Nokturia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nokturia on iän myötä lisääntyvä vaiva. Yövirtsaisuus on yli 50-vuotiaiden tavallisin syy katkonaiseen uneen.

Nokturia eli yövirtsaisuus on yli 50-vuotiaiden tavallisin syy katkonaiseen uneen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos virtsaamisen tarve keskeyttää unen vähintään 2 kertaa yössä, on kyse nokturiasta eli yövirtsaisuudesta. Silloin yöaikainen virtsamäärä on yli 25-40 % koko vuorokauden määrästä.

Noin puolet 50-vuotiaista kärsii nokturiasta. Vaivasta aiheutuvat unihäiriöt voivat aiheuttaa muita terveydellisiä ongelmia ja lisäävät onnettomuusriskiä. Myös yöllisiä kaatumisia tapahtuu etenkin iäkkäämmillä henkilöillä. Työikäisillä vaikutukset työtehoon ovat ilmeisiä.

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokturia voi johtua yöllisestä virtsan liikaerityksestä eli polyuriasta. Yöllisen virtsanerityksen lisääntymiseen ei tiedetä tarkkaa syytä, mutta 5-10 % koko väestöstä kärsii vaivasta. Virtsaamispäiväkirjan avulla selviää, paljonko virtsaa todellisuudessa erittyy yöaikaan. Päiväkirjan avulla päästään diagnoosin ja hoito-ohjeiden jäljille.

Päiväkirjaan kirjataan kolmen vuorokauden ajan sekä juomisen että virtsan määrät tarkasti. Virtsan määrän lisäksi seurataan sitä, mihin vuorokauden aikaan määrät keskittyvät ja mitä juodaan.

Erilaiset virtsavaivat yhdistetään usein naisten vaivaksi. Kuitenkin esimerkiksi yövirtsaisuutta esiintyy yhtä paljon sekä miehillä että naisilla. Miehillä esiintyy usein hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun yhteydessä yövirtsaisuutta, koska rakko ei tyhjene kunnolla.

Naisilla intiimialueen limakalvojen kuivuus esimerkiksi vaihdevuosien aikana voi vaikuttaa nokturiaan. Silloin limakalvot on ensin hoidettava kuntoon. Nokturiasta kärsivällä voi olla myös muita virtsavaivoja, kuten inkontinenssia tai tiheävirtsaisuutta.

Myös sydämen vajaatoiminta voi aiheuttaa yöllä makuuasennossa päivän aikana kertyneen ylimääräisen nesteen liikkeelle lähdön ja vessareissujen lisääntymisen.

Uniapneaan liittyy usein myös nokturia. Jos uniapneaa hoidetaan maskilla, on siitä apua myös nokturian hoitoon.

Seuraukset ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitamattomana yövirtsaisuus alkaa kasvattaa riskiä sairastua lisäsairauksiin. Lisäksi vaikutukset elämänlaatuun voivat olla merkittäviä. Univaje voi aiheuttaa ylipainoa ja sitä kautta lisätä diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Elämäntapamuutokset ovat yksi keskeinen hoito. Ensin kartoitetaan mm. juomatottumukset iltaisin. Runsas kahvin tai teen juonti on syytä jättää väliin illalla. Tukisukkien käytöstä voi myös olla apua. Tietyt lääkkeet voivat vaikuttaa virtsan määrään, joten niiden käyttö on kartoitettava.

Lääkehoidolla yövirtsaamista voidaan vähentää keskimäärin 1,5 kertaa yössä, jolloin saadaan kunnollisia syviä unijaksoja. Lääkehoitona voidaan käyttää esimerkiksi yöllistä virtsaneritystä vähentävää valmistetta. Tällainen nokturian hoitoon kehitetty lääkehoito tehoaa suoraan liialliseen virtsan tuotantoon yöaikaan.

Joskus yliaktiivisen rakon hoitoon tarkoitettu lääke (esim. mirabegroni tai antimuskariinivalmiste) saattaa auttaa iltaisin otettuna myös nokturiaan. Myös eturauhasvaivaan tarkoitettu lääke (esim. finasteridi, alfutsosiini tai tamsulosiini) saattaa vähentää nokturiaa, jos kyseessä ei ole munuaisten liiallinen yöaikainen virtsaneritys eli polyuria. Polyuriasta kärsivät potilaat hyötyvät desmopressiinihoidosta, joka vähentää yöllistä virtsaneritystä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Clinical Trials. An Extension Study Investigating the Efficacy and Safety of a Fast-Dissolving ("Melt") Formulation of Desmopressin for the Treatment of Nocturia in Adults.
  • Sand PK, Dmochowski RR, Reddy J, van der Meulen EA. Efficacy and safety of low-dose desmopressin orally disintegrating tablet in women with nocturia: results of a multicenter, randomized, double-blind, placebo-controlled, parallel-group study. J Urol 2013;190(3):958-964. doi: 10.1016/j.juro.2013.02.037.
  • Stanley N. The Underestimated Impact of Nocturia on Quality of Life. European Urology Supplements 2005;4:17-19
  • Bliwise et al. Negative impact of reduced first undisturbed sleep period on utility, productivity and health-related quality of life: Results of a real world survey of patients in Europe and USA, abstract number #591
  • Virtsarakko oikuttelee noin 330 000 suomalaisella