Polyeetteriketoniketoni
Polyeetteriketoniketoni tai PEKK on aromaattisiin polyeettereihin kuuluva polymeeri. Polyeetteriketoniketonilla on käyttökohteita erityisesti korkeissa lämpötiloissa.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyeetteriketoniketoni on termoplastinen polymeeri. Yhdisteen sulamispiste on polymeeriksi korkea, noin 386 °C, ja lasisiirtymälämpötila on 165 °C. Polymeeri ei liukene veteen eikä orgaanisiin liuottimiin, ja se myös kestää useiden kemikaalien vaikutuksia. Väkevät ja hapettavat hapot reaoivat sen kanssa. Polyeetteriketoniketonin tiheys on 1,28–1,31 g/cm3. Aine on amorfinen tai osittain kiteinen, ja kiteisyysaste on 0–35 %. Mekaanisilta ominaisuuksiltaan polymeeri on vahva, kova ja jäykkä ja kestää hyvin kulutusta ja säteilyn vaikutuksia. Polyeetteriketoniketonia voidaan vahvistaa lasikuidulla seostamalla.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyeetteriketoniketonia valmistetaan difenyylieetterin ja tereftaloyylikloridin reaktiolla. Tereftaloyylikloridin joukossa on hieman isoftaloyylikloridi, joka alentaa muodostuvan polymeerin kiteisyyttä, sulamispistettä ja lasisiirtymälämpötilaa. Reaktion liuottimena käytetään nitrobentseeniä ja katalyyttinä alumiinikloridia tai antimonipentakloridia.[1][2][3][4]
Polyeetteriketoniketonia käytetään esimerkiksi avaruustekniikassa, autojen osien ja kemianteollisuuden putkien valmistamiseen, sähköneristeenä ja lääketieteellisten implanttien valmistamiseen. Käyttökohteiden yleistymistä vaikeuttaa polyeetteriketoniketonin korkea hinta ja työstöön vaadittava korkea lämpötila.[1][2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c David Parker, Jan Bussink, Hendrik T. van de Grampel, Gary W. Wheatley, Ernst-Ulrich Dorf, Edgar Ostlinning, Klaus Reinking, Frank Schubert, Oliver Jünger & Reinhard Wagener: "Polymers, High-Temperature", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2012.
- ↑ a b c George Wypych: Handbook of Polymers, s. 400–402. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. (englanniksi)
- ↑ a b c Joanna Izdebska-Podsiadły: Polymers for 3D Printing, s. 219–222. William Andrew, 2022. ISBN 978-0-12-818311-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.1.2024). (englanniksi)
- ↑ Marianne Gilbert: Brydson's Plastics Materials, s. 584. Butterworth-Heinemann, 2017. ISBN 978-0-323-35824-8. (englanniksi)