Muzeum Sztuki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Modernin taiteen museo Muzeum Sztuki perustettiin Łódźiin 1920-luvun lopulla.

Muzeum Sztuki on modernin taiteen museo Łódźissa Puolassa. Se perustettiin 1920-luvun lopulla ja on yksi maailman ensimmäisistä modernin taiteen museoista. Ensimmäinen pysyvä näyttely avattiin vuonna 1931.[1] Museo avattiin uusissa tiloissa marraskuussa 2008 vanhalla Łódźin Manufaktura-teollisuusalueella

Museon varhaisin kokoelma perustui pääasiassa vuonna 1928 lahjoitettuun Kazimierz Bartoszewiczin suvun kirjojen, puolalaisten maalausten ja arkistokokoelmaan. Museon luonnetta määritteli kansainvälisen modernin taiteen kokoelma, jota kartutti ”a.r.” -ryhmä vuodesta 1929. Ryhmä onnistui keräämään yhteensä 111 teoksen kokoelman huomattavaa puolalaista ja kansainvälistä avantgarde-taidetta 1920- ja 1930-luvuilta. Edustettuina ovat kubismi, futurismi, konstruktivismi, purismi ja neoplastisismi sekä surrealismi.

Toisen maailmansodan jälkeen museo sai uudet tilat, sekä vuonna 1950 valtion hyväksynnän ja nykyisen nimensä. Museo toimi myös sodan jälkeen läheisessä yhteistyössä taiteilijoiden kanssa. Vuonna 1957 saatiin eri nykytaiteen suuntauksia edustavien kansainvälisten avantgarde-taiteilijoiden teoksia Pariisista. Vuonna 1975 lontoolaisen taidegallerian omistaja lahjoitti nuorten brittiläisten taiteilijoiden teoksia museolle. Joseph Beuys vieraili museossa vuonna 1981 ja lahjoitti yli tuhat teostaan osaksi museon arkistoa Polentransport-tapahtumassa. Samana vuonna Solidaarisuus-liike tallensi pysyvästi kansainvälisen taiteilijatapahtuman kokoelman teoksia museolle. Vuonna 1982 aloitettiin yhteistyö amerikkalaisten taiteilijoiden, ruotsalaisen Pontus Hultenin ja varsovalaisen Foksal-gallerian kanssa.[2]

Museo katsoo tehtäväkseen luoda nykykatsojalle edellytyksiä viestiä menneiden ja nykyisten sukupolvien taideteosten kanssa, sekä sen kautta herättää heidän kykynsä tarkastella, ymmärtää ja tuntea itsenäisesti ympäröivää todellisuutta. Museo edistää taidetta oleellisena sosiaalisen elämän osana, joka saa ihmisten olemassaolon täydellisemmäksi ja arvokkaammaksi.lähde?

Museo toteuttaa tehtäväänsä keräämällä, konservoimalla ja tuomalla esiin kokoelmaa. Lisäksi se toteuttaa taiteellisia hankkeita, sekä laajemmin ymmärrettynä tieteellisiä, kasvatuksellisia ja popularisointitoimintoja. Museon historia on ollut lähellä avantgarden historiaa, joten se korostaa erityisesti progressiivisten taideilmiöiden edistämistä ja yhteistyötä niiden tekijöiden kanssa.[3]

Teoksia kokoelmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muzeum Sztuki w Łodzi, news. Viitattu 24.11.2008.
  2. Muzeum Sztuki w Łodzi, art of the 20th & 21st c. Viitattu 24.11.2008.
  3. Muzeum Sztuki w Łodzi, about museum. Viitattu 24.11.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muzeum Sztuki.