Myrskyn poika (vuoden 1976 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myrskyn poika
Storm Boy
Storm-boy-poster.jpg
Ohjaaja Henry Safran
Käsikirjoittaja Sonia Borg
Perustuu Colin Thielen romaaniin Myrskyn poika
Säveltäjä Michael Carlos
Kuvaaja Geoff Burton
Leikkaaja G. Turney-Smith
Pääosat Greg Rowe
Peter Cummins
David Gulpilil
Valmistustiedot
Valmistusmaa Australia
Tuotantoyhtiö South Australian Film Corporation
Australian Film Commission
Seven Television Network
Ensi-ilta 1976, Suomessa 1978
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Myrskyn poika (Storm Boy) on Henri Safranin ohjaama australialainen nuortenelokuva vuodelta 1976. Colin Thielen samannimiseen lastenkirjaan (suom. Myrskyn poika, Otava 1979) perustuva tarina kertoo Australian autiolla rannikolla isänsä kanssa elävästä pojasta ja tämän kesystä pelikaanista.

Vuoden parhaan elokuvan AACTA-palkinnon kotimaassaan saanut Myrskyn poika oli myös kansainvälinen menestys. Se sai kolme vuotta maailmanensi-iltansa jälkeen Suomessa katsojia elokuvakerhoissa, joissa se oli näytäntökaudella 1979–1980 viidenneksi eniten esityksiä saanut elokuva.[1] Myrskyn poika oli ensimmäinen Ylen Koulutelevision ohjelmistossa nähty pitkä näytelmäelokuva joulukuussa 1980.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenvuotias Mike asuu erakkomaisen isänsä Tomin kanssa rannan yksinäisessä pikkumökissä lähellä luonnonsuojelualuetta. Tom ystävystyy alkuperäisväestöön kuuluvan nuoren miehen kanssa, joka asuu laittomasti suojelualueella. Pelikaaneja metsästävät salametsästäjät jättävät poikueen orvoiksi, ja Mike alkaa huolehtia yhdestä poikasesta, herra Percivalista. Maailmasta kiinnostunut Mike hakeutuu läheiseen kouluun isänsä tietämättä, ja herra Percival auttaa merihätään joutunutta kalastajavenettä.[3]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla joulukuussa 1980 Myrskyn pojan olevan ”laadukas, antava ja sisällöllisesti rikas koko perheen elokuva”. Yhteiskuntaan ja koulutukseen liittyvien teemojen lisäksi elokuva puhuu hänestä runollisen vakuuttavasti myös ympäristönsuojelusta.[2]

Jatko-osa ja uusintaversio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myrskyn pojan nimiroolin esittäjä Greg Rowe oli pääosassa myös vuonna 1978 ensi-iltansa saaneessa, osin samojen tekijöiden tekemässä elokuvassa Blue Fin, jota on Suomessa esitetty nimillä Meren raivo, Kalastajapojan seikkailu ja Taistelu merta vastaan.[4] Myrskyn pojasta tuli huhtikuussa 2019 ensi-iltaan uudelleenfilmatisointi, jonka aikuispääosia esittävät Geoffrey Rush ja Jai Courtney.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esitetyimmät kerhoelokuvat 1979–80, Projektio 4/1980 s. 28.
  2. a b Myrskyn poika koko perheelle. Helsingin Sanomat, 9.12.1980, s. 45. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Ashton, David: And The Winner Is… Storm Boy (1977), The Outland Institute. Viitattu 13.8.2017.
  4. Blue Fin (1978) Elonetissä
  5. Rimmer, Michelle: Geoffrey Rush to star in 'Storm Boy' remake, SBS 26.7.2017. Viitattu 13.8.2017.
  6. Storm Boy (2019) The Numbers. Nash Information Services, LLC. Viitattu 30.4.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Storm Boy (film)