Tōzō Minanogawa

Tōzō Minanogawa

Tōzō Minanogawa (jap. 男女ノ川登三, 17. syyskuuta 1903 Tsukuba-shi (つくば市), Ibaraki-ken (茨城県), Japani – 20. tammikuuta 1971), sittemmin hetken valmentajanimeltään niin ikään Tōzō Minanogawa oli ammattisumopainin historian 34. suurmestari (yokozuna). Minanogawa, oikealta nimeltään Tomojirō Sakata (酒田供治郎), syntyi nykyisen Tsukuban kaupungin alueella Tokiosta koilliseen sijaitsevassa Ibarakin prefektuurissa.

Lapsuus ja nuoruus

Tomojirōn isä Isokichi kaatui Venäjän–Japanin sodassa pojan ollessa vasta kaksivuotias. Hän osallistui lapsena perheen elatukseen auttaen äitiään Shimoa sekä isoisäänsä ja vanhempaa veljeään näiden rakentaessa kattoja kylän rakennuksiin. Rankka ruumiillinen työ karkaisi nopeasti kasvavaa poikaa, joka jo 15-vuotiaana oli 182-senttinen ja koostaan hyvin tunnettu paikallisesti.

Näihin aikoihin Takasago-tallin ykkösdivisioonaan asti yltänyt ottelija nimeltä Takaichirō Akutsugawa sattui vierailemaan lähistöllä sijaitsevassa kylpylässä ja kuuli huhun isokokoisesta pojasta. Akutsugawa päätti ottaa asiasta henkilökohtaisesti selvää eikä pettynyt näkemäänsä. Poika oli jo ottanut osaa paikallisiin nuorisoturnauksiin ja halusi kuulla tarinoita ōzumō-elämästä oikealta huippu-rikishiltä. Huomatessaan pojan ylenpalttisen innostuksen Akutsugawa päätti hillitä tätä muistuttaen rikishin elämän nurjista puolista: ankarasta harjoitusrääkistä ja paineesta voittaa turnauskehässä.

Nuori Sakata ei kuitenkaan antanut varoittelujen masentaa itseään vaan oli vakuuttunut siitä, että hänen iso kokonsa auttaisi jo sinällään hänet hyvään alkuun ammattilaisuralla. Neljännen tapaamisen jälkeen Akutsugawa suostui ottamaan nuorukaisen oppilaakseen. Koska hänen oma aktiiviuransa yhä jatkui, päätti hän lähettää pojan ystävänsä, entisen komusubi Wakaminaton Fujigane-talliin, eikä omaan Takasago-talliinsa. Suunnitelma kariutui kuitenkin vuoden 1923 Kantōn alueen valtavaan maanjäristykseen, jossa jopa 143 000 ihmistä kuoli. Fujigane-tallin rakennus paloi maan tasalle, ja Akutsugawa oli pakotettu pyytämään oman tallinsa omistajaa ottamaan poika Takasago-talliin. Tämä suostui, vaikka olikin äkämystynyt siitä, ettei ollut ollut oppilaansa ensimmäinen vaihtoehto tämän lupaavalle löydölle.

Aktiiviura

Aladivisioonavaihe

Tomojirō aloitti uransa vuoden 1924 toukokuun turnauksessa. Hänen ottelunimensä oli alusta lähtien Minanogawa. Nimi tuli hänen kotiseutuaan kuvaavasta runosta. Tōzō-nimen kaksi kanji-merkkiä tarkoittavat miestä (男) ja naista (女).

Ensimmäinen turnaus tuotti neljä voittoa ja kaksi tappiota, kaksi seuraavaa taas päättyivät lupauksia herättävästi 5–2. Aluksi Minanogawa pyrki otteluissa hyötymään poikkeuksellisesta pituudestaan. Tammikuussa 1926 hän voitti kaikki kuusi otteluaan ja otti nelosdivisioonan turnausvoiton. Hän oli tuolloin 22-vuotias, ja mitoiltaan jo 188 cm ja 130 kg. Vain kahta turnausta myöhemmin hänet korotettiin jo kakkosdivisioonaan arvoon itäinen jūryō 8. Vain kuusi turnausta oli kulunut uran alusta.

Sekitori-vaihe

Kakkosdivisioona (Jūryō)

Ensimmäisessä jūryō-turnauksessaan Minanogawan nousu jatkui yhä tuloksella 5–1. Hänen vastustajansa olivat kuitenkin vähitellen pääsemässä selville hänen oshizumō-tyylistään, jossa pyritään saavuttamaan voitto ensisijaisesti pakottamalla vastustaja ulos dohyōlta tämän vartaloon kohdistuvin työnnöin. Niinpä maaliskuussa 1927 edessä oli uran ensimmäinen makekoshi eli enemmän tappioita kuin voittoja tuottanut turnaus. Takasago-oyakata (valmennuslisenssin kolmas haltija, entinen mestari Tarō Asashio III, joka aiemmin tunnettiin nimellä Chōtarō Asaarashi) huomasi Minanogawan olevan vaikeuksissa ja pyysi tuolloin korkean sanyaku-arvon haltijan Kiyosegawan avustamaan nuorempaa rikishiä tämän harjoittelussa.

