Port Arthurin piiritys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Port Arthurin piiritys
Osa Venäjän–Japanin sotaa
Paikka:

Port Arthur eli nykyinen Lüshunkou, Liaotungin niemimaa

Lopputulos:

Japanin voitto ja Port Arthurin antautuminen

Osapuolet

Japanin keisarikunta

Venäjän keisarikunta

Komentajat

Maresuke Nogi
Tōgō Heihachirō

Anatoli Stössel
Wilhelm Witthöft

Port Arthurin piiritys oli Japanin sotatoimi Venäjän–Japanin sodan aikana. Japanilaiset piirittivät Venäjän keisarikunnan laivaston tukikohtaa Port Arthuria vuodesta 1904 tammikuuhun 1905. Japanilaisten onnistu estää venäläisten laivojen pako ja tuhota satamassa olleet alukset, mutta he kärsivät myös suuria tappioita veristen ja hitaasti edenneiden maataistelujen aikana.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän ja Japanin sodan sytyttyä japanilaiset kuljettivat kenraali Kuroki Tamemoton komentaman 1. armeijan Koreaan, josta se eteni edelleen Koreaa ja Mantšuriaa erottaneelle Jalujoelle. Joen toisella puolella heitä vastassa oli venäläisjoukkoja, jotka japanilaiset yrittivät saartaa vappuna alkaneessa hyökkäyksessä venäläisten selustaan. Puolustajien onnistui kuitenkin vetäytyä ja välttää saarrostus. Port Arthur saarrettiin lopulta kenraali Yasukata Okun johtamien japanilaisten noustua maihin Liaotungin niemimaalla. Venäläisten ylipäällikkö varakuningas Jevgeni Ivanovitš Aleksejev pakeni pohjoiseen ja Port Arthuriin jäi Wilhelm Witthöftin komentama laivasto-osasto ja linnoituksen komentaja Anatoli Stössel.[1]

Piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Port Arthuria tulittava japanilainen 11-tuuman mörssäri.
Palava öljyvarasto ja venäläinen risteilijä Pallada.
Tuhottuja venäläislaivoja Port Arthurissa.

Port Arthurin saartorenkaan ulkopuolelle jääneitä venäläisiä komensi Aleksei Kuropatkin. Hän ei kuitenkaan halunnut sitoa joukkojaan piirittäviä japanilaisia vastaan, sillä hänen selustaansa uhkasi Kurokin komentamat japanilaiset. Japanilaisten 2. armeijan komentaja kenraali Oku johti joukkonsa Kuropatkinia vastaan ja Port Arthuria vastaan jäi Maresuke Nogin 3. armeija. Japanilaiset olivat lisäjoukkoja tuodakseen vallanneet Dalnyn satamaan Port Arthurin lähistöllä ja operaation aikana Japanin laivastoa komentanut Tōgō Heihachirō menetti kaksi kuudesta taistelulaivastaan Hatsusen ja Yashiman ajettua merimiinoihin. Saman operaation yhteydessä uppsivat myös risteilijät Yoshino ja Miyako. Venäläisten Witthöft komensi muiden alustensa lisäksi kolmea taistelulaivaa, jotka olivat tosin vaurioituneet Port Arthurin taistelussa sodan alussa. Taistelulaivat Retvizan ja Tsesarevitš oli korjattu, mutta Pobedan korjaukset olivat vielä kesken. Aleksejev oli antanut hänelle käskyn lähteä Vladivostokiin, mutta japanilaiset saivat tiedon venäläisten aikeista vakoojaltaan. Tōgō johti aluksensa Port Arthurista lähteneitä venäläisiä vastaan, jolloin Witthöft kääntyi takaisin satamaan. Sieltä hän ei suostunut lähtemään Aleksejevin ja keisari Nikolai II:n patisteluista huolimatta.[1]

