Olga Korbut

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olga Korbut azerbaidžanilaisessa postimerkissä.

Olga Valentinovna Korbut (ven. Ольга Валентиновна Корбут, valkoven. Вольга Валянцінаўна Корбут, Volha Valjantsinauna Korbut, s. 16. toukokuuta 1955 Grodno) on neuvostoliittolainen voimistelija. Korbut on kansallisuudeltaan valkovenäläinen. Hän kilpaili kesäolympialaisissa 1972 ja 1976 ja voitti yhteensä neljä kultaista ja kaksi hopeista mitalia.

11-vuotiaana Korbut liittyi Valko-Venäjän urheilukouluun, jota johti valmentaja Renald Knysh. Korbutin ensimmäinen valmentaja oli Jelena Voltšetskaja, joka oli kilpaillut 1964 olympialaisissa. Vuotta myöhemmin Korbut siirtyi Knyshin valmennettavaksi. Knyshin valmennuksessa Korbut oppi tekemään takaperinvoltin puomilla.

Ensimmäisissä Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissaan vuonna 1969 Korbut sijoittui viidenneksi, mutta jo seuraavana vuonna hän voitti kultaa puomilla. Sairastelujen ja loukkaantumisen takia Korbut joutui jäämään pois monista kilpailuista ennen vuoden 1972 Münchenin olympialaisia, joissa hän voitti kolme kultamitalia (puomilta, permannolta ja joukkuekilpailusta) sekä lisäksi hopeaa eritasonojapuilta[1]. Vuonna 1974 Korbut osallistui maailmanmestaruuskisoihin, joista hän voitti viisi mitalia: kaksi kultaista ja kolme hopeaa. Vuoden 1976 olympialaisissa Montrealissa Korbut voitti vielä kultaa joukkuekilpailussa ja hopeaa puomilla[2], kun suurimman osan kirkkaimmista mitaleista vei sirovartaloisten tyttöjen aikakautta Korbutin jälkeen jatkanut Romanian Nadia Comăneci.

Vuonna 1977 Korbut valmistui Grodnon kasvatusopillisesta instituutista ja lopetti urheilu-uransa. Hän meni naimisiin valkovenäläisen kansanmusiikkiyhtyeen Pesnjaryn jäsenen Leonid Bortkevitšin kanssa, ja he saivat Richard-nimisen pojan vuonna 1979.

Korbutin katsotaan aloittaneen sirovartaloisten nuorten naishuippuvoimistelijoiden aikakauden. Ennen 1972 olympiakisoja naistelinevoimistelijat olivat aikuisia naisia, kuten Larissa Latynina, joka jatkoi loisteliasta uraansa vielä lapsen synnyttämisen jälkeenkin.

Vuodesta 2004 lähtien Korbut on asunut Yhdysvalloissa, jossa hänellä on ollut ongelmia viranomaisten kanssa. Korbut on tuomittu myymälävarkaudesta, ja hänen poikansa on sekaantunut dollarien väärentämiseen. Erottuaan Bortkevitšista 1990-luvun lopulla on Korbut mennyt uusiin naimisiin Alex Voinichin kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics, s. 343–345, 349. Penguin Books Ltd, 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)
  2. Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics, s. 345, 349. Penguin Books Ltd, 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]