Kiyosegawa kieltäytyi aluksi, sillä hän kuului Tateyama-talliin ja oli varsin tietoinen siitä, että Minanogawan löytänyt Akutsugawa jatkoi yhä omaa aktiiviuraansa. Takasago huomautti Kiyosegawalle, että vaikka Akutsugawa yhä muodollisesti oli arvoasteikossa löytöään korkeammalla, oli Minanogawa jo tosiasiassa ohittanut joka suhteessa kokeneemman rikishin ja tarvitsi kovatasoisempaa harjoituskumppania. Takasagon ja Akutsugawan suhde oli ilmeisesti peruuttamattomasti katkeroitunut jälkimmäisen yritettyä värvätä nuori lupaus aluksi toisaalle kuin omaan talliinsa.

Ykkösdivisioona (Makuuchi)

Hiramaku

Kiyosegawan valmentamana Minanogawa ohitti lievän suvantovaiheen ja ylennettiin korkeimpaan makuuchi-divisioonaan ennen tammikuun 1928 turnausta. Hän oli nyt 195-senttinen ja 135-kiloinen. Vain 206-senttinen Bunjirō Dewagatake oli häntä pidempi. Arvossa läntinen maegashira 14 oteltu turnaus tuotti kuusi voittoa ja viisi tappiota.

Vaikka tulos oli voitollinen ja takasi arvonnousun seuraavaan turnaukseen, oli se kuitenkin jonkinasteinen pettymys. Tulos selittyi ennen turnauksen alkua harjoituksissa sattuneella reisivammalla. Minanogawa ei aluksi pystynyt vakuuttamaan ammattisumoliiton edustajia vamman vakavuudesta, vaan hänet pakotettiin mukaan jungyō-kiertueelle, ennen kuin hänelle annettiin lupa palata Tokioon toipumaan vammastaan ennen turnauksen alkua. Hänet jätettiin kiertueelta tien poskeen vailla rahaa, jolla ostaa junalippu Tokioon.

Kerjätessään ohikulkijoilta rahaa reisi särkien hän tunsi olonsa surkeammaksi kuin koskaan aiemmin. Hän oli vakuuttunut siitä, että liiton byrokraateille rikishit olivat vain välttämätön paha, joita retuutettiin ympäri maata näytöksissä vain siksi, että tällä tavoin liiton isot kihot keräisivät taskuihinsa mahdollisimman suuret pääsylipputulot. Aikanaan viitisentoista vuotta myöhemmin liitosta erottuaan hän toistuvasti suositteli valmentajien määrän tuntuvaa vähentämistä.

Vuoden 1929 alkupuolella Akutsugawa alkoi menettää otettaan ja jouduttuaan jättämään maaliskuun turnauksen väliin, oli selvää, että hän putoaisi kakkosdivisioonaan. Akutsugawa ehdotti Takasago-oyakatalle uransa lopettamista ja jäämistä ammattisumoliiton piiriin valmentajan ominaisuudessa. Takasagolla ei miesten huonojen välien takia kuitenkaan ollut minkäänlaista aikomusta avustaa oppilastaan tämän yrittäessä hankkia itselleen valmennuslisenssiä, jonka hallinta on ehdoton edellytys valmentajana toimimiselle.

Tieto Akutsugawan tukalasta tilanteesta kiiri laajalle liiton piirissä ja kilpailevasta ichimonista otettiin yhteyttä. Ichimon on vanhan ja arvovaltaisen tallin ympärille vuosikymmenien ja -satojen kuluessa nuoremmista ja useimmiten myös menestymättömämmistä talleista koostunut klaanin kaltainen yhteisö, joita ōzumōn piirissä on viisi. Tätä kautta Akutsugawa sai haltuunsa Sadogataken lisenssin ja perusti uuden tallinsa Kawaguchiin, Saitaman prefektuuriin, poikkeuksellisen kauas Ryōgokusta, Tokion kaupunginosasta, jonne suurin osa talleista on perinteisesti keskittynyt. Akutsugawa vei mukanaan Minanogawan, jota hän piti omana värväyksenään. Tämä raivostutti Takasagon, sillä Minanogawan potentiaali tulevana mestarina tai jopa suurmestarina oli laajalti tunnustettu.

Takasagolla oli kuitenkin mielessään juoni, jolla hän saisi Minanogawan takaisin talliinsa. Takasago-tallin perinteisiin kuului nimetä poikkeuksellisen lupaava ottelija nimellä Tarō Asashio. Perinteisesti Asashio oli myös tallin tuleva perijä. Uskollisena Akutsugawalle eli uudelle Sadogatake-oyakatalle Minanogawa joutui kieltäytymään Takasagon tarjouksesta tulla nimetyksi neljänneksi Tarō Asashioksi, vaikka tarjous epäilemättä imartelikin häntä. Olihan hän tuolloin kuitenkin vasta maegashira eikä hänen tulevasta menestyksestään ollut vielä tietoa.

