Perheyhtäläisyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitä yhteistä perheenjäsenillä tarkkaan ottaen on keskenään?

Perheyhtäläisyys (saks. Familienähnlichkeit) on Ludwig Wittgensteinin kielifilosofian käsite. Wittgensteinin mukaan on olemassa paljon yleisnimiä, joita ei voida soveltaa olioihin minkään yksinkertaisen säännön mukaisesti. Olioilla, joista tällaista yleisnimeä käytetään, ei ole siis olemassa mitään yhtä kaikille yhteistä piirrettä. Sen sijaan niiden välillä vallitsee perheyhtäläisyys, joka on monimutkainen olioiden yhteisten piirteiden verkosto.[1]

Wittgenstein esitti perheyhtäläisyyden käsitteen ensimmäisenä teoksessaan Filosofisia tutkimuksia.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wittgenstein selosti esimerkkejä, joissa hänen mukaansa ei voida esittää yhtä ainoaa täydellistä määritelmää.

Pelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuinka määriteltäisiin ”peli”? Wittgenstein katsoi, ettei ole olemassa mitään sellaista, mikä olisi yhteistä kaikille peleille. Sen sijaan pelien välillä on tiettyjä yhtäläisyyksiä ja suhteita. Wittgenstein kehotti lukijaansa ajattelun sijasta katsomaan sitä suurta joukkoa asioita, joita kutsumme peleiksi. Joihinkin liittyy voittamista ja häviämistä mutta ei kaikkiin; jotkin ovat viihdyttäviä mutta eivät kaikki; jotkin vaativat taitoa tai onnea mutta eivät kaikki.[2]

Luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaavasti Wittgenstein katsoi, ettei ole olemassa mitään sellaista, mikä olisi yhteistä kaikille ”luvuille”. Sen sijaan laajennamme useinkin käsitystämme luvuista.[3] Voimme aloittaa ajattelemalla luonnollisia lukuja, ja myöhemmin oppia laajentamaan tämän rationaalilukuihin, kokonaislukuihin ja kardinaalilukuihin; lopulta irrationaalilukuihin, kompleksilukuihin, surkompleksilukuihin, surreaalilukuihin ja niin edelleen. Ainoana rajana vaikuttaa olevan matemaatikkojen kekseliäisyys.

Ei ole myöskään riittävää, että ”luku” määriteltäisiin kaikkien näiden eri tyyppien disjunktiona, kuten:

Luku = def (luonnollinen luku) \or (irrationaaliluku) \or (kokonaisluku)...

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas Wittgensteinin käyttämä esimerkki, se josta käsite on saanut nimensä, koski ”perhettä”. Hänen mukaansa saman perheen jäsenten väliset yhtäläisyydet, ”perheyhtäläisyydet” — kuten ruumiinrakenne, kasvonpiirteet, silmien väri, käynti, luonteenlaatu ja niin edelleen — limittyvät ja menevät ristiin samalla tavalla kuin aiemmissakin esimerkeissä.[3]

Soveltaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Filosofisia tutkimuksia ajateltiin, että ihannetapauksessa asiasta voidaan määritellä sen suku (genus) ja erottava tekijä (differentia). Näin esimerkiksi kolmio määriteltäisiin ”tasokuvioksi (suku), jossa on kolme suoraa sivua (erottava tekijä)”. Loogisesti tällainen määritelmä voidaan nähdä joukkona konjunktioita: kolmio on tasokuvio ja siinä on kolme sivua.

Yleisemmin ”P” voitaisiin määritellä yksinkertaisella ”A:n” ja ”B:n” konjunktiolla:

P =def A \and B

Tutkimalla tarkkaan sellaisten käsitteiden kuin ”peli”, ”luku” ja ”perhe” käyttöä Wittgenstein osoitti, että tällaisen määritelmän löytäminen ei ollut mahdollista suurelle joukolle käsitteitä. Sen sijaan määritelmän tulee joissakin tapauksissa olla konjunktioiden disjunktio:

P =def (A \and B) \or (C \and D)

Näitä käsitteitä käytetään kuitenkin sellaisella tavalla, että voimme sekä laajentaa että rajoittaa määritelmää lisäämällä tai poistamalla joitakin konjunktioita.

P =def (A \and B) \or (C \and D) \or...

Perheyhtäläisyyteen liittyy siis tietty epämääräisyys. Wittgensteinin mukaan käsitteillä on tästä huolimatta merkitys; joku voi esimerkiksi sanoa toiselle: ”Seiso suunnilleen tuossa”, ja osoittaa samalla jotain paikkaa. Täsmällisyyden puute ei tee ilmaisusta merkityksetöntä. Vaikka ”pelin” määritelmä voi yhtä lailla olla epätäsmällinen, on sana itse silti merkityksellinen.[4] Tiukempi määritelmä voidaan valita kulloisenkin tarkoituksen mukaan. Tässä tapauksessa ratkaisevaa on käyttötarkoitus, jossa käsitettä käytetään, ja se, kuinka käyttö opitaan, ennemmin kuin jokin täsmällinen merkitys.[5]

Vaikka emme siis voi esittää ”pelille” tai ”luvulle” täsmällistä määritelmää, se ei tarkoita, ettemme tiedä mitä ne ovat. Wittgensteinin mukaan rajoja ei ole silloin kun niitä ei ole vielä vedetty.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wittgenstein, Ludwig: Filosofisia tutkimuksia. (Philosophische Untersuchungen, 1953.) Suomentanut Heikki Nyman. Taskutieto, 155. Helsinki: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10205-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Korte, Tapio: Filosofian keskeistä terminologiaa. Viitattu 25. tammikuuta 2008.
  2. Wittgenstein: Filosofisia tutkimuksia, § 66.
  3. a b § 67.
  4. § 71.
  5. § 76–77.
  6. § 69.