Pikkulepinkäinen
| Pikkulepinkäinen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Lepinkäiset Laniidae |
| Alaheimo: | Laniinae |
| Suku: | Lepinkäiset Lanius |
| Laji: | collurio |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lanius collurio |
|
 |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) on lepinkäisiin kuuluva varpuslintulaji.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Pikkulepinkäisen pituus on 16–18 cm, ja se painaa 25–40 g. Koiraan rinta ja vatsa ovat vaalean ruskehtavanpunertavat, kupeet kuviottomat ja kurkku valkoinen. Päälaki ja niska ovat vaalean tuhkanharmaat, selkä punaruskea. Silmäjuova on leveälti musta, "rosvonaamari". Naamarin yläreunassa ja otsassa on usein kapea, valkoinen juova. Pyrstö on musta, uloimmaisten pyrstösulkien tyviosat valkoiset (kivitaskumainen kuvio). Käsisulkien tyvellä on joskus vähän valkoista.
Naaraan likaisen kellanvalkoisessa alapuolessa on karkeita aaltomaisia kuvioita. Päälaki on ruskea tai ruskeanharmaa, niska harmaampi ja selkä himmeämmän ruskea kuin koiraalla. Yläpuolella on vaihtelevasti ruskeita suomukuvioita. Silmäjuova on ruskea, pyrstön reunat ovat kapealti valkeat. Joskus naaras on koiraan näköinen (päälaki harmaampi, silmäjuova tummempi, selkä punaruskeampi jne.), mutta alapuolella on aina jonkin verran juovia.
Vanhin suomalainen rengastettu pikkulepinkäinen on ollut 7 vuotta 10 kuukautta 6 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin rengastettu pikkulepinkäinen.
Vanhoilla ja nuorilla linnuilla on täydellinen sulkasato talvehtimisalueilla. Keväällä niitä ei siis voi määrittää iälleen pukutuntomerkkien perusteella.
Määrityksestä, katso myös arolepinkäinen, punapäälepinkäinen ja valko-otsalepinkäinen.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pesimäalue käsittää lähes koko Euroopan sekä Keski-Aasian Länsi-Siperiaan saakka. Levinneisyyden itäraja sijoittuu Volgajoen tienoille. Euroopan unionin alueella arvioitiin vuosina 2013–2018 pesineen 3,8–7,0 miljoonaa paria. Suomen pesimäkanta vaihtelee 27 000 ja 71 000 parin välillä.[3] Runsain se on Etelä-Suomessa. Levinneisyyden pohjoisraja kulkee Tornio-Kuusamo-linjalla. Suomen pikkulepinkäiskanta on taantunut 1970-luvulta lähtien, ja myös muun Euroopan kanta on pienentynyt.[4] Esimerkiksi Ison-Britannian pesimäkanta on enää vain 4 paria.[3] Taantumisen syyksi on esitetty maatalousympäristön ja muiden lajille sopivien avointen ympäristöjen yksipuolistumista, ilmaston mereistymistä ja sen myötä saalishyönteisten määrän vähenemistä sekä talvehtimisalueiden tappioita.[4]
Pikkulepinkäinen on muuttolintu, joka talvehtii trooppisessa Itä-Afrikassa. Se on yömuuttaja, eli se muuttaa öisin. Muuttoreitti kulkee Välimeren itäpään kautta. Esimerkiksi Espanjan pikkulepinkäiset lentävät ensin pari tuhatta kilometriä itään ennen kuin lähtevät suorempaan kohti talvehtimisalueitaan. Suomalaiset syysmuuttajat lentävät ensin lounasta tai etelää kohti, mutta Pohjois-Italiassa ne kääntyvät kaakkoon ja myöhemmin etelään. Keväällä ne tulevat takaisin idempää muuttoreittiä. Reitti seurailee Lähi-itää ja Itä-Eurooppaa. Kevätmuuttajat saapuvat Suomeen toukokuun alussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun lopulla ja jatkuu elokuun puoliväliin paikkeille. Syyskuun puolivälissä pikkulepinkäiset ovat Suomesta pääosin jo poistuneet. Talvehtimisalueiltaan pikkulepinkäiset alkavat lähteä takaisin maaliskuun lopussa.[5]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkulepinkäinen pesii avoimilla maanviljelysalueilla, niukkakasvustoisilla saarilla, hakkuuaukeilla ja nuorissa taimikoissa, rantojen ja laitumien katajikoissa. Hyvällä alueella voi olla useita reviirejä lähekkäin.[5]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesä on melko matalalla, alle metrin korkeudella, pensaassa tai puussa. Mitä piikkisempi pensas on, sitä paremmin se pikkulepinkäiselle kelpaa. Naaras munii yleensä toukokuun puolivälissä tavallisesti 3–7 munaa. Pohjoisessa muninta saattaa tapahtua vielä heinäkuun alussakin. Munia haudotaan 12-16 päivää ja poikaset osaavat lentää 15 vuorokauden ikäisinä.[5]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkulepinkäisen pääravintona ovat hyönteiset, erityisesti kovakuoriaiset, sekä muut selkärangattomat. Se syö myös pieniä nisäkkäitä, huonokuntoisia lintuja ja linnunpoikasia sekä matelijoita. Se saalistaa väijymällä pensaan latvassa tai langalla, josta se hyökkää saaliin kimppuun. Se varastoi saalista muiden lepinkäisten tapaan oksankärkiin ja piikkeihin.[5]
Erityistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkulepinkäisen ja kirjokertun yhteiselosta on esitetty monenlaisia hypoteeseja. Linnut ovat samaa kokoluokkaa ja rakenteeltaan ne muistuttavat toisiaan. Ne viihtyvät samanlaisessa pensaikkoympäristössä, esimerkiksi saaristossa löydetyllä kirjokertun reviirillä on lähes poikkeuksetta myös pikkulepinkäispari. Ne myös muuttavat samaa reittiä talvehtimisalueille.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Lanius collurio IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.1.2014. (englanniksi)
- ↑ Jari Valkama: Pikkulepinkäinen – Lanius collurio Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b Population status and trends at the EU and Member State levels, Lanius collurio Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 29.1.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Pekka Rahko: Vuoden 2002 projektilaji – PIKKULEPINKÄINEN (Lanius collurio) (pdf) Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehti Aureola. 2003. BirdLife Suomi. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ a b c d Pikkulepinkäinen BirdLife Suomi. Arkistoitu 12.3.2012. Viitattu 21.6.2010.