Pianosonaatti nro 11 (Beethoven)
Ludwig van Beethovenin pianosonaatti nro 11 B-duuri op. 22 on sävelletty vuoden 1800 loppupuolella, pitkän työstämisen jälkeen, ja se oli aikalaistenkin keskuudessa erittäin suosittu. Sonaatti julkaistiin alun perin nimellä "Grande Sonate", ja se on omistettu kreivi von Brownelle. Näin Beethoven kirjoitti Franz Anton Hoffmeisterille kirjeessään, jonka mukana hän tarjosi tätä sonaattia painettavaksi yhdessä 1. sinfoniansa, septeton op. 20 ja 2. pianokonserttonsa kanssa:
»Tämä sonaatti on ensiluokkainen sävellys, rakastettu ja kunnianarvoisa veli!»
Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sonaatissa on 4 osaa:
- Allegro con brio
- Adagio con molto espressione
- Menuetto.
- Rondo. Allegretto.
Ensimmäinen osa alkaa kolmen iskun motiivilla, josta koko sonaatin voidaan katsoa olevan johdettu. Sitä seuraa melodia, jota vasen käsi säestää nopealla säestyskuviolla. Varsinainen teema ei ole koko aikaa vallassa, vaan alku on lähinnä vain oikean ja vasemman käden vuoropuhelua. Alun kertauduttua päästään sivuteemaan, jossa muunnellaan alkuteemasta tuttuja erilaisia kuvioita, kunnes alkuteema palaa, tällä kertaa vain entistä komeampana.
Adagio alkaa yksinkertaisella teemalla, vasemman säestäessä "takovasti" muttei kuitenkaan kovaa. Sivuteema liikkuu G-duurissa, mutta pian palataan taas takaisin alun Es-duuriin. Tämä osa on lähinnä kaihoisa, ja tunnelma on lähes päinvastainen kuin ensiosassa.
Kolmas osa on menuetti B-duurissa, jossa näkyy Joseph Haydnin vaikutusta. Alku on melodinen. Sivuteemassa alkaakin tapahtua enemmän. Tremolot kiihdyttävät tunnelmaa, kunnes alkuteema palaa takaisin. Menuetin triossa vasen käsi soittaa laskevia kulkuja ja oikea sointuja. Trion edetessä oikeakin käsi liittyy mukaan, kunnes tunnelma jälleen rauhoittuu. Menuetti kerrataan lukuun ottamatta trioa.
Viimeinen osa on rondomuotoinen, joskin erikoisella tavalla. Pääteema on laulava ja sivuteema kehittelevä. Pääteema toistuu neljästi, ensimmäisellä ja toisella kerralla identtisesi, kolmannella kerralla vasemman käden esittämänä ja lopuksi arpeggio-oktaaveina. Sivuteema esiintyy vain kolmesti, mutta se oikeastaan vie vain tunnelmaa eteenpäin eri lailla muunneltua pääteemaa varten. Omituista on se, että pääteema on hyvin samanlainen toisen saksalaisen säveltäjän Ernst Wilhelm Wolfin B-duuri-sonaatin pääteeman kanssa, mutta Beethoven ei ollut aikanaan kuullutkaan hänestä.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Piano Sonata No.11, Op.22 (Beethoven, Ludwig van) IMSLP / Petrucci Music Library