Minanogawa ei kertonut Sadogatakelle Takasagon tarjouksesta ja oli jo lähes unohtanut asian, kunnes sai eteensä toukokuun 1929 banzuken, virallisen ranking-listan. Läntisen maegashira 2:n arvoon ei ollutkaan merkitty Minanogawaa, vaan Asashio. Takasago oli käyttänyt hyväkseen yhteyksiään liitossa ja merkityttänyt valmisteltavaan banzukeen shikonan vaihdon Minanogawan kieltäytymisestä huolimatta. Minanogawa teki parhaansa vakuuttaakseen syyttömyyttään Sadogatakelle, joka tyynnyttely-yrityksistä huolimatta ryntäsi raivoissaan Takasago-talliin.

Takasago-tallin rikishit pystyivät estämään ruman välikohtauksen kehittymisen aina käsikähmäksi valmentajansa ja entisen tallitoverinsa välille. Tilanne oli kuitenkin niin räjähdysherkkä, että liiton oli pakko puuttua tilanteeseen ja sanella kompromissi tallien välille. Minanogawa määrättiin pitämään Asashion ottelunimi ja harjoittelemaan Takasago-tallissa, mutta hänen tuli viettää muu aikansa Sadogatake-tallissa. Arvattavasti kumpikaan osapuoli ei ollut tyytyväinen laihaan sopuun.

Komusubi & sekiwake

1920-luvun lopulle tultaessa ōzumōn suosio oli kasvanut ennennäkemättömäksi. Pitkään hallinnut suurmestari Tamanishiki oli saamassa kilpailijoita lupaavista tulokkaista kuten Musashiyama, Tenryu ja luonnollisesti Minanogawa. Oteltuaan syyskuussa 1929 tuloksen 8–3 oli hänet ensimmäistä kertaa urallaan ylennetty neljänneksi korkeimpaan komusubin arvoon, eli hän kuului nyt sanyakuun, noin kymmenen korkea-arvoisimman rikishin eliittijoukkoon.

Vuosien 1930–31 lupaavat tulokset (9–2, 9–2 ja 8–3 lokakuusta 1930 maaliskuuhun 1931 herättivät eloon toiveet mestariksi, ōzekiksi, noususta. Vaikka maailmantalous osoitti jo varoittavia merkkejä, Minanogawa ja Musashiyama myivät yhä katsomot täyteen ja heidän odotettiin perustellusti hallitsevan 30-luvun ōzumōa.

Ennen toukokuun 1931 turnausta Minanogawa tunsi olonsa heikentyvän. Koska mahdollisuus mestariksi nousuun oli kuitenkin käden ulottuvilla, hän jatkoi harjoittelua toivoen parantuvansa itsestään sairaudesta, jonka luonnetta ei vielä tuolloin tunnistettu. Eräänä aamuna hän kuitenkin kaatui harjoituksissa loukaten molemmat polvensa niin pahasti, että turnaus olisi varmasti jätettävä väliin. Muutettuaan Ryōgokusta ensi kertaa Kawaguchiin Minanogawa oli tuntenut vapautuneensa osittain rikishejä kohtaan harjoitettavasta valvonnasta. Palatessaan Takasago-tallilta harjoituksista kohti Kawaguchia hän pistäytyi usein kapakoissa ja silloin tällöin rautatieaseman lähellä sijainneessa bordellissa, jossa hän sai tarkemmin määrittelemättömän sukupuolitaudin.

Minanogawa muisti, kuinka surkeaksi hän oli olonsa tuntenut edellisen kerran pahasti loukkaannuttuaan ja päätti jättää koko uransa sikseen. Ollessaan pakkaamassa laukkuja Sadogatake-oyakata tuli hänen luokseen muistuttamaan oppilastaan siitä, kuinka oli luvannut tämän äidille tekevänsä pojasta suuren rikishin. Vähintä, mitä Sadogatake saattoi mielestään tehdä, oli ohjata oppilaansa saman lääkärin luo, joka oli auttanut häntä itseään pääsemään oman vammansa ylitse. Lääkäri otti Minanogawan potilaakseen Sadogataken rahapulasta huolimatta ja onnistuikin niin hyvin tehtävässään, että Minanogawa tervehtyi ennalleen ja päätti, että uraa kannatti sittenkin jatkaa.

