Martin Hansen ja Mikael Nord

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mikael Nord Andersson)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Martin Hansen ja Mikael Nord Andersson ovat ruotsalaisia musiikkituottajia. He ovat tuottaneet yhdessä rockyhtye The Rasmuksen kolme albumia vuosilta 2001–2005 (Into, Dead Letters ja Hide from the Sun), mikä on heidän tunnetuin työnsä.

Martin Hansen aloitti musiikkiuransa soittamalla ja laulamalla 1990-luvun alkupuolella monissa eri yhtyeissä Göteborgissa. Vuosina 1996–1998 hän opiskeli äänisuunnittelua Luulajan yliopistossa.

Mikael Nord on työskennellyt muusikkona ja tuottajana 1980-luvun puolestavälistä lähtien ja esiintynyt ympäri Ruotsia Ulf Lundellin, Eva Dahlgrenin ja Tomas Ledinin yhtyeissä. 1990-luvun alussa hän teki omaa musiikkia Nord-yhtyeessään, ja vuosina 1994–1995 hän oli kitaristina Roxetten maailmankiertueella.

Hansen ja Nord tapasivat vuonna 1998, ja he tuottivat yhdessä Sofi Bonden kappaleen One. Kansainvälistä menestystä he saavuttivat vuonna 2001, jolloin he pääsivät tuottamaan The Rasmuksen Into-albumin. Se myi tuplaplatinaa Suomessa, ja yhtye sai neljä Emma-patsasta. Yhtyeen suuri kansainvälinen läpimurto tapahtui, kun Hansenin ja Nordin tuottama albumi Dead Letters sekä sen single In the Shadows nousivat korkealle listoilla niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Tuottajaparin töistä Ruotsissa saivat julkisuutta myös kultaa myynyt Björn Skifsin Ingen Annat, jonka Hansen kirjoitti, sekä Peter LeMarcin albumi, joka myi maassa platinaa. Myös Ana Johnssonin esittämä We are, joka on Spider-man 2 -elokuvan soundtrackilla, on Hansenin ja Nordin tuottama.

Hansen ja Nord omistavat myös Nord Studios -levytysstudion, joka sijaitsee Tukholman Brommassa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]