Morton Kaplan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Morton Kaplan (9. toukokuuta 192126. syyskuuta 2017) oli yhdysvaltalainen politiikan tutkija. Kaplania pidetään kansainvälisten suhteiden järjestelmäteoriaa koskevan tutkimuksen alullepanijana.[1]

Kansainvälisen järjestelmän teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensi kertaa teoksessaan System and Process in International Politics (1957) esittämässään teoriassa Kaplan selitti kansainvälistä järjestelmää sen osien, erityisesti valtioiden, toiminnalla ja keskinäissuhteilla. Kaplan rakensi useita erilaisia teoreettisia malleja sellaisista kansainvälisistä järjestelmistä, jotka olivat olleet olemassa tai voisivat olla olemassa. Hän laati kullekin järjestelmälle räätälöidyt toimintasäännöt, joita valtioiden kyseisissä olosuhteissa oletettiin noudattavan, sekä säännöt sille, miten järjestelmä muuttuu, kun jokin sen osatekijä muuttuu. Kaplan kuvasi vallan jakautumista kansainvälisessä järjestelmässä poolijärjestelmällä, jossa kansainvälinen järjestelmä jaetaan suurvaltojen ja niiden johtamien blokkimaisten valtioryhmien pooleihin eli napoihin. Kaplan ammensi ajattelunsa lähtökohdat W. Ross Ashbyn vuonna 1952 julkaistusta kyberneettisen järjestelmäteorian merkkiteoksesta Design for a Brain.[2][3]

Kaplanin teoria on kuuluisa, ja sitä on pidetty harvinaisen hienostuneena. Etenkin Kaplanin ajatusta poolijärjestelmästä on pidetty yhtenä mullistavimmista kansainvälisten suhteiden oppialan uudistuksista. Kenneth Waltz kritisoi Kaplanin järjestelmäteoriaa siitä, että siinä järjestelmä ei ollut itse kausaalinen tekijä, vaan sen osat, eli valtiot, määrittelivät järjestelmän perusluonteen.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forsberg, Tuomas; Pursiainen, Christen: Ulkopolitiikkaa norsunluutornista. Tampere: Cham Puma House, 2015.
  • Hakovirta, Harto: Maailmanpolitiikka: Teoria ja todellisuus. Helsinki: Kustannus 54, 2012.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hakovirta 2012, s. 28
  2. Forsberg, Pursiainen 2015, s. 73
  3. Hakovirta 2012, s. 215–216
  4. Forsberg, Pursiainen 2015, s. 73–74
  5. Hakovirta 2012, s. 215