Minanogawan toipumisen aikoihin pinnan alla kytenyt rikishien kapina leimahti ilmiliekkeihin. Suuri osa Dewanoumi-ichimonin rikisheistä sekiwake Tenryūn johdolla erosi ammattisumoliitosta ja kieltäytyi palaamasta, ellei liitto suostuisi radikaaleihin muutoksiin toimintatavoissaan, erityisesti voitonjaon ja organisaation rakenteen osalta. Kapina oli massiivinen, sillä koko ykkösdivisioonan läntinen osa ja suurin osa kakkosdivisioonan läntisistä rikisheistä liittyi siihen. Tilanne eskaloitui entisestään kun Minanogawan, Kagamiiwan ja Nishikinadan johtama pienempi itäinen ryhmittymä erosi niin ikään kyōkaista ja perusti oman organisaationsa.

Pääartikkeli: Shunju-En-kapina

Itäisen ryhmittymän ajamat vaateet olivat hätäisesti perusteltuja, eikä ryhmän pienempi koko verrattuna Tenryūn johtamaan läntiseen ryhmittymään jättänyt sen jäsenille muuta mahdollisuutta kuin varsin pian liittoutua suuremman ryhmittymän kanssa yhteisen lipun alle. Kapinalliset alkoivat järjestää sumoliitosta riippumattomia turnauksia uusien sääntöjen mukaisesti. Näissä turnauksissa vastakkain asetetut ottelijat saattoivat otella perinteisen yhden ottelun sijasta viisi, seitsemän tai jopa kymmenen keskinäistä ottelua. Tämäntyyppinen turnausohjelma oli omiaan helpottamaan Minanogawaa hänen pyrkimyksissään saavuttaa turnauskestävyyttä toipilaskautensa jälkeen. Vuoden kestäneen kapinaretkensä aikana Minanogawa edistyi huomattavasti. Yleisö odotti malttamattomasti mahdollisuutta nähdä hänet ottelemassa parhaita liiton piiriin jääneitä rikishejä vastaan. Tämä toteutuikin Minanogawan ja muutamien muiden rikishien sopiessa paluusta takaisin Japanin suomoliiton alaisuuteen.

Tammikuun 1933 turnaukseen saapui ykkösdivisioonaan rankattuna kaksitoista entistä kapinallista, joille annettiin arvoksi sen tarkemmin täsmentämätön besseki. Näistä kahdestatoista Takanohana ei otellut lainkaan ja Nadanohana hävisi kaikki yksitoista otteluaan. Molemmat poistuivat liiton alaisuudesta uudelleen. Palaavien kapinallisten joukosta erottui edukseen Minanogawa, joka peittosi liiton parhaat kyvyt, suurmestari Tamanishikin ja mestarit Shimizugawan ja Musashiyaman. Sumoliittoon jääneet halusivat epätoivoisesti voittaa kaikki palaavat kapinalliset ja aivan erityisesti he halusivat estää Minanogawan turnausvoiton, mutta yhdennentoista ja viimeisen turnauspäivän jälkeen oli kaikkien tunnustettava, että turnausvoitto kuului Minanogawalle, joka ei hävinnyt ainuttakaan ottelua. Voittoisa paluumuuttaja juhlisti ensimmäistä turnausvoittoaan muuttamalla ottelunimensä jälkimmäisen osan etunimestään Tomojirō muotoon Tōzō. Seuraavan turnauksen Minanogawa päätti tulokseen 8–3 läntisen komusubin arvossa. Tammikuussa 1934 läntisen sekiwaken arvossa tuloksena oli 9–2, joka hieman yllättäen riitti uran toiseen turnausvoittoon ja varmisti nousun mestariksi, ōzekiksi.

Mestari (Ōzeki)

Ensimmäinen mestarin arvossa käyty turnaus tuotti makekoshin eli tappiollisen ottelusaldon (5–6), mutta seuraavat kaksi turnausta olivat lupaavampia (9–2 ja 8–3). Tammikuun 1936 turnaus oli ensiarvoisen tärkeä Minanogawalle. Hänen tärkeimmäksi kilpailijakseen muodostunut Musashiyama oli noussut suurmestariksi turnausta aiemmin 9–2-tuloksen saavutettuaan. Tappiot olivat tulleet Minanogawaa ja suurmestari Tamanishikia vastaan.

Musashiyaman ylennys suurmestariksi oli yllättänyt täysin yleisön, sillä se oli tapahtunut poikkeuksellisen vaatimattomin meriitein. Taustalla oli taas kerran Takasago-oyakatan juoni. Masinoidessaan Takasago-ichimonin kilpailevan Dewanoumi-ichimonin suurmestariehdokkaan taakse Takasago saattoi Dewanoumi-oyakatan kiitollisuudenvelkaan, jotta tämä tukisi Minanogawan nousua suurmestariksi, mikäli vastaava tilanne syntyisi hänen urallaan. Sitä ei tarvinnut kauan odottaa.

