Tämä on lupaava artikkeli.

Newfoundlandin kansanäänestys 1948

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Newfoundlandin kansanäänestys 1948

Newfoundlandin dominion hallitusmuoto

Ajankohta 3. kesäkuuta 1948
22. heinäkuuta 1948
Tulokset
Kanadaan liittyminen
  
52.3%
Itsenäiseen dominioon palaaminen
  
47.7%
Tulokset vaalipiireittäin
Newfoundland Second Referendum 1948.png
  Kanadaan liittyminen
  Itsenäiseen dominioon palaaminen

Newfoundlandin kansanäänestys 1948 oli Newfoundlandin dominiossa kesä-heinäkuussa 1948 järjestetty kansanäänestys, jossa kysyttiin kansalaisten mielipidettä dominion hallitusmuodon tulevaisuudesta. Vuodesta 1934 lähtien Newfoundlandin dominiota oli hallinnut brittiläinen kuvernööri ja kuusihenkinen komissio, kun sillä ennen tätä oli ollut oma hallituksensa. Vaihtoehtoina kansanäänestyksessä olivat komission alaisuudessa jatkaminen viisi vuotta, aiempaan vuotta 1934 edeltävään tilanteeseen palaaminen ja Kanadan dominioon liittyminen.

Vaihtoehto Newfoundlandin liittymisestä Kanadaan voitti toisella kierroksella 52,3 prosentin osuudella, ja Newfoundland liittyi 31. maaliskuuta 1949 Kanadaan Newfoundlandin provinssina maan järjestyksessä 10. provinssina.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Newfoundland kieltäytyi vuonna 1869 liittymästä vasta perustettuun Kanadan dominioon,[1] ja siitä tuli vuonna 1907 oma dominionsa.[2]

1930-luvun lama vaikutti Newfoundlandin dominioon erittäin negatiivisesti, erityisesti laman täysien mittasuhteiden saavuttaessa sen vuonna 1933. Newfoundland oli veloissa ensimmäisen maailmansodan ja Newfoundlandin saaren poikki kulkevan rautatien kustannusten takia, joten dominion konkurssi oli todennäköinen lopputulos ilman vastatoimia. Poikkeuksellisessa päätöksessä Newfoundland päätti luovuttaa hallinnollisen vastuun Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja maan asettamalle kuusihenkiselle komitealle, jonka jäsenistä puolet oli brittejä ja puolet newfoundlandilaisia. Tämä toteutui helmikuussa 1934.[2][3]

Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin sijainen ja dominioiden ministeri[4] Clement Attlee vieraili Newfoundlandissa syyskuussa 1942. Hän määräsi tämän jälkeen myös kolmesta parlamentin jäsenestä koostuvan[4] komitean tutustumaan Newfoundlandin tilanteeseen paikan päällä. Joulukuussa 1943 Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus lupasi, että toisen maailmansodan päätyttyä newfoundlandilaisille annettaisiin keinot päättää alueen tulevaisuudesta heti, kun asia voitaisiin järjestää.[5][6] Päätös oli poliittinen, sillä lupaamalla muutoksia newfoundlandilaiset saatiin keskittymään sodan saattamiseen päätökseen.[5]

Newfoundlandin asukkaat alkoivat sodan jälkeen olla tyytymättömiä brittihallintoon. Pääministeri Attleen hallitus salli joulukuussa 1945 alueen tulevaisuuden hallitusmuotoa käsittelevän kansalliskonventin valitsemisen vaaleilla. Kansalliskonventin tarkoituksena oli valita ne vaihtoehdot, jotka esitettäisiin kansanäänestyksessä. Alun perin ainoiksi vaihtoehdoiksi suunniteltiin vallitsevan tilanteen jatkaminen ja vuotta 1934 edeltävään tilanteeseen palaaminen. Vaihtoehto Kanadaan liittymisestä hylättiin alun perin vaihtoehtona äänin 29–16.[7] Poliitikko ja mediapersoona Joseph Smallwood kuitenkin lobbasi ankarasti Kanadaan liittymisen lisäämistä vaihtoehdoksi, mitä myös britit salaa tukivat[6]. Kansanäänestyksessä oli lopulta kolme vaihtoehtoa, kun siitä ilmoitettiin 11. maaliskuuta 1948.[1][2][8]

Kanadaan liittymistä kannattaneet vetosivat kampanjoinnissaan Newfoundlandin mahdollisuuteen päästä osaksi kanadalaista hyvinvointivaltiota[9], jossa kansalaisille olisi tarjolla eläkebonuksia, lapsilisiä ja työttömyyskorvauksia. He myös pyrkivät yhdistämään Newfoundlandin oman hallinnon ajat 1930-luvulla köyhyyteen ja taloudelliseen epävarmuuteen.[1] Smallwood luonnehti Newfoundlandin olevan kansakunnan sijasta ”keskikokoinen kunnallisalue”, joka oli jäänyt ajan virrassa pahasti jälkeen.[2]

Itsenäisen dominion muotoon paluuta kannattaneet puolestaan viittasivat muun muassa uusiin veroihin, joita Newfoundland joutuisi Kanadaan liittyessään maksamaan. He myös vetosivat newfoundlandilaisten isänmaallisuuteen.[1] Merkittävimpiä dominion kannattajia olivat Peter Cashin ja liikemies Chesley Crosbie, joista jälkimmäinen kannatti lisäksi taloudellista liittoa Yhdysvaltojen kanssa.[9][10] Myös Newfoundlandin katolinen väestönosa asettui arkkipiispa Edward Patrick Rochen johdolla vastustamaan Kanadaan liittymistä. Erillisenä dominiona Newfoundland saattoi olla köyhä, mutta Kanadan osana se menettäisi materialistisessa turmeluksessa yksinkertaisen hengellisyytensä arvopohjan.[11]

