Pohjannaula (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pohjannaula oli suomalainen folkrock-yhtye, joka toimi vuosina 1995–2011. Lilith julkaisi yhtyeen debyyttialbumin Kivi vuonna 1998. Albumin tuottivat Mara Salminen ja A. W. Yrjänä. Vuonna 2000 Pohjannaula siirtyi EMIlle, joka julkaisi yhtyeen kaksi seuraavaa albumia Pässinpää ja Päreinä. Juha Menna lähti bändistä kesken Päreinä-albumin nauhoitusten ja uudeksi rumpaliksi tuli Hermanni Peltola. Pohjannaulan neljäs albumi Tätä kaikki kaipaa julkaistiin yhtyeen oman levymerkin Uho Recordsin alla vuonna 2005. Albumilla yhtyeen kokoonpanossa oli taas tapahtunut muutoksia, kun Antero Aunesluoman tilalle basistiksi tuli Tuomo Kuure. Antero Aunesluoma on soittanut Pohjannaulan jälkeen yhtyeissä Sapattivuosi, Blake sekä Kivireki, jossa yhdessä Juha Mennan kanssa. Kivireessä oli aiemmin mukana myös Tomi Rikkola ja bassossa Tuomo Kuure. Yhtyeen rumpali Hermanni Peltola tunnetaan DJ-projekteissaan nimellä DJ Svengali.[1] Pohjannaula lopetti toimintansa helmikuussa 2011.[2]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Samuli Mäkisalo – laulu ja kitara (1995–2011)
  • Juha-Matti Pesonen – kitara (1995–2011)
  • Tomi Rikkola – alttoviulu (1996–2011)
  • Tuomo Kuure – basso (2003–2011)
  • Hermanni Peltola – rummut (2001–2011)
  • Juha Menna – rummut (1995–2001)
  • Antero Aunesluoma – basso (1995–2003)

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kivi (1998)
  • Pässinpää (2000)
  • Päreinä (2002)
  • Tätä kaikki kaipaa (2005)

Singlet ja EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tyttärille (1997)
  • Halajan (1998)
  • Kun juoksu loppuu / Pirunpelto (promo, 1998)
  • Tuohisormus (promo, 1999)
  • Veistäjä / Sielulintu (2000)
  • Jääkannel (2000)
  • Liekki (2001)
  • Kuljettu matka (2002)
  • Ei ole tapana (promo, 2005)
  • Lumottu yö / Pinnan alla (promo, 2005)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.