Tammikuussa 1936 Minanogawa hävisi viidentenä päivänä suurlupaus Futabayamalle ja viimeisenä päivänä Tamanishikille, eli päätyi tulokseen 9–2. Minanogawa oli tällöin täysin vastaavassa tilanteessa kuin Musashiyama turnausta aiemmin, joten liitto oli tasapuolisuuden nimessä ja Dewanoumi-ichimonin pyrkiessä välittömästi vapautumaan kiitollisuudenvelastaan pakotettu korottamaan myös Minanogawan suurmestariksi. Kahdessa peräkkäisessä turnauksessa ōzumō sai täten lehmänkauppojen seurauksena kenties kaksi historiansa heikointa suurmestaria.

Suurmestari (Yokozuna)

Jo Minanogawan suurmestariksi nousun aikoihin oli selvää, ettei hän tekisi suurmestarina pitkää uraa. Syynä ei niinkään ollut ikä, vaikka 32-vuotiaana hänen uransa oli jo joka tapauksessa ehtoopuolella. Syy oli Futabayama, jonka tulevasta mahdista oltiin jo nähty ensimmäiset merkit. Minanogawan kohdatessa Futabayaman suurmestariksi nousunsa taanneen turnauksen viidentenä päivänä, oli selvää, että Minanogawa oli oikeutetusti silmiinpistävän hermostunut ja hävisikin ottelun selvästi.

Futabayama nousi pian itsekin suurmestariksi ja hallitsi rautaisella otteella seitsemisen vuotta. Hänen oikeutuksensa suurmestarin arvoon oli täysin kiistaton. Tamanishiki oli noussut suurmestariksi kapinan aikana heikon 7–4-turnauksen jälkeen, mutta hän oli tätä aiemmin otellut mestarin arvossa jo kymmenen turnausta. Suurmestarikaudellaan hän ei viimeistä turnaustaan lukuun ottamatta hävinnyt koskaan enempää kuin kolme ottelua turnauksessa ja saavutti viisi turnausvoittoa. Kapinan aikana hän oli tärkein yksittäinen rikishi, joka valoi yleisöön uskoa siitä, että liitto selviytyisi myllerryksestä voittajana. Tavallaan hän sai palkintonsa tästä suurmestarinimityksenä, jonka hän myös objektiivisesti arvioiden ansaitsi.

Musashiyama saavutti urallaan vain yhden turnausvoiton ja senkin jo neljä vuotta suurmestariksi nousuaan aikaisemmin komusubin arvossa. Hänen uransa suurmestarina oli katastrofaalisen huono; 15 voittoa, yhtä monta häviötä ja poissa peräti 80 ottelusta. Ainoassa loppuun asti ottelemassaan turnauksessa hän saavutti suurmestarille surkean 7–6-tuloksen. Ensimmäinen turnaus suurmestarin arvossa tuotti Minanogawalle ja hänen kannattajilleen pettymyksen. Tuloksessa 6–5 oli vieläpä mukana yksi luovutusvoitto vastustajan loukkaannuttua edellisessä ottelussaan. Joidenkin mielestä Minanogawa oli yksinkertaisesti hermostunut, mutta monet olivat sitä mieltä, että hän oli varsinkin jaloistaan yhä suhteellisen heikko. Niinpä Minanogawa kannattajiensa kehotuksesta alkoi pyöräillä, vaikkei ollut koskaan aiemmin ajanut pyörällä metriäkään.

Suurmestarille suositeltiin yhä useammin myös vakiintumista yksityiselämässään. Prostituoiduista saadut huonot kokemukset vaikuttivat pitkään Minanogawan käsityksiin koko naissukupuolesta, mutta tultuaan esitellyksi kagawalaiselle neiti Kazue Yoshiokalle suurmestari oli myyty mies. Minanogawa asui nuorikkoineen ja äiteineen uudessa kodissaan 1930-luvun lopun, joka muodostuikin kenties onnellisimmaksi ajanjaksoksi hänen elämässään. Vuonna 1940 äiti kuitenkin menehtyi yllättäen ja Minanogawa masentui syvästi. Suurmestarina hänen olisi pitänyt olla huomion keskipisteessä, mutta Futabayaman ylivoima oli masentavan suuri. Osa yleisöstä piti Minanogawaa vain poikkeuksellisen heikkona suurmestarina, osa taas ei säästellyt ankarampiakaan äänenpainoja. Saadakseen uuden alun uransa loppuvaiheen ajaksi hän muutti erään kannattajansa suosituksesta Mitakaan, Tokion alueen maaseutumaisena vielä toistaiseksi pysyneeseen läntiseen osaan. Koska Minanogawa ei halunnut matkustaa keskustaan junalla, hän osti auton. Ensimmäisenä Kokugikanille pyöräilleestä rikishistä tuli näin ollen myös ensimmäinen, joka ajoi sinne omalla autollaan.