Vladivostokin venäläisten panssariristeilijöiden onnistui häiritä japanilaisten kuljetuksia Keltaisellamerellä, mikä hidasti vahvistuksien tuomista. Nogi sai käskyn kiirehtiä Port Arthurin valtaamista ja 26. kesäkuuta japanilaiset aloittivat hyökkäyksen kukkuloilla Dalnyn eteläpuolella. Venäläiset tekivät sitkeää vastarintaa, mutta lopulta heidän asemansa murrettiin. Japanilaiset valtasivat lopulta myös niin sanotut Susikukkulat vain kymmenen kilometrin päässä Port Arthurista. Japanilaiset saattaisivat näin pian uhata venäläisten taistelulaivoja tykkitulellaan, jolloin Witthöftin oli viimein pakko lähteä kohti Vladivostokia. Venäläiset pääsivät sataman edustan miinoitusten läpi, mutta merellä heitä vastaan tulivat Tōgōn komentamat japanilaiset laivat, mistä seurasi Keltaisenmeren taistelu. Japanilaiset keskittivät tulensa venäläisten lippulaiva Tsesarevitšiä vastaan. Komentosillalle osunut kranaatti surmasi Witthöftin ja laivan ruori jumiutui. Laiva alkoi kiertää kehää, mutta samalla iltahämärä pisti lopun japanilaisten tykkitulelle. Japanilaiset upottivat myös Witthöftiä vastaan pyrkineen panssariristeilijä Rurikin ja vaurioittivat risteilijä Rossijaa. Venäläiset luopuivat nyt lopullisesti yrityksistään paeta satamasta ja laivamiehistöistä muodostettiin yksiköitä maarintamalle.[1]

Loppukesällä 1904 Nogi tarjosi Port Arthurin linnoitusta komentaneelle Stösselille mahdollisuutta antautua, josta tämä kieltäytyi. Japanilaiset hyökkäsivät nyt uudelleen, mutta hyökkäys pysähtyi ankaraan kivääri- ja konekiväärituleen. Myös toinen hyökkäys syyskuun puolella torjuttiin, mutta venäläisten ampumatarvikkeet ja muonavarastot alkoivat kulua vähiin. Japanilaisille alkoi tulla kiire. He tiesivät Venäjän Itämeren-laivaston lähteneen kohti Tyyntämerta ja marraskuussa 1904 se oli jo Intian valtamerellä. Japanilaisten tuli se kohdatakseen täydentää Tōgōn laivoja kotisatamissa, mutta niitä tarvittiin edelleen Port Arthurion piirityksessä. Marraskuussa Nogin joukot tekivät jälleen hyökkäyksen. Veristen taistelujen jälkeen 1. joulukuuta japanilaiset valtasivat Vysokajan kukkulan, jolta käsin saatettiin viimein tulittaa venäläisten laivoja. Japanilaiset käyttivät 11-tuumaisia mörssäreitä ja Poltava tuhottiin 5. joulukuuta. Sitä seurasivat 7. joulukuuta Retvizan ja 9. joulukuuta Pobeda, Peresvet ja Pallada. Sevastopol oli onnistuttu siirtämään turvaan ulkoredille. Alukseen osui kolme torpedoa, mutta se ei kuitenkaan uponnut.[1]

Venäläisiä komentanut Stössel päätti lopulta, että Port Arthurin puolustamisesta oli tullut mahdotonta. Venäläiset tuhosivat puolustuslaitteensa ja varastonsa, minkä lisäksi puoliksi uponneet alukset upotettiin kokonaan. Valkoinen lippu nostettiin 1. tammikuuta 1905.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stössel päätyi sotavankeuteen ja Venäjällä hänet tuomittiin kuolemaan. Nikolai II muutti hänen tuomionsa myöhemmin kymmeneksi vuodeksi vankeutta. Japanilaiset olivat voittaneet, mutta he olivat menettäneet hyökkääjinä puolustajia huomattavasti enemmän joukkoja. Japanilaisten tappiot olivat noin 110 000 sotilasta. Etenkin piirityksen asemasotavaiheessa taistelut olivat edenneet hitaasti. Raskaat tappiot painoivat japanilaisia komentanutta Nogia, joka teki rituaalisen itsemurhan eli seppukun keisari Mutsuhiton kuoltua vuonna 1912.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Pertti Luntinen: Sota Venäjällä, Venäjä sodassa, s. 351-356. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-666-2.