PPD-34

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
PPD-34
Tyyppi Konepistooli
Valmistusmaa  Neuvostoliitto
Valmistusvuodet 1934-1939
Tekniset tiedot
Kaliiperi(t) 7,62×25 mm Tokarev
Aseen pituus 785 mm
Piipun pituus 260 mm
Paino (tyhjänä) 3,12 kg
Lipas Tankolipas tai rumpulipas
Kapasiteetti 25 (tankolipas) tai 73 (rumpulipas) patruunaa
Ammuksen lähtönopeus 381 m/s
Tulinopeus (laukausta/min) 800 lks/min
PPD-40
Tyyppi Konepistooli
Valmistusmaa  Neuvostoliitto
Valmistusvuodet 1935-1941
Tekniset tiedot
Kaliiperi(t) 7,62×25 mm Tokarev
Aseen pituus 788 mm
Piipun pituus 273 mm
Paino (tyhjänä) 3,20 kg
Lipas Tankolipas tai rumpulipas
Kapasiteetti 25 (tankolipas) tai 71 (rumpulipas) patruunaa
Ammuksen lähtönopeus 489 m/s
Tehokas kantama Tehokas kantama 160 metriä.
Tulinopeus (laukausta/min) 1 000 lks/min

PPD-34 (ППД-34, ven. Пистолет-пулемёт Дегтярёва, Pistolet-pulemjot Degtjarjova) on Vasili Degtjarjovin 1930-luvulla Neuvostoliitossa kehittämä konepistooli, joka oli käytössä toisessa maailmansodassa ja talvisodassa.

PPD-34 on rakenteeltaan lähes suora kopio saksalaisesta MP 28 -konepistoolista. Palveluskäyttöön ase tuli ensimmäistä kertaa vuonna 1935. Aseen myöhempi malli PPD-34/38 sisälsi lipasratkaisuaan lukuun ottamatta vain vähäisiä muutoksia alkuperäiseen. Se varustettiin Suomi-konepistoolin rumpulippaan lähes suoralla kopiolla, johon aseen Suomi-konepistoolista poikkeavan tukkiratkaisun vuoksi jouduttiin lisäämään "syöttökaula".

PPD-34- ja PPD-34/38-malleja valmistettiin yhteensä 4 174 kappaletta vuosina 1934–1939.

Suomessa sotasaaliiksi saadut kyseisen malliset konepistoolit, arviolta 300–400 kappaletta, jaettiin kotijoukkojen ja rannikkopuolustuksen käyttöön.[1]

Edelleen kehitelty PPD-40 (ППД-40, Pistolet-pulemjot Degtjareva, obrazets 1940 goda) oli ensimmäinen massatuotettu neuvostoliittolainen konepistooli, jota valmistettiin 86 986 kappaletta vuosina 1940–1941. Suurin rakenteellinen ero edeltävään malliin oli tukin muuttaminen kaksiosaiseksi, mikä mahdollisti "syöttökaulattoman" Suomi-konepistoolin rumpulippaan kopion käytön. Ase oli kuitenkin liian monimutkainen ja kallis todelliseen massatuotantoon, ja vuoden 1941 lopulla sen korvasi PPŠ-41, joka kuitenkin peri edeltäjältään rumpulippaansa.

Suomessa sotasaaliiksi saadut PPD-40-konepistoolit, arviolta noin 150 kappaletta, jaettiin kotijoukkojen ja rannikkopuolustuksen käyttöön..[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]