Toukokuun 1941 turnauksessa Minanogawa kärsi iskiaksesta ja joutui siksi jättämään turnauksen kesken. Hän oli jo lähes 38-vuotias ja pohti ymmärrettävästi uransa lopettamisen ajankohtaa. Futabayama tähtenään Tatsunami-ichimonin kiertueet olivat aina loppuunmyytyjä, kun taas Dewanoumi-ichimonin vastaavissa tilaisuuksissa yleisöä ei ollut paljoa. Ichimonin nouseva tähti oli Maedayama, jonka toivottiin ottavan pian paikkansa Dewanoumi-ichimonin johtavana rikishinä. Maedayama tai toinen suurlupaus Akinoumi eivät kuitenkaan vielä olleet valmiita nousemaan aivan terävimmälle huipulle, joten Minanogawaa kehotettiin jatkamaan vielä uraansa vaikka sitten vain enemmänkin nimellisenä kilpailijana Futabayamalle.

Talo Mitakassa oli vielä osaksi maksamatta, eikä Minanogawa ollut onnistunut varmistamaan itselleen valmennuslisenssiä, jonka turvin hän olisi voinut jäädä liiton jäseneksi aktiiviuran päättymisen jälkeen. Sadogatake-oyakata olisi halunnut suojattinsa jatkavan tallinsa johdossa Sadogataken oman lisenssin turvin, mutta hän ei itse vielä ollut valmis eläköitymään eikä hänellä ollut tarjota Minanogawalle jotakin toista lisenssiä tai lainaa, jolla ostaa kaupan oleva lisenssi. Minanogawa hyväksyi kinkkisessä tilanteessa erään kannattajansa kutsun ryhtyä opiskelemaan oikeus- ja taloustiedettä Wasedan yliopistossa. Tätä ei erikoisuudestaan huolimatta pidetty kovin suurena ihmeenä. Olihan miehellä jo kauan ollut maine erikoisena persoonana.

Valmennusura

Tammikuun 1942 turnauksessa 38-vuotiaan Minanogawan tulos oli vaatimaton 9–6. Haguroyama oli ylennetty suurmestariksi turnausta aiemmin, mutta koska hän oli Futabayaman tallitoveri, ei tämä tuonut helpotusta Dewanoumi-ichimonille. Mestari Akinoumi voitti kuitenkin lupauksia herättävästi molemmat Tatsunami-tallin suurmestarit ja saavutti hienon 13–2-tuloksen. Koska Akinoumin suurmestariksi nousun arvioitiin nyt olevan hyvin lähellä, suostuttiin Minanogawan ehdotukseen uransa lopettamisesta.

Valmennuslisenssiä Minanogawalla ei edelleenkään ollut, mutta liiton johtajiston kokouksessa hyväksyttiin Sadogatake-oyakatan ehdotus siitä, että uransa lopettavat suurmestarit saavat automaattisesti haltuunsa henkilökohtaisen valmennuslisenssin, jota heidän ei ole mahdollista siirtää eteenpäin missään olosuhteissa. Näin rikishi Minanogawasta tuli valmentaja Minanogawa-oyakata.

Yliopisto-opiskelu tuotti Minanogawalle maineen lukeneena miehenä, joten hänet kutsuttiin pian erikoistehtävään liitossa. Tämä osoittautui pian suureksi virheeksi. Minanogawa ei jaksanut keskittyä enää sumoon liittyviin tehtäviin. Pian avautui paikka lentäjiä kouluttavan oppilaitoksen liikunnanohjaajana, johon tehtävään Minanogawa päätyi. Samalla hän hylkäsi jäsenyyden ammattisumoliitossa, joka olisi taannut hänelle ja perheelleen taloudellisen turvan vuosikymmeniksi eteenpäin.

Myöhemmät vaiheet

Toisen maailmansodan loputtua tunnetuin seurauksin myös Japanin osalta innostui kansalainen Tomojirō Sakata politiikasta. Miehitysvalta järjestytti uudet parlamenttivaalit, joihin Sakata päätti asettua ehdolle. Hän järkeili vanhan maineensa suurmestarina tuovan riittävän määrän ääniä kansanedustajaksi pääsemiseen. Vaalipiiristä valittiin 12 kansanedustajaa 134 ehdokkaasta. Sakata päätyi vasta sijalle 70. Hän pyrki perheensä ja ystäviensä estelyistä välittämättä uudelleen erääseen toiseen poliittiseen tehtävään ja hävisi senkin kamppailun selvästi.

Sakata oli käyttänyt aktiiviuransa päätteeksi liitolta saamansa palkkion lähes kokonaan kampanjointikuluihin. Myös talo ja tontti oli myytävä kulujen kattamiseksi. Sakata tarvitsi työpaikan, millaisen tahansa. Niinpä hän perusti etsivätoimiston ja varjosti enimmäkseen uskottomiksi epäiltyjä aviomiehiä näiden vaimojen palkkaamana. Silmiinpistävän isokokoinen ja ulkonäöltään vielä tuolloin yleisesti tunnettu mies ei arvattavasti menestynyt yksityisetsivänä lainkaan. Entisten kannattajiensa avustamana hän yritti myös vakuutusmyyjän ja taloudellisen neuvonantajan uraa.

