Nikolai Varlamov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nikolai Gavrilovitš Varlamov (6. tammikuuta 1907 Pietari25. heinäkuuta 1943) oli Neuvostoliiton 239. jalkaväkirykmentin yhdeksännen komppanian kersantti, joka heittäytyi vihollisen tulen eteen toisessa maailmansodassa.

Kuolemansa jälkeen 25. syyskuuta 1943 hänestä tehtiin Neuvostoliiton sankari ja vuonna 1976 Segežan–Repolan maantielle 59 kilometrin päästä Segežasta hänen muistokseen pystytettiin obeliski. Hän sai postuumisti myös Leninin kunniamerkin. Segežan piirin Kamennyj Borin kylässä sijaitsevassa sisäoppilaitoksessa numero 7 avattiin Nikolai Varlamoville omistettu museo ja vuonna 1982 Segežan piirin työläisten varoilla pystytettiin Kamennyj Boriin muistomerkki Neuvostoliiton sankarille. Hänen nimelleen omistettiin myös kymmenen pioneerivartiostoa Karjalassa. Hänelle on myös nimetty katu Petroskoissa sekä rintakuva Äänisen traktoritehtaan kulttuuritalossa, minkä lisäksi hänen mukaansa on nimetty kalastustroolari, Vienan-Äänisen varustamon hinaaja. Varlamovin kuva on lisäksi 1977 perustetussa galleriassa Antikaisen- ja Krasnoinkatujen alueella Petroskoissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]