Peltovuoman koulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peltovuoman koulu
Bealdovuomi skuvla
Peltovuoman koulu vuonna 2017.
Peltovuoman koulu vuonna 2017.
Sijainti Ounastie 3111, 99420 Peltovuoma (Enontekiö)
Koordinaatit 68.38009°N, 24.18684°E
Tyyppi kaksikielinen (suomi ja pohjoissaame) yhtenäiskoulu
Rehtori apulaisjohtaja [1][2]
Luokat 0-6
Oppilaita 2 (2016, lisäksi esikoululaisia)

Peltovuoman koulu (pohjoissaameksi Bealdovuomi skuvla) on Enontekiön Peltovuoman kylässä toimiva kaksikielinen alakoulu (luokka-asteet 0-6). Peltovuoman kansakoulu on aloittanut toimintansa syksyllä 1930. Nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1952. Vuonna 1992 aiempi Nunnasen koulu lakkautettiin ja koulupiirin 1-2. luokat siirtyivät Peltovuoman koululle. Saamenkielisen opettajan virka koululle saatiin vuonna 1993.[3] Koulu on kahden opettajan koulu, jossa annetaan opetusta sekä suomeksi että pohjoissaamen kielellä.[4][1][2]

Lukuvuonna 2010/2011 koulussa oli 11 oppilasta.[5] Vuonna 2016 koulua kävi Tilastokeskuksen mukaan vain 2 peruskoululaista.[6]

Peltovuoman koulun ja päiväkoti kuuluu Yhteispohjoismaisen kirjastoauton kiertoreittiin.[7][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Peltovuoman koulu/Bealdovuomi skuvlaArkistoitu kopio Enontekiön kunta, enontekio.fi. Arkistoitu 27.10.2019. Viitattu 27.10.2019.
  2. a b Yhteystiedot Enontekiön kunta, enontekio.fi. Viitattu 27.10.2019.
  3. Peltovuoman koulun historiaaArkistoitu kopio Enontekiön kunta, enontekio.fi. Arkistoitu 18.3.2019. Viitattu 27.10.2019.
  4. a b Riitta Lehtola & Pia Ruotsala: Saamenkielisten palvelujen nykytilakartoitus (pdf) (Enontekiön kouluista s. 26 ja kirjastopalveluista s. 47) 2017. (Suomen) Saamelaiskäräjät via stm.fi. Viitattu 27.10.2019.
  5. Peltovuoman koulu (Internet Archivessa, tallennettu 3.1.2012) Enontekiön kunta. Arkistoitu 3.1.2012. Viitattu 2.8.2017.
  6. Arkistoitu kopioPeruskoulujen (oppilaitostyypit 11, 12 ja 19) vuosiluokkien 1-9 oppilaat opetuksen järjestäjän ja oppilaitoksen mukaan 2016 (xlsx) Tilastokeskus, stat.fi. Arkistoitu 19.6.2019. Viitattu 27.10.2019.
  7. Vuodjináiggit / Aikataulu / Ruteplan 2019 Aikataulu / Ruteplan / Áigedávval 2019Arkistoitu kopio (pdf) Muonion kunta, muonio.fi. Arkistoitu 24.10.2019. Viitattu 27.10.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]