Yhdistyneestä kuningaskunnasta varoitettiin newfoundlandilaisia, että dominiolle ei annettaisi enää taloudellista apua, jos se päättäisi palata aiempaan asemaansa ja joutuisi talousvaikeuksiin.[2] Maa oli jo syyskuussa 1945 kertonut kanadalaisille, ettei voisi enää jatkaa Newfoundlandin tukemista[8] – Newfoundlandin talouden jälleenrakentamisen arvioitiin vaativan 100 miljoonaa dollaria, eikä briteillä sen koommin kuin kanadalaisillakaan ollut sijoittaa asiaan moista summaa.[4] Itsenäiselle Newfoundlandin dominiolle suunniteltiin myös laajoja rajoitteita sen mahdollisuuksissa ottaa lainoja.[5]

Kansanäänestys toteutuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanäänestyksen ensimmäinen kierros järjestettiin 3. kesäkuuta 1948.[2][9] Äänestysprosentti oli 88.[1]

  • Itsenäiseen dominioon palaaminen 44,6 prosenttia (69 400 ääntä)[12]
  • Kanadan dominioon liittyminen 41,1 prosenttia (64 066 ääntä)[12]
  • Vallitsevan tilanteen jatkaminen seuraavat viisi vuotta 14,3 prosenttia (22 311 ääntä)[12]

Koska yksikään vaihtoehto ei ollut saavuttanut enemmistöä, tuli järjestää toinen kierros, jossa olisi vain kaksi eniten ääniä saanutta vaihtoehtoa.[10] Toinen kierros järjestettiin 22. heinäkuuta, ja siinä äänestysprosentti oli 84.[1]

  • Kanadan dominioon liittyminen 52,34 prosenttia (78 323 ääntä)[11][12]
  • Itsenäiseen dominioon palaaminen 47,66 prosenttia (71 344 ääntä)[11][12]

Suurin osa vallitsevan tilanteen jatkamisen puolesta äänestäneistä siirtyi kannattamaan Kanadaan liittymistä toisella kierroksella. Pääkaupunki St. John’sin alueella itsenäisen dominion kannattajia oli ollut lähes kaksinkertaisesti verrattuna niihin, jotka kannattivat Kanadaan liittymistä; osa paikallisista liputti tuloksen vuoksi mustilla suruviireillä.[9] Muualla Kanadaan liittyminen oli suositumpi vaihtoehto.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan pääministeri King (kesk.) ja Newfoundlandin provinssin tuleva pääministeri Smallwood (oik.) elokuussa 1948

Kanadan pääministeri William Lyon Mackenzie King oli ennen kansanäänestystä toivonut, että Kanadaan liittyminen saisi selkeän ja kiistattoman enemmistön puolelleen, jos newfoundlandilaiset valitsisivat kyseisen vaihtoehdon. 7 000 äänen enemmistö ei ollut varsinaisesti selkeä, mutta Kingin sihteeri Jack Pickersgill huomautti, että se oli silti suurempi kuin yksikään Kingin vaalienemmistöistä sitten vuoden 1940. Tämä huojensi Kingin mieltä.[11]

Newfoundlandin dominion ja Kanadan dominion yhdistymissopimus allekirjoitettiin 11. joulukuuta 1948.[2][12] Chesley Crosbie oli Newfoundlandin delegaatiosta ainoa, joka kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta.[13]

Newfoundlandin dominio liittyi Kanadan dominioon 31. maaliskuuta 1949.[12] Smallwoodista tuli virkaatekevä pääministeri, ja hänet valittiin seuraavassa kuussa provinssin ensimmäiseksi pääministeriksi. Hän pysyi asemassa 22 vuotta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiller, James & Neary, Peter F. (toim.): Twentieth-century Newfoundland: Explorations. Breakwater Books, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Boyer, J. Patrick: Direct Democracy in Canada: The History and Future of Referendums. Dundurn, 1996. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Blake, Raymond B.: Newfoundland’s 1948 Referendum: A People’s Victory? Active History. 23.7.2018. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i How Joey Smallwood convinced Newfoundlanders to join Confederation CBC. 12.5.2017. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  3. Hiller & Neary (toim.) 1994, s. 180
  4. a b c British Policy and Newfoundland, 1942-1946 Newfoundland Heritage Web Site. Viitattu 29.9.2020. (englanniksi)
  5. a b c Hiller & Neary (toim.) 1994, s. 187
  6. a b Hiller & Neary (toim.) 1994, s. 202
  7. Boyer 1996, s. 120
  8. a b Hiller & Neary (toim.) 1994, s. 188
  9. a b c d Hillmer, Norman: Editorial: How the “Canadianized” Community of Newfoundland Joined Canada The Canadian Encyclopedia. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  10. a b Hiller & Neary (toim.) 1994, s. 189
  11. a b c d Boyer 1996, s. 122
  12. a b c d e f g Hiller & Neary (toim.) 1994, s. 191
  13. Boyer 1996, s. 123