Nehemia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nehemia on merkittävä henkilö juutalaisten historiassa Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeiseltä ajalta. Hänet on mainittu Raamatussa ja hänen uskotaan olevan Nehemian kirjan kirjoittaja. Hän oli Hakaljan poika (Neh. 1:1) ja kuului luultavasti Juudan heimoon. Hänen perheensä asui Jerusalemissa ennen pakkosiirtolaisuutta. (Neh. 2:3)

Nehemian historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nehemia eli Juudan kuningaskunnan ollessa osa Persian valtakuntaa. Hän oli kuninkaallinen juomankantaja Susassa, kuningas Artakserkses I:n hovissa. Nehemia ja kuningas olivat hyvissä väleissä ja kuningas salli Nehemian lähteä jälleenrakentamaan Jerusalemia.

Veljeltään Hananilta hän kuuli surullisia uutisia Jerusalemin kunnosta (Neh. 1:2), ja hän suri ja rukoili monta päivää. Pitkään kuningas seurasi hänen suruaan ja kysyi sen syytä. Nehemia kertoi kuninkaalle ja sai luvan lähteä Jerusalemiin Juudean käskynhaltijana.

Nehemia saapui Jerusalemiin Artakserkses I:n kahdentenakymmenentenä hallitusvuonna suuren saattueen kera.

Jerusalemin uudelleenrakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavuttuaan Jerusalemiin Nehemia alkoi tutkia kaupungin kuntoa salaa iltaisin ja suunnitteli kunnostustöitä. Suunnitelma vaati paljon taitoja ja voimavaroja, jotta se valmistuisi kuudessa kuukaudessa.

Nehemia pysyi kolmetoista vuotta Juudean käskynhaltijana säätäen useita lakeja vastustuksesta huolimatta. (Neh 13:11) Hän pystytti hallinnon vanhoja perinteitä noudattaen, "täydentämään ja tukemaan Esran työtä", ja kaikki valmistelut olivat kaupungin parhaaksi. Pian tämän jälkeen hän palasi Persiaan palvelemaan kuningastaan, eikä kestänyt kauankaan, kun Jerusalem alkoi taas rappeutua.

Jotkut tutkijat uskovat, että Malakia ilmestyi nyt kansan keskuuteen kertoen varoituksia moraalisesta rappeutumisesta, ja Nehemia palasi Persiasta - oltuaan poissa kaksi vuotta. Hän suri nähdessään levinneet moraalittomuuden. Nehemia palautti vanhan Mooseksen lain kansan moraaliseksi opiksi.

Tämän jälkeisestä historiasta ei ole tietoa. Todennäköisesti Nehemia jäi käskynhaltijaksi kuolemaansa saakka (n. 412 eaa.).

Nehemia oli viimeinen käskynhaltija, joka lähetettiin Juudeaan Persiasta. Coele-Syyrian satraappi otti Juudean haltuunsa ja toimi sen käskynhaltijana.

Nehemian kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nehemian kirja kertoo historiallista tietoa Nehemian tehtävästä uskonnollisen sisällön muassa. Poliittisesta näkökulmasta hänen työnsä oli Persialle tärkeää, joka halusi turvata Levantin alueen hallitsemisen.

400-luvulla eaa. Egypti kapinoi Persian valtakuntaa vastaan, ja Kreikan vaikutusvalta kasvoi valtakunnan länsiosissa. Persian turvallisuus tarvitsi strategisia muutoksia, kuten Jerusalemin uudelleen linnoittamisen ja paremman Levantin kansojen erottelun. (Nehemian aikana kiellettiin avioliitot muiden kansojen kanssa).