Siirry sisältöön

Paksupäät (dinosaurusosalahko)

Wikipediasta
Pachycephalosauria
Pachycephalosaurus
Pachycephalosaurus
Liitukausi
93–65 Ma
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Ylälahko: Dinosaurukset Dinosauria
Lahko: Linnunlantioiset Ornithischia
Alalahko: Marginocephalia
Osalahko: Pachycephalosauria
Sternberg, 1945
Ryhmät
  • Katso teksti
Katso myös

  Paksupäät (dinosaurusosalahko) Wikispeciesissä
  Paksupäät (dinosaurusosalahko) Commonsissa

Paksupäät[1][2] (Pachycephalosauria)[2] on sukupuuttoon kuollut rajakalloisten (Marginocephalia) ryhmään kuuluva osalahko, johon kuului linnunlantioisia kasvinsyöjädinosauruksia.[1][3][4] Ne elivät keskiliitukaudelta aina myöhäisliitukaudelle asti, jonka jälkeen kaikki lajit kuolivat liitukauden joukkotuhossa 65 miljoonaa vuotta sitten.[5] Yksi tunnetuimmista paksupäistä oli Pachycephalosaurus.

Kaikki paksupäiden osalahkon lajit kävelivät kahdella jalalla. Ne olivat linnunlantioisia dinosauruksia, joiden tunnusomaisin piirre on niiden raskaat luukallot. Lajeilla oli hyvä hajuaisti. Kaikki lajit olivat keskikokoisia dinosauruksia, joiden on arvioitu olleen noin kahden tai kolmen metrin pituisia. Niillä oli melko heikot ja pienet eturaajat.[1]

Pachycephalosauruksen pääkallo

Paksupäät tulivat tunnetuiksi niiden kallon yläosissa sijaitsevista paksuista kalloluista ja pienistä luisista möykyistä ja piikeistä. Joidenkin lajien kallojen paksuus oli jopa 20-23 senttimetriä.[1][3] Esimerkiksi ihmisen kallon paksuus on noin 6,3 millimetriä.[1]

Kallojen käyttäminen puskemiseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eri puskemistapoja. Ylhäältä alaspäin Pachycephalosaurus (A), Prenocephale (B), Stygimoloch (C).

Paksupäiden paksujen kallojen merkitys on ollut epäselvä, mutta niiden käyttötarkoituksen uskotaan olleen osa kosintamenoja. Eläimet ovat saattaneet kuitenkin myös käyttää niitä puskemisaseena lajitovereitaan vastaan niiden kamppaillessa parittelukumppaneista tai reviiristä. Teorian tästä osoittaa eräs tutkimus, jossa havaittiin, että 20 prosentissa kalloista oli merkkejä vammoista. On vielä epäselvää käyttivätkö ne kallojaan puskemalla kuten vuohet vai tähtäämällä nykyisten kirahvien tapaan kylkiin.[1]

Koska useat paksupäälajit olivat melko pieniä, ne söivät ruokaa läheltä maata.[6] Ne yleensä söivät ruokaa, joka oli vähintään yhden metrin korkeudella. Lajeilla oli hyvin kasvien repimiseen soveltuvat nokat.[1] Niillä oli pienet ja uurteiset hampaat.[6][7]

Kladogrammi:[2][8]


 Pachycephalosauridae 
  1. 1 2 3 4 5 6 7 Murray, lily: Dinosaurukset, s. 74. Suomentanut Linteri, Sini. Nemo, 2017. ISBN 978-951-1-32747-9
  2. 1 2 3 †Pachycephalosauria Mv.helsinki.fi. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  3. 1 2 Emma Schachner: Marginocephalia University of Bristol. 13.11.2004. Arkistoitu Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  4. Fossilworks: Pachycephalosauria Fossilworks.org. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  5. Atkinson L: What is Pachycephalosauria? Dinochecker.com. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  6. 1 2 Jordan C Mallon, David C Evans, Michael J Ryan, Jason S Anderson: Feeding height stratification among the herbivorous dinosaurs from the Dinosaur Park Formation (upper Campanian) of Alberta, Canada. BMC Ecology, 4.4.2013, nro 13, s. 14. PubMed:23557203 doi:10.1186/1472-6785-13-14 ISSN 1472-6785 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  7. Palaeos Vertebrates: Ornithischia: Pachycephalosauria Palaeos.com. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)
  8. Texacephale langstoni, a new genus of pachycephalosaurid (Dinosauria: Ornithischia) from the upper Campanian Aguja Formation, southern Texas, USA Sciencedirect.com. Viitattu 6.4.2019. (englanniksi)