Pikkuhiirimaki
| Pikkuhiirimaki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Kädelliset Primates |
| Alalahko: | Puoliapinat Strepsirrhini |
| Osalahko: | Makimaiset puoliapinat Lemuriformes |
| Yläheimo: | Cheirogaleoidea |
| Heimo: | Pikkumakit Cheirogaleidae |
| Suku: | Hiirimakit Microcebus |
| Laji: | rufus |
Pikkuhiirimaki (Microcebus rufus)[2] (myös ruskohiirimaki)[3] on pikkumakien (Cheirogaleidae) heimoon kuuluva kädellinen nisäkäs. Pikkuhiirimaki on maailman pienin kädellinen[4] ja yksi Madagaskarin 103:sta endeemisestä makilajista.[5]
Pikkuhiirimakit voivat elää vankeudessa jopa yli 10-vuotiaiksi[6][7], jotkut jopa 15-vuotiaiksi.[7] Luonnossakin ne elävät useamman vuoden ikäisiksi, mikä on poikkeuksellista näin pienille nisäkkäille.[7]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikkuhiirimakin ruumiinpituus on tavallisesti noin 10 senttimetriä ja ne painavat yleensä noin 45 grammaa.[4][6]
Pikkuhiirimakit ovat sopeutuneet yöelämään muista kädellisistä poikkeavilla silmillä. Niiden silmissä on samanlainen kiiltävä kalvo kuin esimerkiksi kissoilla.[6]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikkuhiirimakit elävät Madagaskarin pohjois- ja itäosissa.[4][8][9]
Elinympäristöjen pirstoutuminen ei ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut pikkuhiirimakeille ongelmaa, sillä ne pystyvät elämään hyvinkin lähellä ihmisasumuksia.[6] Pikkuhiirimakit voivat kuitenkin saada loistartunnan ihmisen ulosteista ja levittää sitä eteenpäin luontoon. Tämä voi johtaa siihen, että elinympäristöstään vaateliaammat lajit saavat ihmisillä esiintyviä tauteja pikkuhiirimakien välityksellä. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, tarttuuko ihmisten ja hiirimakien taudit toisilleen vai ei.[6]
Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikkuhiirimakit ovat yöeläimiä.[7] Ne ovat siinä poikkeuksellisia kädellisiä, että ne ovat naarasdominantteja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että makien sisäisessä arvohierarkiassa naaraat ovat ylempänä ja määräävät.[4]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naarasmakien valintamekanismi lisääntymisessä on yleensä siittiökilpailu. Naaraat voivat paritella jopa kahdenkymmenen koiraan kanssa yhden yön aikana. Isäksi pääsee koiras, jonka siittiöt onnistuvat voittamaan kilpailun. On myös mahdollista, että pesueen (useimmiten) kolmella poikasella on jokaisella eri isä.[4]
Hiirimakikoiraat ovat sopeutuneet kilpailuun valtavilla kiveksillä. Yksi kives voi olla samankokoinen kuin hiirimakin pää; Hiirimakin ruumiinpituus on tavallisesti noin 10 senttimetriä, ja sen kivekset voivat olla kaksi ja puoli senttisiä. Parittelukausi kestää kuitenkin vain noin kaksi viikkoa, minkä jälkeen koiraiden kivekset surkastuvat jopa niin pieniksi, että koiraita ja naaraita on vaikea erottaa toisistaa. Sukupuolten erottamista vaikeuttaa myös naaraiden pseudopenis, eli eräänlainen klitoriksen pidentymä.[4][7]
Parittelukauden aikana koiraat eivät ehdi juuri syömään naaraita jahdatessaan ja siittiötuotanto johtaa samalla testosteronituotannen kasvuun. Stressi ja testosteronin suurempi määrä aiheuttavat yhdessä koiraiden immuunipuolustuksen heikkenemisen, minkä takia koiraiden loisten määrä lisääntyy jyrkästi.[4]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiirimakit käyttävät ravinnokseen hedelmiä, kukkia, mettä, hyönteisiä ja pieniä eläimiä. Ne ovat siis omnivoreja eli kaikkiruokaisia.[4][7]
Sadekauden lähestyessä hiirimakit siirtyvät yhä enempi hyönteisravintoon. Tämä johtaa samalla tavallisesti niillä esiintyvien loisten runsastumiseen, sillä hyönteiset ovat loisille oivia väli-isäntiä.[4]
Horrostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monista muista nisäkkäistä poiketen hiirimakit ovat vaihtolämpöisiä eläimiä. Hiirimakit voivat horrostaa kerrallaan pitkiäkin aikoja, esimerkiksi kuukauden välttääkseen kuivan tai kylmän kauden. Ne voivat kuitenkin horrostaa myös vain päivän tai tunnin kerrallaan.[4][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Wright, P., Hearthstone, E., Zakamanana, F., Andrianoely, D. & Donohue, M.E.: {{{taksoni}}} IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.8.2022. (englanniksi)
- ↑ pikkuhiirimaki - Microcebus rufus | Yleiskuvaus | Suomen Lajitietokeskus laji.fi. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ Tuomas Aivelo: Vesikauhu, jäykkäkouristus ja kolme kaveria | Tutkimusretkellä blogs.helsinki.fi. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j Aivelo, Tuomas: Loputtomat loiset, s. 13, 45-46, 61-62, 90. Helsinki: Like Kustannus Oy, 2018. ISBN 978-952-01-1741-2.
- ↑ Madagaskar – köyhä rikas maa Voima. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ a b c d e Hiirimakit – sademetsän söpöilijät Voima. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ a b c d e f g Tuomas Aivelo: Miksi hiirimaki kiinnostaa? | Tutkimusretkellä blogs.helsinki.fi. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ pikkuhiirimaki - Microcebus rufus | Esiintyminen | Suomen Lajitietokeskus laji.fi. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ Mammal Species of the World - Browse: rufus www.departments.bucknell.edu. Viitattu 3.2.2022.