Perhosten keräily

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa perhoskokoelmaa Southendin museossa Englannisa

Perhosten keräily on yksi tunnetuimmista ja vanhimmista hyönteistutkimuksen muodoista ja keräilyharrastuksista. Tämä on siinä mielessä kiinnostava ala, että siinä ei tarvita valtaisaa kallista välineistöä ja se on ainakin nuorison keskuudessa ollut suositumpaa kuin muiden niveljalkaisten tutkmus. Enimmäkseen on keräilty satunnaisesti päiväperhosia. Toisaalta esimerkiksi vesiperhosia on tutkittu suhteellisen vähän. Myös vakavasti otettavat tiedemiehet ovat keräilleet perhosia eri puolella maapalloa. Hyönteistenkeräilyharrastus on laji, jossa keräilyn kohde on tarkoitus tappaa.[1]

Perhosia on keräilty perhoshaavin ja erilaisten syöttien avulla. Pimeänä aikana on kirkas valonlähde ja vaaleana taustana esimerkiksi lakana tarpeen. Myrkkynä on käytetty enimmäkseen etikkaeetteriä. Kiinni saadut perhoset on levitetty laudalle, jotta yksityiskohdat saadaan esiin lajien ja sukupuolen tunnistamiseksi. Myöhemmin ne on neulattu ohuilla neuloilla näytteiksi. Näin on merkitty myös pyydystysaika ja paikka. Eräät perhoslajit ovat rauhoitettuja, tunnetuimpana apolloperhonen, mutta yleisesti ottaen yksittäisen yksilön pyydystäminen kokoelmaan ei vaaranna lajia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Christer Hublin ja Seppo Parkkinen: ”Harrastus vailla selkärankaa”, Luonnonharrastajan opas (toim. Pekka Hänninen), s. 82–95. Helsinki: Luonto-liitto/Tammi, 1989. ISBN 951-30-9045-0.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.