Neighborhood unit
Neighborhood unit on yhdysvaltalaisen Clarence A. Perryn 1900-luvun alkupuolella esittelemä kaupunkisuunnittelumalli, joka vaikutti epäsuorasti Suomessa 1940-luvulla lähiöaatteen muodostumiseen. Riitta Hurme on kääntänyt termin kaupunkilähiöksi, Anneli Junton käännöksiä ovat naapurustoyksikkö ja naapuruusyksikkö[1].
Tausta ja konsepti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perryn konseptin taustalla vaikuttivat sosiologinen kaupunkitutkimus sekä Chicagossa järjestetty suunnittelukilpailu, jossa kiinnitettiin huomiota asuinalueiden integroitumiseen kaupunkiin sekä niiden palveluiden järjestämiseen. Perry esitteli lähiöideansa virallisesti vuonna 1929 artikkelissaan The Neighborhood Unit, joka julkaistiin New Yorkin aluesuunnitteluun liittyvässä monografiassa. Idean olennainen sisältö avattiin jo kirjoituksen alaotsikossa: ”suunnitelma perheiden yhteisön järjestelemiseksi” (engl. a scheme of arrangement for the family-life community). Perryn ajatuksena oli estää anonyymin massayhteiskunnan muodostuminen jäsentämällä kaupunki toiminnallisiksi yksiköiksi, joiden väestörakenne olisi homogeeninen. Perry halusi ympäristön olevan yksilön kodin laajentuma.[2]
Perryn mukaan lähiön koon tuli perustua ala-asteen oppilasmäärään. Pinta-ala oli riippuvainen asukastiheydestä. Lähiön tuli rajautua joka sivulta katuihin, jotka mahdollisivat ohikulun. Lisäksi lähiössä tuli olla virkistysalueita ja keskustasta etäämpänä kaupallisia palveluita. Instituutioiden, kuten koulun, tuli sijaita keskeisellä paikalla. Katuverkon tehtävänä oli palvella ensisijaisesti lähiön sisäistä liikennettä ja tehdä läpikulusta hankalaa. Työpaikkoja ei lähiöön tulisi luoda omaa palveluntarvetta enempää. Perryn lähiö kiinnittyi olemassaolevaan kaupunkirakenteeseen kiinteästi, ja sen suositeltu asukasmäärä oli 5 000–6 000 ja pinta-ala noin 65 hehtaaria.[3]
Vaikutus Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Lähiöperiaate
Suomeen lähiöaatteen tuonut Otto-Iivari Meurman ei Asemakaavaoppia (1947) kirjoittaessaan tuntenut Perryn kirjoituksia, mutta Perryn vaikutus on Riitta Hurmeen mukaan kulkeutunut Meurmanin ajatuksiin epäsuorasti. Perryn ajatusten vaikuttamina rakennettiin muun muassa Radburn, jonka Meurman mainitsee kirjassaan esimerkkinä "uusimmista puutarhakaupungeista", ja myös Heikki von Hertzen viittaa siihen (välitettynä Lewis Mumfordilta) kirjassaan Koti vaiko kasarmi lapsillemme (1946).[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hurme, Riitta: Suomalainen lähiö Tapiolasta Pihlajamäkeen. Tammisaari: Suomen Tiedeseura, 1991. ISBN 951-653-228-4
- Juntto, Anneli: Asuntokysymys Suomessa Topeliuksesta tulopolitiikkaan. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1990. ISBN 951-9228-16-0