Pysyvän tulotason hypoteesi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pysyvän tulotason hypoteesi (engl. permanent income hypothesis) on Milton Friedmanin vuonna 1957 esittämä kulutusteoria, jota hän itse piti parhaana tieteellisenä työnään. Sen mukaan kuluttajat eivät muuta kulutustottumuksiaan, vaikka käteen jäävä ostovoima muuttuisi tilapäisesti, vaan olettavat ostokykynsä pysyvän vakiona.

Paul Diesing on esittänyt, että Friedman testasi pysyvän tulotason hypoteesia tilastollisin menetelmin, jotka eivät jättäneet mahdollisuutta hypoteesin kumoutumiselle.[1]

Vuonna 2016 Friedmanin pysyvän tulotason hypoteesi on osoitettu vääräksi. Idean kumoaminen on merkitykseltään tärkeä, koska Friedman kykeni sen avulla argumentoimaan keynesiläistä finanssipoliittista elvytystä vastaan. Friedmanin hypoteesin perusteella valtion tekemällä elvytyksellä ei olisi toivottuja vaikutuksia. Hypoteesi esimerkiksi tarkoitti, että valtion kansalaiselle antamalla shekillä ei olisi vaikutusta kulutuskäyttäytymiseen eikä sillä siten olisi taloutta elvyttävää vaikutusta. Hypoteesiin uskottiin taloustieteessä vuosikymmeniä. Tutkimuksen tekivät Harvardin yliopiston Peter Ganong ja Pascal Noel.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Diesing, Paul. 'Hypothesis and Data Interpretation: The Case of Milton Friedman', Research in the History of Economic thought and Methodology, Vol. 3: 61-9.
  2. http://scholar.harvard.edu/files/ganong/files/ganong_jmp_unemployment_spending.pdf
  3. https://www.businesslive.co.za/bd/opinion/2017-01-16-friedman-proven-wrong-regarding-accepted-permanent-income-hypothesis/
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.