Niilo Nylander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Niilo Nylander (1. toukokuuta 1864 Tornio24. helmikuuta 1934 Kemi) oli suomalainen Kemissä vaikuttanut kauppias ja laivanvarustaja.[1][2][3]

Nylander muutti 17-18-vuotiaana Torniosta Kemiin ja meni kauppias Matti Pruntsin palvelukseen juoksupojaksi. Hän kohosi sittemmin liikkeen konttoristiksi ja osti itselleen talon Pakkahuoneenkadun varrelta Kemistä. Nylander perusti sitten oman kauppaliikkeen Kemiin ja hän harjoitti ennen rautatien valmistumista Kemiin suurta jauhojen tukkukauppaa Peräpohjolassa. Nylander harjoitti myös kalastusta ja vuokrasi pitkiksi ajoiksi Simon ja Kemin lohikymmenykset. Hän hankki yhdessä K. E. Castrenin kanssa hinaaja-aluksia, joilla he suorittivat hinauksia sekä suomalaisille että ulkomaisille puutavarayhtiöille. Nylander harjoitti myös matkustajalaivaliikennettä Kemin ja Tornion välillä. [2][4][3]

Nylander oli mukana perustamassa Pohjolan Osake-Pankkia ja hän oli pankin Kemin konttorin valvojana ja apulaisjohtajana konttorin perustamisesta lähtien. Nylander oli Kemin kaupunginvaltuuston jäsenenä 1917-1920 ja useita vuosia kaupungin rahatoimikamarin jäsenenä. Nylander oli myös muun muassa Kemin kaupungin kiinteistöjen tarkastajana 10 vuoden ajan. Hän kuului Kemin säästöpankin isännistöön ja oli perustamassa Kemin Suomalaista Klubia ja raittiusseura Toivoa.[2][3]

1900-luvun alussa Nylander osallistui vuonna 1905 SS John Grafton-laivalla maahan salakuljetettujen aseiden vastaanottoon Möylynkarilla. Hän joutui sen vuoksi vangituksi mutta onnistui pakenemaan Ruotsiin, josta hän palasi Suomeen vuoden 1905 suurlakon jälkeen.[2][3]

Nylander tunnettiin Pohjois-Suomessa ravikilpailumiehenä. Ensimmäisen hevosensa hän hankki 1880 Oulun markkinoilta ja ensimmäisen ravikilpailussa menestyneen hevonsensa Hilpurin hän osti 1894. Muita tunnettuja Nylanderin omistamia ravihevosia olivat Linnunpoika II, Villi ja Yrjön-Pöly. Menestyksekkäin Nylanderin hevosista oli Yrjö, jonka hän osti 1904 Oulunkylän kilpa-ajoissa 1 800 markan hinnasta. Nylander ajoi tällä hevosella noin 50 palkintoa eri kilpailuissa, suurin osa oli I palkintoja.[5][6]

Niilo Nylander kuoli helmikuussa 1934 Karihaaran sairaalassa sairastettuaan pidemmän aikaa. Nylanderin poika oli Kemin ensimmäinen kaupunginjohtaja Olli Nylander.[2]

  1. Kuolinilmoitus, Uusi Suomi, 28.02.1934, nro 57, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. a b c d e Kauppias Niilo Nylander, Pohjois-Pohja, 27.02.1934, nro 24, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b c d Niilo Nylander, Kaleva, 25.02.1934, nro 46, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  4. Kuolleita, Rovaniemi, 27.02.1934, nro 23, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. Huomattavia hevosmiehiä ja hevosia Pohjolassa, Ravilehti, 01.03.1927, nro 3-4, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  6. Timo Hietala : Niilo Nylander - liike- ja hevosmies, Kemin historiallinen museo 9.8.2018 (Facebook)