Ojoinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ojoinen
Kaupungin kartta, jossa Ojoinen korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Ojoinen korostettuna.
Kaupunki Hämeenlinna
Koordinaatit 61°00.4′N, 24°26.2′E
Kaupunginosa nro 11

Ojoinen on Hämeenlinnan 11. kaupunginosa. Se sijaitsee kaupungin keskustasta pohjoiseen kolmostien molemmilla puolilla. Kaupunginosan pohjoinen raja kulkee Pikku-Parolantietä pitkin ja eteläinen raja Käyräkadun pohjoispuolella.[1]

Kaupunginosassa palveluja tarjoaa Ojoisten ostoskeskus (mm. K-ryhmän kauppa, pizzeria, pubi). Kaupunginosan keskeisimmän osan muodostaa 1960-luvulla rakennettu Ojoisten lähiö, jossa sijaitsee ostoskeskus sekä suurin osa alueen kerrostaloista. Muilta osin Ojoisten rakennuskanta koostuu pääosin pientaloista. Kaupunginosan tärkein katu on sen poikki itä-länsisuunnassa kulkeva Härkätie. Ojoisten lounaisosassa kolmostien länsipuolella sijaitsevalla asuinalueella toimii kaksi yksityistä palvelutaloa.[1]

Ojoinen on antanut nimensä kaupunginosajaossa niukasti Puistonmäen puolella sijaitsevalle Ojoisten lastentalolle (Mäyräntie 3), jonka paikalla sijainnut Ojoisten koulu purettiin vuonna 2012. Myös Ojoisten terveysasema (Veteraanipolku 1) on Puistonmäen puolella.[2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojoisten alueella on ollut asutusta jo keskiajalla ennen kuin Hämeen linna rakennettiin. Myöhemmin Ojoisten kartano oli yksi kolmesta linnaan kuuluvasta latokartanosta. 1600-luvulla sekä vuosina 1810–1848 kartano oli Hämeen läänin maaherran virkatalona.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelu Hämeenlinnan kaupunki. Viitattu 12.7.2017, kohdistettu 14.7.2018.
  2. Ojoisten terveysasema Hämeenlinnan kaupunki, hameenlinna.fi. Viitattu 14.7.2018.
  3. Yhteystiedot Ilveskoti, ilveskoti.fi. Viitattu 14.7.2018.
  4. Ojoinen - Historia. Hämeenlinnan kaupunki. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 10.7.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]