Pekka Katara

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Pekka Katara (28. huhtikuuta 1882 Tyrvää15. joulukuuta 1971[1]) oli suomalainen kielitieteilijä.

Katara kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta vuonna 1900, valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1906 ja lisensiaatiksi vuonna 1912.[2] Hän oli Helsingin kauppakorkeakoulun saksan kielen lehtori 1913-1937, vararehtori 1919-1937, Helsingin yliopiston saksan filologian ylimääräinen professori 1938-1953. Viimeksi mainittua virkaa hän oli hoitanut viransijaisena vuosina 1929–1937 professori Hugo Suolahden toimiessa yliopiston kanslerina. Katara julkaisi tutkimuksia erityisesti alasaksan alalta ja Suomalais-saksalaisen sanakirjan (WSOY, 1925, us. p.). Hänelle myönnettiin Goethe-mitali 1957.[3] Lisäksi hän laati oppikirjoja[4] Vuonna 1941 Katara kutsuttiin Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi.[2].

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Die ursprünglich reduplizierenden Verba im Niederdeutschen, 1939
  • Das französiche Lehngut in mittelniederdeutschen Denmälern von 1300 bis 1600, 1966
  • Suomalais-saksalainensuursanakirja, Ingrid Schellbach-Kopran uusimana. 1974, 2. p. 1981

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Satakuntasarja XX, Satakuntalainen osakunta
  2. a b Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1958, s. 67. Helsinki: Otava, 1957.
  3. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 4, p. 603
  4. Facta2001, WSOY 1981, 8. osa, palsta 86
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.