Perhosuinti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uimari uimassa perhosuintia

Perhosuinti on yksi uintitekniikoista ja kilpailulaji. Perhosuinti on fyysisesti vaativin ja vapaauinnin jälkeen toiseksi nopein uintilaji yhdessä selkäuinnin kanssa.

Perhosuinti kilpailulajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallisia kilpailulajeja ovat 50, 100 ja 200 metriä perhosuintia.

Perhosuinnin sääntöjä on ajoittain muokattu vastaamaan ajan vaatimuksia. Esimerkiksi Tero Välimaa nousi perhosuimarina Suomen huipulle hyödyntämällä tehokasta delfiinipotkua pysytellen sukelluksissa lähes koko uintisuorituksen ajan. Myöhemmin sääntöjä muutettiin niin, että perhosuinnissa on lähdön tai käännöksen jälkeen tultava pintaan viimeistään viidentoista metrin kohdalla.

Menestyksekkäitä perhosuimareita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mark Spitz tunnetaan ennen kaikkea seitsemästä kultamitalistaan vuoden 1972 olympialaisissa. Voitokkaisiin lajeihin sisältyivät sekä sadan että 200 metrin perhosuinnit.

Useat suomalaiset ovat saavuttaneet menestystä perhosuinnissa. Menestyksekkäimpänä Jere Hård on moninkertainen arvokisamitalisti 50 metrin perhosuinnista. Matti Rajakylä saavutti samalla matkalla lyhyen radan EM-pronssin vuonna 2005.

Perhosuinnin fyysinen vaativuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhosuinnin fyysinen vaativuus nähdään maailmanennätystilastoista vertaamalla perhosuinnin ja selkäuinnin ennätyksiä. Ero on suurimmillaan sadalla metrillä ja lähes olematon kahdellasadalla. Voidaan siis sanoa perhosuinnin olevan lyhyillä matkoilla toiseksi nopein, mutta kuluttavin uintilaji. Tulkinnassa on otettava huomioon, että käännös- ja lähtötekniikat vaikuttavat aikojen vertailukelpoisuuteen. Selkäuinnissa lähdetään liikkeelle vedestä, jolloin sukellukseen saa pienemmän voiman kuin muissa uintilajeissa. Siksi selkäuinti on hitaampi lyhyillä matkoilla.

Aloitteleville uimareille perhosuinnin oppiminen onkin usein vaikeaa, ja kilpailusääntöjen mukaisen tekniikan hallitsemiseen vaatii monilta pitkää harjoittelua. Vastaavasti osa kilpauimareista pitää rintauintia perhosuintia raskaampana uintimuotona.lähde? Erityistä merkitystä tekniikan oppimisessa on hartiaseudun lihasten liikkuvuudella. Vaativuudestaan johtuen perhosuintia ei juuri käytetä kuntoilumuotona.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]