Puolalaisten autonominen piiri (Ukrainan SNT)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puolaisten autonominen piiri, Marchlewszczyzna (puol. Polski Rejon Narodowy im. Juliana Marchlewskiego) oli Ukrainassa vuosina 1925–1935 sijainnut autonominen hallintoalue, jonka väestöstä noin 70 prosenttia oli puolalaisia. Hallintopiiri sijaitsi Volyniassa noin sata kilometriä länteen Žytomyristä. Sen pääkaupunki oli Marchlewsk (aikaisemmin Dołbysz, nykyisin ukr. Довбиш, Dovbiš). Piiri oli nimetty puolalaisen bolševikin Julian Marchlewskin mukaan.

Piiri perustettiin 1925. Sen kokonaisväkiluku oli alkuun noin 41 000 ja kasvoi aluelisäysten myötä 52 000:een, puolalaisten osuus pysyi samana. Piiriin sisältyi noin sata kylää, pikkukaupunkia tai muuta asutuskeskusta. Piirin väestö vastusti omaisuuden kollektivisointia. Poliittisista syistä tähän vastarintaan ei kuitenkaan aluksi puututtu rajuilla toimenpiteillä. Vuonna 1935 piiri kuitenkin lakkautettiin osana 1930-luvun Neuvostoliiton suuria poliittisia puhdistuksia. Suurin osa piirin johdosta ja hallinnosta teloitettiin. Väestö karkotettiin Kazakstanin ASNT:aan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]