Nakukymppi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 2014 osallistujia.

Nakukymppi on leikkimuotoinen juoksutapahtuma, jonka tarkoituksena on nimensä mukaisesti juosta 10 kilometrin matka alastomana. Se juostaan Padasjoen kunnassa Päijät-Hämeen maakunnassa. Tapahtuma on vuosittainen ja juostaan ennen juhannusta. Ensimmäinen Nakukymppi juostiin vuonna 2003. Tapahtuman mottona on "luonnollisena liikkuen luonnossa".

Nakukympin sääntöjen mukaan osanottajat saavat pukea ylleen vain kengät, sukat ja päähineen. Naisille ovat myös rintaliivit sallitut. Juoksu tapahtuu metsässä ja sen jälkeen osallistujille tarjotaan sauna. Osallistuminen on ilmaista. Jokainen osallistuja saa kunniakirjan ja kolme nopeinta naista ja miestä palkitaan. Juoksun on ideoinut ja sen järjestää Aarne Heino. Juoksun suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2017 juoksuun osallistui 119 juoksijaa viidestä maasta, Suomesta, Venäjältä, Sveitsistä, Saksasta ja Ranskasta. [1] Vuonna 2017 juostiin ensimmäistä kertaa myös Nakumaratoni. Tapahtuma on saanut runsaasti julkisuutta ympäri maailman ja sitä on oltu kuvaamassa muun muassa Japanista saakka.

Nakukympin voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2012 – Perttu Mainio ja Jaana Pietilä
  • 2013 – Markus Karlsson ja Anu Mustajoki
  • 2015 – Robert Sprinkel ja Olga Sokolova
  • 2016 – Tomi Halme ja Carolin Sunig
  • 2018 – Timo Ruohoalho ja Elena Scoblina (Venäjä)

Nakumaratonin voittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2017 – Janek Oblikas (Viro)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]