Over the Fence

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Over the Fence on Harold Lloydin ensimmäinen ns. Harold-elokuva, joka ilmestyi valkokankaalle Yhdysvalloissa vuonna 1917. Poiketen muista Lloydin elokuvista, tämän hän oli ohjannut itse. Harold Lloyd oli tehnyt aikaisemmin vain Lonesome Luke-lyhytelokuvia, mutta vaihtoi tästä "Chaplin-imitaatiosta" kuitenkin pian hahmoa rillipäiseen Haroldiin. Se oli Lloydille myös taloudellisesti kannattava teko, sillä hän sai ensimmäisen Harold-elokuvan lipputuloista huomattavasti enemmän rahaa kuin aikaisemmista elokuvistaan. Huomattuaan tämän Haroldia ei enää nähty Lonesome Luke-hahmossaan. Vaikka elokuvassa päähenkilön nimi on Ginger, hahmo on kuitenkin ulkoisesti saman näköinen kuin myöhemmissä Lloydin elokuvissa oleva Harold. Elokuvassa näytellyt Bebe Daniels oli oikeastikkin Harold Lloydin rakkauden kohde, jota tämä myös kerran kosi. Bebe ei kuitenkaan suostunut siihen heidän välisen ikäeronsa tähden.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Harold työskentelee tavaratalossa. Rankan työpäivän jälkeen hän päättää mennä katsomaan baseball-ottelua. Hän käy hankkimassa kahdet liput kyseiseen tapahtumaan. Harold tarjoaa toista lipuista nuorelle ystävättärelleen ja rakkauden kohteelleen, Bebelle. Mutta samaan aikaan, kun hän puhuu puhelimessa Beben kanssa, Snub (eräs tavaratalon työskentelijöistä, joka myös havittelee Bebeä itselleen) hivuttaa kätensä hänen taskuunsa ja ottaa sieltä liput. Harold ja Bebe matkustavat stadionille, mutta Harold huomaakin, ettei hänellä ole lippuja ja menee ostamaan sellaiset. Pian Beben luokse hiippailee Snub, joka tarjoaa tälle lippua. He menevät katsomaan peliä. Haroldin ostettua lippunsa hän palaa paikalle, johon jätti Beben, mutta Bebe onkin poissa. Harold kävelee stadioniin. Yhtäkkiä Harold huomaa Snubin ja Beben katsomossa. Hän menee lyömään Snubia keskelle nenää, löylyttää muut pelaajat, jotka yrittävät estää häntä ja karkaa Beben kanssa paikalta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]