Mikään näistä yrityksistä ei ottanut onnistuakseen, ja vaimo sai lopulta miehensä päämäärättömyydestä tarpeekseen jättäen tämän ja vieden samalla mukanaan pariskunnan ainoan lapsen, kouluikäisen pojan. Useimmat miehet olisivat olleet epätoivoissaan tapahtuneesta, mutta Sakata kertoi tutulleen antaneensa vaimolleen ja pojalleen kaiken sen vähän mihin pystyi ja jos se ei ollut näille riittävästi, ei asialle yksinkertaisesti voinut mitään ja siihen oli vain sopeuduttava. Vain hän yksin tietää mitä hän tuolloin unta odottaessaan mietti.

Vuonna 1958 Sakataa pyydettiin sivuosaan John Hustonin ohjaamaan ja John Waynen tähdittämään elokuvaan Barbaari ja geisha (engl. The Barbarian and the Geisha), joka perustui löyhästi tositapahtumiin amerikkalaisdiplomaatti Townsend Harrisin elämässä 1850- ja 60-lukujen Japanissa. Sakata esiintyi useassa kohtauksessa Waynen kanssa esittäen yakuza-ryhmän päällikköä. Sakata oli hyvin vaikuttunut amerikkalaisen fyysisestä voimasta ja viinapäästä ja toivoi sivuroolinsa poikivan pian lisää elokuvatöitä. Filmi ei kuitenkaan menestynyt Yhdysvalloissa eikä sen paremmin Japanissakaan, joten Sakatan elokuvaura loppui heti alkuunsa. Pian häntä ei muistettu Japanissa enää oikeastaan mistään.

Tammikuun 1965 turnauksen aikana ilmestyi sanomalehtiartikkeli, jossa raportoitiin entisen suurmestari Minanogawan surkeasta nykytilasta. Jo 60 täyttänyt Sakata oli työskennellyt näyttelijäuransa kariuduttua kaupparatsuna, mutta joutunut sairaalahoitoon muutamia vuosia aiemmin loukattuaan selkänsä. Työkyvyttömänä ja rutiköyhänä hän oli päätynyt Tokion länsiosassa sijaitsevaan Sunmail Shōwa -nimiseen vanhainkotiin. Lehden toimittaja tapasi hänet pienestä kahden hengen huoneesta. Hänen omaisuutensa koostui peseytymisvälineistä ja teekupista, mutta taloudellinen ahdinko ei huolettanut häntä.

Ammattisumoliiton piirissä hätkähdettiin. Oli jo lajin maineen kannalta tärkeää pyrkiä avustamaan elämän sivuraiteille ajautunutta vanhaa suurmestaria. Tuolloisilta aktiiviottelijoilta ja muilta liiton jäseniltä alettiin kerätä kolehtia. Uutinen tästä kiiri Sakatan korviin ja hän alkoi innoissaan arvuutella kuinka suuren summan tuolloiset, häntä aktiiviurallaan paljon enemmän ansaitsevat, rikishit hänelle keräisivätkään. Hän jopa kävi vuokravälittäjän luona aikomuksenaan tutkailla millaisen asunnon pian pystyisikään itselleen järjestämään. Tiettävästi hän jopa elätteli toiveita saavuttaa sovinto yli 15 vuotta aiemmin omille teilleen lähteneen vaimon ja pojan kanssa, joihin hän ei ollut ollut sen koommin yhteydessä.

Sakata oletti saamansa lahjoituksen olevan vähintään 1,3 miljoonaa jeniä aikana, jolloin tyypillinen toimistotyöntekijän kuukausipalkka oli 40 000 – 50 000 jeniä. Liiton puheenjohtaja Tokitsukaze-rijichō, entinen suurmestari Futabayama, tapasi Sakatan ja antoi tälle kaksi kirjekuorta. Rikishien kolehti toisessa kuoressa oli yhteensä 325 000 jeniä. Toisessa kuoressa oli ilmeisesti puheenjohtajan omista varoistaan maksamat 100 000 jeniä. Lahjoitus menetti saman tien tyystin merkityksensä hänelle.

Palattuaan vanhainkotiin Sakata kertoi huonetoverilleen, entiselle pelurille, rahasumman surkeudesta ja kuinka hän ei enää välittänyt rahasta entisenkään vertaa. Huonetoveri ehdotti rahojen pelaamista moottorivenekisoissa. Sakata ymmärsi, että mikäli mies olisi nuorempana ollut taitava peluri, hän tuskin olisi päätynyt vanhainkotiin puille paljaille. Tästä huolimatta hän suostui ehdotukseen ajatellen, että koska hän ei koskaan osannut tällaisenkaan summan päätyvän haltuunsa, oli yhdentekevää mihin sen sijoitti.

