Paloposti
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Paloposti Virginiassa.
Paloposti on vedenjakelujärjestelmään tai vesijohtoon liitetty sammutusveden ottopaikka.[1] Se on yleisin vesiverkoston sammutusveden toimittamiseen tarkoitettu rakenne.[2] Maanpäällisen pilarimaisen palopostin kehittäjänä pidetään yhdysvaltalaista Philadelphia Water Worksin pääinsinööri Frederick Graffia. Patentti on saatu vuoden 1801 tienoilla. Tieto on kuitenkin epävarma, koska Yhdysvaltain patenttitoimisto tuhoutui tulipalossa 1836.[3]
Sisällysluettelo
Palopostit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa nimitystä paloposti käytetään pääasiassa maanalaisesta sammutusveden ottopaikasta. Vastaava maanpäällinen rakenne tunnetaan nimellä palovesiasema.[4] Näiden erona on myös se, että palovesiasemat rakennetaan vähintään 150 millimetrin runkolinjoihin.[4]
Palopostityyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maapaloposti on maanalaiseen kaivoon rakennettu sammutusveden ottopaikka,[2] joka on liitetty vedenjakelujärjestelmään. Siitä tulisi saada vähintään 10–15 litraa vettä sekunnissa.[1]
- Seinäpaloposti on vedenjakelujärjestelmään liitetty sammutusveden ottopaikka, joka on sijoitettu kiinteistön ulkoseinään. Siitä tulisi saada vähintään 10–15 litraa vettä sekunnissa.[1] Seinäpalopostit eivät jäädy yhtä herkästi kuin maapalopostit.[2]
- Kiinteistön paloposti eli rakennuspaloposti on kiinteistön sisäiseen vesijohtoon kytketty sammutusveden ottopaikka, joka on tarkoitettu lähinnä kiinteistön omaan käyttöön.[1]
- Palovesiasema on päävesijohtoon liitetty maanpäällinen sammutusveden ottopaikka.[4] Sen on tarkoitus turvata mahdollisimman hyvä vedensaanti, vähintään 20–50 litraa sekunnissa.[1] 1980-luvulta lähtien palovesiasemia on rakennettu Suomessa enemmän kuin paloposteja.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Väänänen, Johannes: Palopostit ja palovesiasemat osana vesihuoltoverkostoa (.pdf) (diplomityö) Kesäkuu 2009. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto. Viitattu 7.4.2015.
