Panhuilu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Perulais-yhdysvaltalainen Fredy Pasco soittamassa amerikkalaista panhuilua eli zampoñaa

Panhuilu on puhallinsoitin, aerofoni, joka koostuu useasta erimittaisesta, vierekkäin kiinnitetystä pillistä. Pillien määrä voi olla neljästä 18:aan. Pillit ovat toisesta päästään umpinaisia tai sisältä tukittuja, eikä niissä ole sormiaukkoja. Soitinta soitetaan pitämällä sitä molemmilla käsillä ja puhaltamalla pillien päihin. Pitkään tai paksuun pilliin puhallettaessa saadaan matalampi ääni kuin lyhyeen tai kapeaan puhallettaessa. Panhuilussa on syvä ja rikas ääni.[1][2]

Panhuiluja on erilaisia eri puolilla maailmaa, ja panhuilua voidaankin kutsua pikemminkin huilutyypiksi kuin yhdeksi soittimeksi. On mahdollista, että panhuilu on keksitty useassa paikassa itsenäisesti.[2]

Panhuilua soittivat jo muinaiset kreikkalaiset, etenkin paimenet. Soitin esiintyy tiheään kreikkalaisessa taiteessa. Varhaisinta sen käyttö oli Kykladeilla kolmannella vuosituhannella eaa. Kreikkalaisessa mytologiassa soittimen keksijäksi nimetään Pan, paimenten jumala. Pan rakastui nymfiin nimeltä Syrinx ja alkoi tavoitella tätä. Juuri kun Pan sai Syrinxin kiinni, ylijumala Zeus pelasti nymfin muuttamalla tämän ruo'oiksi. Raivostunut Pan hajotti ruo'ot kappaleiksi mutta katui pian ja alkoi suudella rikkomiaan ruokoja, menetettyä rakastaan. Samalla hän huomasi, kuinka ruo'onkappaleista lähti ääniä hänen puhaltaessaan niihin. Hän valmisti ruo'oista soittimen ja nimesi sen menettämänsä nymfin mukaan.[1]

Yksi kuuluisimmista panhuilisteista on romanialainen Gheorghe Zamfir. Tunnetuin suomalainen panhuilisti lienee Stefan Stanciu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mark Cartwright: Pan Flute Ancient History Encyclopedia. 17.6.2012. Viitattu 25.2.2018.
  2. a b Panhuilu Kulttuuriosuuskunta Uulu. Viitattu 25.2.2018.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.