Pál Járay

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paul Jaray ca. 1921

Pál Járay (saksankielisissä lähteissä usein myös Paul Jaray; 11. maaliskuuta 1889 Wien, Itävalta-Unkari – 22. syyskuuta 1974 Sankt Gallen, Sveitsi) oli unkarilainen insinööri ja aerodynamiikan kehittäjä.

Járay oli Adolf Járay-Schönbergin viides lapsi. Perhe oli unkarinjuutalainen, mutta Pál kääntyi myöhemmin katolilaiseksi. Hän opiskeli koneenrakennusta Wienissä vuodesta 1906 ja Prahassa vuodesta 1911. Vuonna 1912 Járay nai Olga Jehlen, jonka kanssa sai kolme lasta.

Tuulitunnelikokeet Luftschiffbau Zeppelinillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Járay siirtyi vuonna 1912 Friedrichshafeniin työskentelemään ilmailun parissa. Járay oli erittäin kiinnostunut aerodynamiikasta, ja samana vuonna hän sai ensimmäisen alaan liittyvän patenttinsa. 1914 hän sai paikan Luftschiffbau Zeppelinillä, jossa hän osallistui ilmalaivatyyppien 38 LZ ja LZ 126 kehitystyöhön. Hän suunnitteli Zeppelinillä suuren tuulitunnelin jonka avulla Járay kykeni hakemaan parasta mahdollista muotoilua ilmavirtausten kannalta.[1] Tulosten pohjalta suunniteltiin tyypit LZ 120 Bodensee ja LZ 121 Nordstern.

J-Rad

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jaray-Rad.
Jaray-Rad 1925, postimerkki vuodelta 1985.

Vuonna 1920 Járay esitteli J-Radin, polkupyörän, jossa oli hyödynnetty aerodynamiikan tutkimustuloksia. Valmistus lopetettiin vuonna 1923 eräiden kuolettaviin onnettomuuksiin johtaneiden materiaalivirheiden takia.

Virtaviivainen autonkori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Járay hahmotteli tuulitunnelikokeista saamiensa tulosten avulla idean virtaviivaisesta autosta jossa oli ilmajäähdytteinen taakse sijoitettu moottori.[2] Járay jätti patenttihakemuksensa Berliinin patenttitoimistoon 8. syyskuuta 1921. Hakemuksesta oli muotoiltu seuraavan kaltainen lyhyt kuvaus:

Auton korin alaosa on puoliksi virtaviivainen siten että se peittää rakenteen pyörineen, moottoritilan sekä matkustamon. Alapuoli on tasainen ja yhdensuuntainen kulkupinnan kanssa. Tämän yläpuolelle on asetettu huomattavasti kapeampi virtaviivainen kori, joka on kehikkomaisen rakenteen tukema ja yhdistetty alapuolella olevaan rakenteeseen.

Vuotta myöhemmin näki päivänvalon Ley T6, maailman ensimmäinen aerodynaamisesti muotoiltu auto. Se oli valmistettu yrityksessä nimeltä Rud. Ley Maschinenfabrik A.-G. yhteistyössä Alfred Leyn kanssa. Autossa oli vain 1,5-litrainen ja 20-hevosvoimainen moottori, mutta se saavutti sen 100 km/h huippunopeuden. Oli arvioitu että perinteiseen tapaan muotoiltuna auto olisi kulkenut enintään 70–75 km/h.[3]

Tutkimustulokset innoittivat myöhemmin eri autonsuunnittelijoita tutkielmiensa laatimisessa; soveltajista mainittakoon Hans Ledwinka, Béla Barényi, Erwin Komenda ja Ferdinand Porsche. Járayn tuloksilla saattoi olla vaikutusta myös samojen teemojen parissa työskennelleisiin Edmund Rumpleriin ja Josef Ganziin.

Járayn patentoimaan virtaviivaiseen muotoon liittyi käytännöllisenä ja visuaalisena ongelmana pitkä, kapea takaosa joka tarvittiin ilmavirrasta aiheutuvien turbulenssien ehkäisemiseksi. Ongelman ratkaisi saksalainen insinööri Wunibald Kamm. Hän muotoili 1938-luvun lopussa Kamm-perän joka mahdollisti käytännöllisemmän muotoilun matalalla ilmanvastuksella.[4]

Ura Sveitsissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Járay muutti Sveitsiin 1923. Hän meni töihin insinööritoimistoon Brunnenissa, missä konsultoi brittejä ilmalaivoihin liittyvissä asioissa. 1925 hän sai lisenssin Alaphon-radiovastaanottimien rakentamiseen ja vuonna 1932 hän perusti yrityksen Radiodienst und Radiobau AG Luzerniin.

1920-luvun lopussa Járay perusti Zürichiin Stromlinien Karosserie Ges. -nimisen konsultointitoimiston.[5] 1930-luvun alussa Járay suunnitteli virtaviivaisen auton korin Tatralle malli T57:n pohjalle. Autossa oli keskusputkirunko ja nelisylinterinen ilmajäähdytetty moottori oli sijoitettu eteen. Auto ei kuitenkaan päässyt tuotantoon asti.[2] Vuonna 1931 perustettiin The Streamline Corporation -niminen yritys valvomaan Járayn patentteja Yhdysvalloissa. Chrysler käytti Járayn patentteja DeSoto ja Chrysler Airflow -malleissa vuosina 1934–1936.[6] Vuonna 1934 esiteltiin vallankumouksellinen Tatra T77, jota seurasi pari vuotta myöhemmin edelleen kehitetty T87.[2][7] Nämä autot jäivät tunnetuimmiksi Járayn töiksi.[5] Mallien suunnittelusta vastasi Tatran pääsuunnittelija, Hans Ledwinka.

Járayn muotoilupatenttia käytti hyväksi edellä mainittujen Chrysler-tuotteiden lisäksi myös Peugeot, joka joutui maksamaan rojalteja 402-mallinsa muotoilusta. Jotkut valmistajat rikkoivat patenttia maksamatta rojalteja. Näin tekivät ainakin Mercedes-Benz takamoottorisella 170-mallillaan, sekä tunnetuimpana Ferdinand Porschen suunnittelema KdF-Wagen.[5]

Járay jätti vaimonsa ja kolme lastaan 1937. Vuonna 1941 hänet nimitettiin tekniseksi johtajaksi Flugzeugbau Farner AG:n palvelukseen Grenchenissä. Vuodesta 1944 Járay työskenteli G. Naef Flugmechanikilla Fischenthalissa. Avioliitto Olga Járayn kanssa päättyi virallisesti 1945 ja samana vuonna hän meni naimisiin Martha Steinerin kanssa. Járay asui vuodesta 1950 Kemptenissä kunnes hänen toinen vaimonsa kuoli 1968. Myöhemmin hän solmi kolmannen avioliiton Marguerite Leuenbergerin kanssa ja eli Sankt Gallenissa kuolemaansa asti 1974.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pál_Járay&oldid=21495594”