Pältsan
Pältsajoki ja Pältsa (19.7.2006)
| Tyyppi | |
|---|---|
| Sijainti | |
| Vuoristo | |
| Korkeus merenpinnasta |
1 442 m |
| Koordinaatit |
|---|
Pältsan (saameksi Bealčán, suom. Pältsa) on tunturi Ruotsin pohjoiskärjessä. Se on osa Moskkugáisin (norj. Moskángáisi, 1 516 m merenpinnasta) vuorimassiivia, johon kuuluu lisäksi muun muassa Juoksavátnjunni (1 450 m). Norjan ja Ruotsin raja kulkee Moskkugáisin huipun kautta. Pältsan etäisyys Suomeen on lyhimmillään noin 12,5 km ja Kilpisjärven kylään on etäisyyttä noin 22 km.[1]
Tunturin terävä ja matalampi huippu on 1 404 metriä merenpinnasta, ja laakea, korkeampi huippu on 1 442 m korkea. Pohjoispuolella tunturia, Njearrejávrin tuntumassa, aukeaa mahtava maisema Signaldalenin laaksoon. Signaldalenin kaakkoispäässä sijaitseva Bárrás-tunturi (suom. Paras) on hieno kohde päiväreissuille. Lähtöpaikaksi kelpaa esimerkiksi Gappohytta.
Kilpisjärven luontokeskukselta on hyvät vaellusreitit Pältsalle ja muillekin lähialueen tuntureille. Matkaa kertyy noin 24 kilometriä. Lisäksi ihan tunturin tuntumassa on autiotupa, ja vain kymmenisen kilometriä Kilpisjärvelle päin Bealčánjohkassa (Pältsajoessa) on komea, 20-metrinen vesiputous. Myös putouksen tuntumassa on tupa.
Tarujen tunturit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilpisjärven synnystä kertovassa tarinassa Tarujen tunturit Pältsa kuvataan jörön Saanan kilpakosijana. Kumpikin jättiläinen tavoittelee kauniin Malla-neidon kättä. Saana voittaa Mallan omakseen, mutta Pältsa tulee kutsumattomana häihin mukanaan häijyt pohjanakat, Jäämeren velhot. Näiden taika riistäytyy käsistä aikaansaaden valtavan jäävyöryn, joka peittää lopulta kaikki jättiläiset. Hääväki pakenee, ja Mallan ja hänen äitinsä kyynelistä syntyy Kilpisjärvi. Häät keskeyttänyt Pältsakin pakenee takaisin kotikonnuilleen, mutta ei pääse jäävyöryä pakoon. Hän peittyy korviaan myöten jäähän vain päälaen jäädessä näkyville. Lopulta vuosituhansia myöhemmin jäämassat sulivat paljastaen paikoilleen jähmettyneet jättiläiset.
Häistä aikoinaan paenneen lapinväen vaatteet repeilivät tuiverruksessa ja verhosivat rinteet, laet ja laaksot. Joka syksy sama väriloisto tulvehtii tunturiin ruskan muodossa ja muistuttaa näin kauan sitten dramaattisesti päättyneistä hääjuhlista.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lantmäteriets fjällkarta BD 1 1:100 000. Gävle: Lantmäteriet, 2005. ISBN 91-588-9400-4.
- ↑ Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, sivu 5. WSOY, Porvoo 1979 (2. painos), ISBN 951-0-06594-3