Mikko Heikinheimo (suurlähettiläs)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Heikinheimo (2. kesäkuuta 1946 Pielisensuu16. lokakuuta 2022 Pariisi, Ranska)[1] oli suomalainen diplomaatti ja kirjailija.[2]

Heikinheimo aloitti uransa vapaana toimittajana tehden juttumatkoja 1960- ja 1970-luvuilla varsinkin Itä-Euroopassa. Hän oli sitten Helsingin Juhlaviikkojen palveluksessa mutta siirtyi ulkoasiainministeriön diplomaattikoulutukseen ja jäi ulkoministeriön palvelukseen. Heikinheimo oli viimeksi Suomen Romanian suurlähettiläänä 1996–2000.[2]

Anssi Sinnemäen mukaan Mikko Heikinheimo oli Antti Kuusen ohella toinen vuoden 1968 ylioppilaskumouksen keskeisistä suomalaisvaikuttajista. Hän raportoi keväällä 1968 silloisen Teiniliiton julkaisemaan Teinilehteen Pariisin opiskelijamellakoista suoraan tapahtumapaikoilta.[3]

Heikinheimo julkaisi muistelmansa alun perin ranskan kielellä vuonna 2004, kirja sai Pariisissa ranskankielisten kirjailijoiden yhdistyksen Eurooppa-palkinnon.[2] Toimiessaan suurlähettiläänä Romaniassa Heikinheimo kiinnostui maan romaniväestön elämästä ja sai ajatuksen tehdä tietokirjan Euroopan romaneista. Kirja ilmestyi sittemmin omakustanteena vuonna 2015. [4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mémoires d'Europe : témoignage. France européenne, Paris 2004, suomeksi nimellä Pavel, Jaan, Juliette ja muut : eurooppalaiset muistelmat. Edita, Helsinki 2006
  • Unelmieni kansat : polynesialaiset ja intiaanit. Mediapinta, Tampere 2010
  • Romanit. Mediapinta, Tampere 2015

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]