Piritta Lumous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Piritta Lumous (oik. Piritta Vartola), syntynyt 1974, on tamperelainen rock-laulaja, sanoittaja, ohjaaja ja kirjailija. Hän on laulanut muun muassa yhtyeissä Mellow, Not Guilty, Lumous ja Manzana ja julkaissut kuusi levyä (Universal, Playground, DAR, Tuupa-Records). Lisäksi hän on tehnyt 13 Euroopan kiertuetta, ulkomaisia festivaaleja sekä kiertueita Kiinassa Manzana- yhtyeensä kanssa (2016, 2017, 2019). Hän sanoittaa myös muille artisteille, muun muassa Villieläin-yhtyeelle, Agnes Pihlavalle sekä on laulanut taustoja muun muassa Diablon, Uniklubin, Palefacen, Ezkimon ja Lord Estin levyillä. Manzanan kuudes levy ilmestyi 1.8. 2022. Manzana vetäytyi määrittelemättömän pituiselle tauolle huhtikuussa 2023.

Lumous laulaa Manzanan lisäksi MuteSwans -yhtyeessä yhdessä Capri Selon (Amberian Dawn), Päivi Lepistön (Movetron) ja Noora Louhimon(Battle Beast) kanssa. Lumous laulaa myös Kalevala-teemaisessa heavy rock- yhtye Louhis Heartissa. Louhis Heartin ensimmäinen single "Mystery in the frozen land" julkaistiin toukokuussa 2018 Etelä-Amerikassa ja Japanissa.

Lumous julkaisi Manzana-yhtyeen Euroopankiertueille sijoittuvan esikoisromaaninsa Roadkill - Levottomuuden anatomia huhtikuussa 2012 (Nordbooks). Kirja on vahvasti elämäkerrallinen romaani taiteilijuudesta, äitiydestä ja kiertue-elämästä. Kirjan ensimmäinen painos myytiin loppuun kolmessa viikossa.

Lumous ohjaa myös lasten ja nuorten teatteria, sekä esiintyy useissa rooleissa musiikkiteattereissa. Hän esiintyy myös 1920-lukuisen katujazz -yhtyeen Roaming Street Band -solistina.

Lumous on valmistunut Turun Taideakatemiasta Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi 2004 ja kirjoitti kirjallisuuden dekadentteja naiskuvia käsittelevää Pro gradu -työnsä Tampereen yliopistolle 2017. Lumous on feministi ja eläinoikeuksien puolustaja ja on puhunut julkisuudessa muun muassa naiseudesta rock-maailmassa sekä autistisesta lapsestaan.

Piritta Lumous on naimisissa ja hänellä on kolme poikaa. Hän työskentelee teatterin ja kirjallisuuden opettajana lukiossa Pirkanmaalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]