Järkevästi sijoitettuna summa olisi taannut hänelle suhteellisen mukavat oltavat jopa muutamaksi vuodeksi, mutta raha ja Sakata eivät ennenkään olleet sopineet yhteen. Pienehköllä riskillä tehty ensimmäinen veto kaksinkertaisti potin. Toinen vastaava voitto olisi tuonut Sakatalle jotakuinkin sen summan, jonka hän arveli lahjoituksena saavansa. Tätä huonetoveri ehdottikin, mutta Sakata oli käynyt ahneeksi. Ajatus uudesta vaalikampanjasta ja uudesta talosta sekoittivat hänet täysin ja hän löi vedon, jonka voittona oli peräti kahdeksan miljoonaa jeniä valtavalla riskillä. Vanhainkotiin palattiin rahattomine. Koska rahat olivat merkinneet Sakatalle vain mahdollisuutta päästä käsiksi todella suuriin rahoihin eikä hän osannut arvostaa pienuuden kauneutta, ei hän ollut katkera kohtalolle tai huonetoverinsa neuvoille.

Tokitsukaze-rijichō kuoli 16. joulukuuta 1968 vain 56-vuotiaana. Sakata kuuli uutisen suurmiehen kuolemasta ja joulupäiväksi suunnitelluista hautajaisista. Joku varusti hänet japanilaisissa hautajaisissa tapana olevalla, muodollisella surunvalittelulahjoituksella ja saattoi hänet matkaan kohti Kuramae Kokugikanin stadionia, jonne hän saapui mieli täynnä kiitollisuutta vainajalle keppinsä varassa vaikeasti kävellen ja ainoaan, virttyneeseen pukuunsa sonnustautuneena. Sellaisena lehtikuvaaja hänet ikuisti.

Helmikuussa 1969 vanhainkotiin ilmestyi mies, joka esittäytyi Sakatalle käyntikortillaan. Suur-Tokion vuoristoisessa länsiosassa sijaitsevan Wildbird-ravintolan omistaja Yonetarō Sakai oli aikanaan ollut Minanogawan ihailija ja häntä ahdisti tieto siitä, että entinen idoli joutui viettämään elämänsä ehtoota vailla mielekästä tekemistä ja ystävien seuraa. Niinpä hän ehdotti Sakatan muuttavan Musashimuraan ja ryhtyvän ravintolansa vahtimestariksi. Sakai lupasi asunnon, ylläpidon ja tupakat eli vaatimattoman, mutta turvatun elannon.

Elämänsä viimeisen vaiheen vanha Sakata sai elää vailla huolta vanhan ihailijansa ansiosta. Joka päivä vanhus saapui muutaman minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalta asunnoltaan ravintolaan, jossa hän vastaanotti vieraat ja huolehti heidän päällysvaatteidensa säilytyksestä. Tuskinpa kukaan arvasi itseään palvelevan entisen suurmestarin. Noina viimeisinä vuosinaan hänen mainittiin olleen silmiinpistävän onnellisen.

Tammikuun 20. päivänä 1971 postinkantaja löysi sairauskohtauksen yllättämän vanhuksen kaatuneena pöydän päälle, jolla hänellä oli tapana pitää ainoaa muistoaan ōzumōurastaan; kuvaa itsensä ja mestari Nayoroiwan välisestä ottelusta. Tomojirō Sakata oli kuollessaan 67-vuotias. Seuraavana päivänä lehdet kirjoittivat suurmestari Taihōn tappiosta Kotozakuralle meneillään olevan turnauksen 11. päivänä. Pienessä jutussa mainittiin entisen Minanogawan kuolema.

Vain kolmisenkymmentä ihmistä saapui 25. tammikuuta 1971 Minanogawan hautajaisiin Chōenji-temppeliin Musashimurayaman kaupungissa. Entinen sekiwake ja kapinakenraali Tenryū muisteli vainajaa ja tämän kohtaloksi koituneita vastoinkäymisiä ja herkkäuskoisuutta muutamille lehtimiehille.

Minanogawalla ei ollut todella suurelta rikishiltä vaadittavaa luonnetta. Synnynnäisen fysiikkansa ansiosta hänestä olisi saattanut tulla eräs kaikkein suurimmista, mutta häneltä puuttui luonteenlujuus antautua jatkuvaan harjoitusrääkkiin. Hetkittäinen valpastuminen asian suhteen ei taannut riittävän perusteellista valmistautumista kun vastassa oli Futabayaman kaltainen, puolijumaluuteen asti yltänyt mies.

Lähteet

• Kuroda, Joe: Minanogawan biografia Elokuu 2006. Sumo Fan Magazine. Viitattu 26.12.2006. (englanniksi)
• Nitschke, Alexander: Minanogawan ura numeroina 2007. Sumo Reference. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 17.7.2007. (englanniksi)
• Nihon sumō kyōkai: Minanogawan esittelysivu 2006. Nihon Sumō Kyōkai. Arkistoitu 4.7.2007. Viitattu 26.12.2006. (englanniksi)