin markkinatakaajia. Kaupankäynnin toinen osapuoli ei välttämättä ole markkinatakaaja, sillä tarjouksia voi jättää kuka tahansa.

ETF-kaupankäynnissä ei ole varsinaista minimisijoitusta. Minimin määrittelee pörssierä.

Aktiivinen ja passiivinen ETF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pörssinoteeratut rahastot voidaan jakaa aktiivisiin ja passiivisiin ETF-rahastoihin.

Aktiivisen ETF:n salkunhoitaja pyrkii valitsemaan arvopapereita ja ajoittamaan kaupat rahaston strategian mukaisesti.

Passiivinen ETF pyrkii seuraamaan mahdollisimman tarkasti ennalta valittua indeksiä (kuten osakeindeksiä). Passiivisuuden idea on saavuttaa vähäisin kuluin markkinan keskimääräinen tuotto keskimääräisellä riskillä. Indeksiä seuraavaa passiivista ETF:ää kutsutaan indeksiosuusrahastoksi. Indeksiosuusrahastoa ei tule sekoittaa indeksirahastoon, jonka toimintaperiaate kuitenkin on samankaltainen.

Suurin osa pörssinoteeratuista rahastoista on indeksiosuusrahastoja. Markkinoilla on myös aktiivisia rahastoja.[2][3]

Kustannukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ETF-sijoittamiseen liittyviä kuluja ovat rahaston hallinnointipalkkio sekä kaupankäyntikulut.

Hallinnointipalkkio on passiivisissa ETF-rahastoissa tyypillisesti aktiivisia sijoitusrahastoja alhaisempi. Eräissä ETF-rahastoissa ei hallinnointipalkkiota peritä lainkaan. Alhaisen palkkion ansiosta on sijoittajan mahdollista ETF:iä käyttäen hajauttaa sijoituksensa kustannustehokkaasti.

Kaupankäyntikuluja ovat välityspalkkio sekä osto- ja myyntihintojen välinen ero, jota kutsutaan spreadiksi. Jos spread on alhainen, osuuksia voi ostaa ja myydä pörssissä lähes samaan hintaan. Spread on alhainen ETF:illä, joiden kaupankäynti on vilkasta. Sijoituksen kulurakennetta arvioitaessa tulee siis ottaa huomioon rahaston kaupankäynnin vilkkaus pörssissä.

Tuotonmaksu ja verotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ETF:t voidaan jakaa uudelleensijoittaviin ja tuottoa jakaviin. Uudelleensijoittava ETF sijoittaa saamansa osingot uudelleen eikä jaa tuottoa. Tuottoa jakava ETF maksaa tuoton kvartaaleittain, puolivuosittain tai kerran vuodessa. ETF vastaa tällöin tuottorahastoa.

Saatu tuotto-osuus on Suomessa veronalaista tuloa. Yksityishenkilö maksaa saamistaan tuotto-osuuksista pääomatuloveron. Osingoista poiketen tuotto-osuus on kokonaisuudessaan pääomatuloa.

ETF-osuuksien myynnistä saadusta luovutusvoitosta maksetaan Suomessa pääomatulovero aivan kuten muiden arvopaperien kohdalla.

Fyysinen ja synteettinen ETF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pörssinoteeratut rahastot voi jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, mitä ne omistavat.

Fyysinen ETF sijoittaa suoraan kohteena oleviin arvopapereihin. Rahasto esimerkiksi ostaa kohdeindeksin osakkeita samassa tai lähes samassa suhteessa kuin niitä sisältyy kohdeindeksiin. Tätä kutsutaan fyysiseksi replikoinniksi.[4] Salkun arvopaperit eivät välttämättä ole täsmälleen samat kuin indeksissä. Salkunhoitaja voi myös mallintaa indeksin sisällön ja valita sellaiset arvopaperit, joiden avulla ETF seuraa indeksiä riittävän tarkasti. Näin tehdään varsinkin, jos indeksi on laaja. Fyysisestä ETF:stä voidaan myös lainata arvopapereita eteenpäin lisätuottojen saamiseksi.[5]

