Pohjoisesplanadi 37

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjoisesplanadi 37

Pohjoisesplanadi 37 on Helsingissä Pohjoisesplanadin varrella sijaitseva liike- ja toimistotalo. Talon historia alkaa vuodesta 1839 jolloin paikalle valmistui kaksikerroksinen empiretyylinen kivirakennus. Tämän talon pohjakerrokseen avattiin näyteikkunat arkkitehti Theodor Höijerin suunnitelman mukaan vuonna 1881 ja samalla julkisivua muutettiin. Vuosina 1890–1891 taloa korotettiin kahdella kerroksella arkkitehti Konstantin Kiseleffin toimiessa suunnittelijana ja samanaikaisesti talon pihan puolelle rakennettiin pieni pihasiipi. Myöhemmin 1890-luvulla talon takana olevan umpipihan ympärille rakennettiin pihasiivet Kiseleffin suunnitelmien mukaisesti arkkitehtien Elia Heikelin ja Selim A. Lindqvistin tekemin muutoksin.[1][2]

1900-luvulla talon pohjakerrokseen valmistui 1910–1911 elokuvateatteri, suunnittelijoina olivat arkkitehdit Knut Wasastjerna ja Gust. Ad. Lindberg. Seuraava suuri muutos tapahtui vuonna 1930 kun taloa korotettiin kolmella konttorikerroksella ja samassa yhteydessä uudistettiin alemmat vanhat kerrokset ja asennettiin taloon muun muassa hissit. Suunnittelijana toimi nyt arkkitehtitoimisto Borg, Sirén & Åberg. Tämän jälkeen taloon on tehty vain pienempiä muutoksia lähinnä myymäläkerroksiin. [1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]