Nayan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nayan (k. 1287) oli Borjigineihin eli Tšingis-kaanin sukuun kuulunut Mongolivaltakunnan vallantavoittelija. Hän oli uskonnoltaan nestoriolainen kristitty. Suuri osa nykyaikaan säilyneistä Nayania koskevista tiedoista perustuu Marco Polon matkakertomukseen.

Nayan hallitsi alueita Mantšuriassa, ja sieltä käsin hän aloitti laajan kapinan Kublai-kaania vastaan vuonna 1287. Kapina oli vastareaktio Kublain aikana vallinneelle perinteisen mongolikulttuurin kiinalaistumiselle ja hallinnon itsevaltaistumiselle, jonka seurauksena alueellisten mongoliruhtinaiden valta oli heikentynyt. Kublai osallistui kapinan kukistamiseen henkilökohtaisesti, vaikka hän oli silloin jo yli 70-vuotias – hän istui puisessa tornissa, jota kannatteli tai veti neljä elefanttia.[1] Kublain kenraali Bayan ratsasti Karakorumiin estämään Kaidun mahdollisuudet auttaa Nayania.

Nayanin ja Kublain joukot kohtasivat Liaojoella. Koska Nayan oli kristitty, hänen sotilaidensa tunnuksena oli risti.[2] Taistelu päättyi Nayanin tappioon, ja hän jäi vangiksi. Koska hän oli ylhäistä sukua, häntä ei voitu teloittaa siten että veri olisi valunut maahan, joten hänet käärittiin mattoon ja ”heiteltiin niin armottomasti että hän kuoli”.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grousset, René: The Empire of the Steppes: A History of Central Asia, s. 293. Rutgers University Press, 1970. ISBN 0-8135-0627-1. (englanniksi)
  2. a b Polo, Marco & Knox, Thomas Wallace: The travels of Marco Polo, for boys and girls, s. 204. G. P. Putnam's sons, 1885. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)