Nukutusaineallergia

Nukutusaineallergia on yliherkkyyttä nukutusaineille.

Vakavimmillaan nukutusaineallergia voi johtaa rytmihäiriöihin. Sitä kautta potilaan sydän joudutaan pysäyttämään ja käynnistämään uudelleen. Tämä tapahtuu yleensä ihmisille, joilla on ennestään esimerkiksi vaara joutua anafylaktiseen šokkiin. Yleisesti lääkärit pyrkivät nukutusaineallergian todettuaan leikkaamaan potilaan paikallispuudutusta vahvemmassa puudutuksessa, joka idealtaan on kuitenkin sama. Potilas on tällöin hereillä koko ajan ja estetään "kaulurin" avulla näkemästä leikkauskohtaa, jolloin vältetään mahdollinen šokki.

Omana aikakautenaan, oli niin kutsuttu eetterinukutus varsin yleistä Suomessa. Siihen ei vaadittu kovin korkeatasoista osaamista taikka koulutusta. Se oli käytännössä sotilaskenttäkelpoisuuteen soveltuva. Eetterin haittapuolia olivat herkkä syttyvyys eli räjähtämisherkkyys ja potilaan leikkauksen jälkeinen pahoinvointi sekä oksentelu. Siksi leikkaustilojen hyvä sähkömaadoitus oli merkittävällä sijalla.

1970-luvulla Suomessa siirryttiin eetterinukutuksesta paljolti, niin kutsuttuihin yhdistelmänukutuksiin. Niissä nukutusaineet annettiin leikattavalle potilaalle, sekä hengitysteitse että intravenoosisti. Erityisesti barbituraatit saattoivat aiheuttaa nukutuksiin liittyviä komplikaatioita, etenkin jos neula oli lävistänyt laskimosuonen huonosti taikka väärällä tavalla - tai jopa osunut valtimosuoneen laskimon sijasta. Barbituraatit saattoivat aiheuttaa esimerkiksi urtikariaa, taikka hengityselinten spastisuutta. Näihin liittyviä allergiatiloja voitiin hoitaa antihistamiiniaineilla ja lihasrelaksanteilla.

Liian pieni annos anestesialääkettä voi johtaa potilaan hereilläoloon koko leikkauksen ajan, joten potilaan on erityisen tärkeää kertoa esimerkiksi mahdollinen särkylääkkeiden ja huumeiden väärinkäyttö, koska molemmat kasvattavat anestesia- ja särkylääkkeiden sietokykyä.

Lähteet

• Halldin, Mats: Nukutus ja puudutus, SHKS-Wsoy, 1971. (s. 188-190)