Polykarpus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Polykarpus
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen
Muunnelmia Karp, Karppi, Karpus [1]
Vastineita eri kielissä Polikarpus, Polykarp [2][3]
Nimen alkuperä kreik. Polykarpos ’runsashedelmäinen’

Polykarpus on miehen etunimi. Sen lähtömuotona on kreikankielinen nimi Polykarpos, joka merkitsee ’runsashedelmäistä’ ja ’hedelmällistä’.[4] Suomalainen nimi Viljo voidaan tulkita Polykarpukseen pohjautuvaksi käännösnimeksi.[5][6]

Polykarpuksella oli aikoinaan Suomen almanakassa nimipäivä 26. tammikuuta. Mikael Agricola teki vuoden 1544 rukouskirjassaan kyseisen päivän kohdalle merkinnän ”Policar. mar.”, jolla hän viittasi Polykarpos-marttyyriin eli varhaiskristilliseen Smyrnan piispaan. Almanakassa nimestä käytettiin 1700-luvulla muotoja Polycarp ja Polycarpus, mutta 1800-luvun puolivälissä kirjoitusasuksi vakiintui Polykarpus. Nimi esiintyi viimeisen kerran almanakassa vuonna 1928.[4][7][8]

Digi- ja väestötietoviraston mukaan Suomessa on syntynyt useita Polykarpuksia 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Tämä etunimi on annettu myös ainakin yhdelle 2000-luvun lapselle.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja, s. 375. Kolmas tarkistettu painos. Toim. Raisa Vuohelainen. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
  2. Seppo, Raivo: Eesti nimeraamat, s. 148. Tallinn: Olion, 1994. ISBN 5-460-00164-1. (viroksi)
  3. Kohlheim, Rosa & Kohlheim, Volker: Duden, Lexikon der Vornamen. Herkunft, Bedeutung und Gebrauch von mehreren tausend Vornamen, s. 204. 3., neu bearbeitete und erweiterte Auflage. Mannheim: Dudenverlag, 1998. ISBN 3-411-04943-X. (saksaksi)
  4. a b Lempiäinen 2004, s. 445.
  5. Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 250. Viides painos. Toim. Pirjo Mikkonen. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18892-6.
  6. Kiviniemi, Eero: Iita Linta Maria. Etunimiopas vuosituhannen vaihteeseen, s. 99. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 951-717-757-7.
  7. Lempiäinen, Pentti: Nimipäiväsanat. Mitä nimet kertovat, s. 37. Neljäs uudistettu painos. Helsinki: Kirjapaja, 1994. ISBN 951-625-282-6.
  8. Nivanka, Eino: Suomalaisen almanakan nimipäivät ja kiinteät juhlapäivät vuosina 1705–1955 – Kustaa Vilkuna, Eino Kaskimies, Gösta Hedström & Eino Nivanka (toim.) Suomen almanakan juhlakirja, s. 249. Helsinki: Helsingin yliopisto & Weilin+Göös, 1957.
  9. Nimipalvelu: Etunimitilasto (hakusana ”Polykarpus”) 27.2.2023. Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 4.3.2023.