Paavin valta ja johtoasema
Paavin valta ja johtoasema (lat. Tractatus de potestate et primatu papae) on Philipp Melanchthonin vuonna 1537 kirjoittama asiakirja, joka kuuluu luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoihin. Kirja käsittelee paavin ja piispojen valtaa.
Melanchthon kirjoitti "Paavin vallan ja johtoaseman" täydennykseksi Augsburgin tunnustukseen ja sen puolustukseen, vaikka sitä on virheellisesti pidetty usein Schmalkaldenin opinkohtien täydennyksenä. Toisin kuin Schmalkaldenin opinkohdat, tämä asiakirja hyväksyttiin jo Schmalkaldenissa, ja se valmistui 17. helmikuuta 1537. Alkuperäistä latinankielistä tekstiä ei enää ole, asiakirjan käänsi saksaksi Weit Dietrich.[1]
Asiakirjan ensimmäinen osa käsittelee paavin, jälkimmäinen piispojen valtaa.[2]
Merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schmalkaldenin liittokokous hyväksyi asiakirjan Augsburgin tunnustuksen täydennykseksi, mikä antoi sille tunnustuskirjan aseman.[3]
Nykyaikana jotkut "vanhaa virkakantaa" edustavista eli naispappeutta vastustavista tahoista Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa ovat saattaneet alkaa vihkiä itse omia pappejaan ilman muodollista eroamista kirkosta ja rakentaneet omia kirkollisia rakenteitaan. He ovat perustelleet tätä kirkon hajottamiseksi katsottua toimintaa tunnustuskirjoilla ja erityisesti Paavin valta ja johtoasema -asiakirjalla. Erityisesti on nostettu esiin seuraava kohta: "Kun siis piispoista tulee kerettiläisiä tai kun he kieltäytyvät vihkimästä virkaan, silloin seurakuntien on jure divino pakko jo virassa olevien paimentensa välityksellä vihkiä uusi paimenia ja viran hoitajia. Tämän väitetyn hajaannuksen ja erimielisyyden syynä on yksinomaan piispojen jumalattomuus ja tyrannius." Näitten ryhmien näkökulmasta esimerkiksi se, että vanhaa virkakantaa edustavia teologeja ei vihitä papeiksi, täyttää kyseisen kohdan määritelmän piispojen kieltäytymisestä vihkiä virkaan. Tätä perustelua on käytetty Norjassa,[4], Ruotsissa sitä on käyttänyt Missionsprovinsen[5] ja Suomessa Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan perusteluissa.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 179-180. Helsinki: WSOY, 1945.
- ↑ Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot. Helsinki: WSOY, 1945.
- ↑ Paavin valta ja johtoasema Luterilainen.net. Viitattu 10.10.2019.
- ↑ Stig Kankkonen, suom. Hannu Lehtonen: Norjalainen kapinapiispa ”lähetysmatkalla” Suomessa 30.4.2003. Concordia. Viitattu 10.10.2019.
- ↑ Missionsprovinsen - alternativ kyrkostruktur 19.10.2006. Missionsprovinsen. Arkistoitu 10.10.2019. Viitattu 10.10.2019. (ruotsiksi)
- ↑ Esko Murto: Tie hiippakunnaksi, artikkeli Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan vuosikirjassa 2013 2013. Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Viitattu 10.10.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paavin valta ja johtoasema (Arkistoitu – Internet Archive)