Pompeijin viimeiset päivät (vuoden 1908 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pompeijin viimeiset päivät
Gli ultimi giorni di Pompei
Glaucus odottaa vuoroaan areenalle. Taustalla savuava Vesivius.
Glaucus odottaa vuoroaan areenalle. Taustalla savuava Vesivius.
Ohjaaja Luigi Maggi
Käsikirjoittaja Roberto Omegna
Perustuu Edward Bulwer-Lyttonin samannimiseen romaaniin
Tuottaja Arturo Ambrosio
Kuvaaja Giovanni Vitrotti, Roberto Omegna
Lavastaja Ettore Ridoni, Decoroso Bonifanti
Pääosat Lydia De Roberti, Umberto Mozzato, Mirra Principi
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Società Anonima Ambrosio
Ensi-ilta joulukuu 1908 (Italia)
29. joulukuuta 1908 (Suomi)
Kesto 366/346 metriä (17 min.)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb
Gli ultimi giorni di Pompei

Pompeijin viimeiset päivät (ital. Gli ultimi giorni di Pompei) oli vuonna 1908 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Edward Bulwer-Lyttonin samannimiseen romaaniin perustuvan lyhytelokuvan on ohjannut Luigi Maggi. Se aloitti italialaisten historiallisten elokuvien sarjan.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eletään vuotta 79 Pompeijissa. Ylipappi Arbaces tavoittelee kaunista Jonea, joka rakastaa nuorta aatelista Glaucusta. Glaucus ottaa palvelijakseen sokean Nydian, joka on salaa rakastunut isäntäänsä. Arbaces huumaa pahaa-aavistamattoman Nydian avulla Glaucuksen, tappaa Jonen veljen Apacidesin ja syyttää Glaucusta murhasta. Glaucus tuomitaan heitettäväksi leijonille, mutta Vesuviuksen purkautuessa Nydia auttaa häntä ja Jonea pakenemaan.[1][2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Lydia De Roberti  … Nydia  
 Umberto Mozzato  … Glaucus  
 Mirra Principi  … Jone  
 Luigi Maggi  … Arbaces  
 Ernesto Vaser  … Nidian isäntä  
 Cesare Gani-Carini  … Apacides[2]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ambrosio Filmin valmistama Pompeijin viimeiset päivät oli ensimmäinen italialainen suurtuotanto ja yhtiön ensimmäinen menestyselokuva[3]. Se oli myös ensimmäinen elokuva, jonka mainoskampanjassa mainittiin ohjaajan ja näyttelijöiden nimet[4]. Luigi Maggin ohjaustyö ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Edward Bulwer-Lyttonin teoksen filmatisointi: brittiläinen Walter Booth oli tehnyt aihetta käsittelevän lyhytelokuvan The Last Days of Pompeii vuonna 1900[5].

Elokuvan uutuudenviehätys perustui sen taidokkaaseen lavastukseen, valaistukseen, ulkokuviin ja väkijoukkoihin[6]. Lavasteina käytettiin ensimmäistä kertaa myös kiinteitä rakennelmia[4]. Pompeijin viimeiset päivät oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys eri puolilla maailmaa ja se aloitti pitkän historiallisten elokuvien sarjan, josta italialainen mykkäelokuva parhaiten tunnetaan[3]. Ambrosio Film toteutti myös Edward Bulwer-Lyttonin teoksen seuraavan filmatisoinnin,[4] Eleuterio Rodolfin Pompeijin viimeiset päivät ja häviön vuodelta 1913[7].

Pompeijin viimeisiä päiviä esitettiin Suomessa vuodenvaihteessa 1908–1909. Lehtimainosten mukaan kyseessä oli ”loisteliaasti suoritettu romanttinen, jännittävä ja sensatsionelli taiteellinen kuvaus”, ”suurin draama mitä tähän asti tunnetaan”.[8][9][10] Uuden Auran toimittajan mielestä elokuvan ”dekoratsionit ovat onnistuneet ja esiintyminen hyvää”[11].

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasta on säilynyt Jean Desmetin kokoelmaan kuuluva hollanninkielinen värjätty nitraattifilmikopio, joka on restauroitu Alankomaiden elokuvamuseossa. Alkuperäisestä 366 metrin pituudesta on jäljellä 346 metriä.[12] Restaurointi on nähtävissä Italian kansallisen elokuvamuseon Vimeo-sivustolla[13].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cineteca MNC vimeo.com. Viitattu 7.7.2017.
  2. a b Enciclopedia del cinema in Piemonte torinocittadelcinema.it. Viitattu 7.7.2017.
  3. a b Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. xxxiii, 6–7, 188. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
  4. a b c Dumont, Hervé: L’antiquité a cinéma, s. 517–518. , 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.7.2017). (ranskaksi)
  5. Imagining Ancient Cities in Film: From Babylon to Cinecittà, s. 186. New York, London: Routledge, 2015. ISBN 978-0-415-84397-3.
  6. Leprohon, Pierre: The Italian Cinema, s. 17–18. London: Secker & Warburg, 1972.
  7. Abel, Richard (ed.): Encyclopedia of Early Cinema, s. 849. Abingdon: Routledge, 2005. ISBN 0-415-23440-9.
  8. Pikku uutisia. Uusi Suometar, 30.12.1908, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  9. Maailman Ympäri -elokuvateatterin mainos. Helsingin Sanomat, 31.12.1908, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
  10. Biografi Teatterin mainos. Sosialisti, 8.1.1909, s. 2. Artikkelin verkkoversio.
  11. Pieniä tietoja. Uusi Aura, 12.1.1909, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  12. Museo Nazionale del Cinema museocinema.it. Viitattu 7.7.2017.
  13. Cineteca MNC vimeo.com. Viitattu 7.7.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]