Synteettinen ETF ei omista kohteena olevia arvopapereita vaan muodostaa salkkunsa johdannaisilla. ETF:n liikkeseenlaskija omistaa vakuuskorin, jota vastaan se tekee kassavirtojen vaihtosopimuksen (total return swap). Sopimuksella vakuuskorin tuotto vaihdetaan vertailuindeksin tuottoon sopimuksen vastapuolen kanssa. Synteettinen ETF siis saa kohdearvopapereiden tuoton omistamatta niitä itse.[4]

Fyysiselle ETF:lle syntyy hallinnointikustannuksia arvopaperikaupoista, indeksin tasapainottamisesta ja osinkojen sekä yhtiötapahtumien yhteydessä. Synteettisen ETF:n etuna on salkunhoidon alhainen kustannus. Sen vuoksi synteettiset ETF:t ovat usein kuluiltaan fyysisiä ETF:iä halvempia.[4] Synteettinen ETF myös yleensä seuraa indeksiään tarkemmin kuin fyysinen ETF, varsinkin epälikvideillä markkinoilla.[5]

Synteettisen ETF:n haittapuolena on vastapuoliriski, joka liittyy swap-sopimuksen vastapuolen maksukykyyn. Tappioriski on direktiivin mukaan rajattu vakuuksien avulla 10 prosenttiin rahaston arvosta. ETF:n oma vakuuskäytäntö voi olla tätä tiukempi.[4]

Synteettisen ETF:n sopimusrakenne voi olla monimutkainen. Omistuksen vakuutena saattaa olla esimerkiksi omaisuusvakuudellisia arvopapereita eli ns. abs-instrumentteja. Tällaisen instrumentin vakuutena voi olla epälikvidejä saatavia, joiden arvo mahdollisessa finanssikriisissä voi olla alhainen. Tässä piilee riski, sillä rahaston tuottajan ja tämän sopimuskumppanin kaatuminen saattaa merkitä tappiota.[6]

Riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkiin sijoituksiin sisältyy riskejä, joista oleellisimpana pidetään riskiä sijoituksen arvon laskemisesta. Pörssinoteerattuihin rahastoihin sisältyy myös sellaisia riskejä, joita muissa sijoitusrahastoissa ei välttämättä ole:[1]

  • Sisältöriski koskee sitä, sijoittaako ETF todellisuudessa niihin arvopapereihin, mihin sijoittaja uskoo sen sijoittavan. Rahaston nimi tai kuvaus ei välttämättä kerro salkun todellista sisältöä.
  • Tracking-riski syntyy, kun rahaston arvonkehitys poikkeaa kohdeindeksistä. Poikkeamaa mitataan tracking error -luvulla.selvennä
  • Spread-riski syntyy, kun ETF-osuuden osto- ja myyntinoteeraus eroavat toisistaan pörssissä. Epälikvidin rahaston spread voi olla suuri, mikä tarkoittaa, että osuuden hinnassa on likviditeettipreemio.
  • Vastapuoliriski liittyy synteettisen ETF:n sopimusosapuoleen edellä kuvatulla tavalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Pietilä, Petteri: ETF-sijoitusten riskienhallinta. Pörssissä vaihdettavien rahastojen riskiprofiilit ja rakenteet (pdf) doria.fi. 14.12.2009.
  2. ↑ ETF 12.9.2011. Finanssivalvonta. Arkistoitu 20.1.2012. Viitattu 17.5.2012.
  3. ↑ ETF: Ominaisuuksia 12.9.2011. Finanssivalvonta. Arkistoitu 15.3.2015. Viitattu 17.5.2012.
  4. ↑ a b c d ETF-rahastojen rakenteelliset erot: synteettiset ja fyysiset ETF:t Salkunrakentaja 12.8.2012
  5. ↑ a b Kolme kysymystä etf:ää valitsevalle Morningstar.fi 24.01.2012
  6. ↑ Musta joutsen nokkaisee varomatonta sijoittajaa (Arkistoitu – Internet Archive) Talouselämä 11.9.2011

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämäläinen, Karo: Etf on hittituote. (Suuri sijoitusrahasto-opas) Arvopaperi, 2009, s. 26-32. Helsinki: Talentum. suomi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pörssinoteerattu_rahasto&oldid=21168788”