Nikolai Ljaško

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nikolai Nikolajevitš Ljaško (ven. Никола́й Никола́евич Ляшко́, oikea sukunimi Ljaštšenko, Ля́щенко; 19. marraskuuta (J: 7. marraskuuta) 1884 Harkovan läänin Lebedin26. elokuuta 1953 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Nikolai Ljaško syntyi sotilaan perheeseen. Hän työskenteli metallimiehenä Harkovan, Nikolajevin, Sevastopolin ja Donin Rostovin tehtailla ja osallistui työväenliikkeen toimintaan.[1] Vuodesta 1903 lähtien hän kuului Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen menševikkiryhmään[2]. Samana vuonna hänet karkotettiin Aunuksen ja vuonna 1908 Vologdan lääniin[1].

Ljaškon ensimmäiset kertomukset ilmestyivät vuosina 1904–1905. Vuonna 1920 hänestä tuli yksi proletaarikirjailijoiden Kuznitsa-ryhmän johtajista.[1] Hänet tunnetaan parhaiten pienoisromaanista Domennaja petš (”Masuuni”, 1925), joka jo ennen Fjodor Gladkovin ”Sementtiä” käsitteli teollisuuden jälleenrakentamista kansalaissodan jälkeen[2]. Omaelämäkerrallinen romaani Sladkaja katorga (”Makea pakkotyö”, 1934; toinen osa 1936) kuvaa Venäjän työväen vallankumousliikkettä 1900-luvun alussa[1].

Suomennettu teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kertomus jalkaraudoista. Leningrad: Kirja, 1931.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 6.1.2012. (venäjäksi)
  2. a b Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 456. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.